keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kohti Uutta Vuotta


Täällä kuljetaan kohti uutta vuotta oikein kotoisissa tunnelmissa. Kuten kuvista näkyy, olen pukeutunut joulupukilta saamaani "Torstai":n oloasuun ja lukemisena myöskin pukin tuoma valokuvauskirja. Tuota kirjaa on muuten kehunut parikin valokuvauskurssin vetäjä. Kyseessä on siis Scott Kelby:n teos "Suuri Digikuvauskirja". Oikein kunnon opus!

Meillä vietetään uudenvuodenaattoa ihan kotoillen ja hyvästä ruuasta nauttien. Millaisissa merkeissä teillä vaihtuu vuosi? :)

Minä päätän tämän vuoden erittäin kiitollisena. Olen kiitollinen elämästä, rakkaimmistani ja monen monesta pienestä ja arkisesta asiasta. Kiitollisuus on ollut esillä blogissani aiemminkin, ja olen vahvasti sitä mieltä, ettei ihminen voi koskaan olla liian kiitollinen tai nöyrä. Siksi haluan esittää nöyrimmät kiitokseni teille kaikille rakkaille lukijoilleni. Kiitos tästä kuluneesta vuodesta ja kiitos että luette blogiani! Olette mahtavia!

Haluan myös kiittää kaikkia niitä, joiden kanssa olen saanut vuoden aikana mahdollisuuden tehdä yhteistyötä. Kiitokset teille!

Oikein Hyvää ja Menestyksekästä Uutta Vuotta ihan jokaiselle!

May it be a good one!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Lomapäivä


Hidas aamu kera ison kupin maitokahvia ja uuden sisustuslehden. Hyvä tapa aloittaa vuoden viimeinen lomapäivä! 

Ulkona pyryttää lunta ja lämpötilassa on yön aikana tapahtunut huima nousu sieltä 20 pakkasateesta pariin asteeseen pakkasta! Aika hurja ero! Mitenkä teilläpäin?

Mä taidan nyt aloittaa joulun pois siivoamisen vaihtamalla sohvan tyynynpäälliset. Sitten riisutaan kuusi ja viedään kellariin odottamaan ensi joulua. Ylimmässä kuvassa näkyvä kynttelikkö saa vielä jäädä. Se ei mielestäni ole kovinkaan jouluinen kun on tuollainen "riistuttu" malli. ;) Olohuoneen valotähden jätän myös paikalleen. Se valaisee niin kauniisti pimeässä.

Mahtavaa tiistaita ja aatonaattoa! Huomenna juhlitaankin sitten vuoden vaihtumista!
Pus!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Viimeisiä viedään ja arvonnan voittaja


 Nyt on kuulkaas niin, että meillä on pidetty joulukoristeet esillä tänä vuonna poikkeuksellisen pitkään. Täällä joulujutut otetaan tosiaan jo marraskuun puolella esille, ja ne on yleensä olleet tässä vaiheessa jo pakattu pois.

Tänä vuonna olen kuitenkin nauttinut joulun hengestä erityisen paljon, ja arvelen sen johtuvan tästä taivaallisen kauniista lumimaisemasta joka meitä ympäröi. Viimeistään uudenvuodenpäivänä aion kuitenkin siivota kaiken tämän ihanuuden pois, sillä kuten edellisessa postauksessa kerroin, on ajatukset jo ihanasti keväässä.

Nautitaan siis vielä pari päivää menneen joulun tunnelmasta, ja suunnataan sitten katseet kohti tulevaa uutta vuotta!


Vuoden viimeisen arvonnan voittaja on myös selvillä, ja arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkiä "Aidafoun". Onnea! Laitatko sähköpostia tännepäin niin saadaan upea lyhty matkaan kohti uutta kotia! :)

Kiitos Kaunis Cotolle palkinnon lahjoittamisesta, ja suuri kiitos kuuluu myös kaikille muille adventtiarvontojen sponsoreille! Ja onnea arvontojen voittajille vielä kerran!

Tämä päivä vietetään kyllä suurilta osin sisätiloissa lämmitellen, sillä ulkona on 20 astetta pakkasta! Huh! No, puuhellassa roihuu tuli ja kodissa vallitsee kaikin puolin lämmin tunnelma. Kohta voisi laittaa pyörimään yhden pojan joululahjaksi saamista lastenelokuvista ja käpertyä peiton alle kera kupillisen höyryävää teetä.

Oikein ihanaa uutta viikkoa teille kaikille!

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Aurinkoa ja lunta


Mikä ihana, aurinkoinen talvisää! Näissä maisemissa ulkoillessa virkistyy niin mieli kuin kroppakin. Kyllä Suomen luonto tarjoaa taas parastaan.
Me like!

Mulla on hei ajatukset jo keväässä ja kevään odotuksessa, ja kaipa se on ihan ok nyt kun joulu on virallisesti ohi?! Eikö olekin? ;) 

Miettikää nyt, lisääntyvä auringonpaiste ja luonnonvalo, helmihyasintit, narsissit ja pitkän talven jäljiltä raikastuva koti. En malttaisi odottaa.

Aurinkoa teidän päiväänne!

lauantai 27. joulukuuta 2014

Normalisointia


Tämä päivä on omalla kohdallani merkinnyt eräänlaista paluuta arkeen. Mies lähti aikaisin aamulla töihin, ja minä puolestani vein pikkumiehen äidilleni ja suuntasin salille. Jouluähky sai kyytiä, ja nyt on aivan mahtava fiilis! :)

Viimeiset jouluruuatkin on loppu, eikä muitakaan herkkuja juurikaan enää ole meitä herkkusuita houkuttelemassa. Tästä on siis hyvä palata ruotuun ja jatkaa jälleen sillä terveellä, hyvää oloa tuottavalla linjalla. Jouluksi halusin kuitenkin suoda itselleni sen, että sain syödä mitä ihan mitä halusin. Paljon on tullut herkuteltua muutamina edellisinä päivinä, ja olo on totisesti ollut sen mukainen! :D

Paras ystäväni ja poikamme kummitäti tulee tänään pitämään meille seuraa, joten
edessä on oikein mukava iltapäivä. Nyt smoothien tekoon!

Palaillaan taas! Nauttikaahan viikonlopusta!
 

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivän rentoa tunnelmaa


Joulu on nyt onnistuneesti juhlittu ja täällä kotona on ihanan rento tunnelma. Totaalinen irtiotto arjesta on välillä tarpeen, ja itselläni se on onnistunut oikein mukavasti täällä kotosallakin. :D Ollaan luettu, pelattu, ulkoiltu ja syöty hyvin ilman minkäänlaista kiirettä. Tänne etelään satanut lumi on muovannut luonnosta uskomattoman kauniin, ja päivät ovat olleet aurinkoisen kirkkaita. 

Aika mahtavat pyhät sanon minä! 

Toivottavasti teidän joulunne sujui hyvin ja olette saaneet nauttia ja rentoutua täysin rinnoin!

Nyt pikkumiehen kanssa leikkimään, palataan taas pian!
Moi!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Joulumieltä Rauhaisaa


Toiveeni valkeasta maasta kävi sittenkin toteen! Uskomatonta! Tänne etelään sateli hiljakseen kaunis lumipeite eilisen aikana, ja pakkastakin on mukavat 8 astetta. Kaikki jouluvalmistelut onkin pulkassa ja kinkku uunissa, joten nyt on aika ihan vaan olla ja rentoutua. Pikkumies käy vähän kierroksilla, mutta sehän on ihan normaalia kun ensimmäistä kertaa joulupukkia niin kovasti odottaa.

Blogi hiljentyy nyt joulun viettoon ja täten haluan toivottaa teille kaikille ihanille lukijoilleni

Oikein Rauhallista Joulua!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulutoffee ja arvonnan voittaja


Eilen meillä tehtiin herkullista joulutoffeeta. Herkkujen valmistaminen joulun alla on meidän perheessä erittäin  tärkeä ja rakas perinne. Tämän toffeen resepti on omani, ja se on todella helppo valmistaa. 
Suosittelen kokeilemaan, sillä tämä vie kielen mennessään! :)

Joulutoffee:
- Purkki kermaa
- 2 dl vaaleaa siirappia
- 1 dl sokeria 
(tässä on reilusti vähemmän sokeria kuin tavallisissa resepteissä)
- Kanelia
- Kardemummaa
- Nokare voita

Mittaa kerma, siirappi, sokeri ja mausteet kattilaan ja keitä 15 minuuttia. Ota kattila liedeltä, lisää voi ja sekoita kunnes massa on tasainen. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia ja kaada sitten pieniin vuokiin. Tästä satsista riittää toffeeta noin 30 vuokaan. Säilytä kuivassa ja vileässä äläkä aseta toffeita päällekäin, sillä ne on melko tahmaisia. ;)

Sitten kolmannen adventtiarvonnan voittajaan. Setin voitti itselleen "koiperhonen", jolle voiton myötä lähetetään Design Westin toimesta Enjoy- ledkynttilä ja Tafelgutin herkullista teetä. Voitosta on ilmoitettu "koiperhoselle" sähköpostitse.

Onnea vielä kerran voittajalle ja kiitos Design Westille arvonnan palkinnosta!

Mahtavaa Jouluviikkoa teille!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Neljäs adventtiarvonta


Tänään on aika startata tämän vuoden neljäs, ja viimeinen adventtiarvonta.

Arvonnan palkitona on Kaunis Coto:n, klik, tarjoama ihanainen lyhty. Lyhtyä koristaa teksti  
"Happiness is not a destination, it is a way of life".

Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen ja olemalla blogin kirjautunut lukija. Arvonta on käynnissä 28.12.2014 asti.

Jos voittaja ei vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiin 7 päivän sisällä, arvotaan uusi voittaja.

Arpaonnea ja oikein hyvää neljättä adventtia teille kaikille!

lauantai 20. joulukuuta 2014

Wishing for a White Christmas


Rakas Joulupukki,

Toivon jouluksi lunta valkeaa,
rauhaa sydämeen jokaiseen, 
Toivon rakkaudentäyteistä yhdessäoloa ja onnea suurta,
iloa ja kynttilänvaloa,
naurua hersyvää.

Siinä minun joulun toiveeni pienen runon muodossa. 

Suloista lauantaita!


perjantai 19. joulukuuta 2014

Valkoinen ja Sininen


Valkoinen ja sininen - mikä ihana yhdistelmä! 

Greengaten lattekuppiin istutettu hyasintti on nyt täydessä kukassa ja istuu tosi kauniisti tuohon sinikuvioiseen kupposeen. Seuraava hyasintti odottaakin jo valmiina tuolla verannalla istutusta tuohon samaiseen lattekuppiin.

Myös Bloomingvillen "Xmas"-kuppeihin istutetut hyasintit taitavat puhjeta kukkaan juuri sopivasti jouluksi. Samaisen valmistajan adventtikynttelikön asetelmaa yllättävän pitkään kaunistuttanut hyasintti on tosin jo mennyttä. Sen tilalle päädyin laittamaan kynttelikköön punaisen amarylliksen, joka toivon mukaan sekin puhkeasi pian kukkaan.

Mitä joulu olisikaan ilman kukkia?! Löytyykö teiltä muuten paljon joulukukkia?

Oikein mahtavaa perjantaita ja viiikonlopun alkua!

torstai 18. joulukuuta 2014

Ib Laursenin kevättä ja kesää



Kaikki kuvat: Ib Laursen

Ib Laursen julkisti vastikäään kevään/kesän 2015 mallistonsa, ja joukossa oli jälleen kaikkea ihanaa. Kuvastoa pääset katsomaan tästä linkistä, klik.

 Jouluuun on enää niin lyhyt matka, että omat ajatukset karkaavat jo vähän siihen tulevaan kevääseen ja kodin sisustamiseen. Miten teillä? Joko on kevät mielessä?

Ib laursenin kevään kuvasto huokuu inspiraatiota, ja mallistosta löytyy paljon kauniita juttuja; astioita, mattoja, peittoja, tyynyjä ja huonekaluja. Ja valo, ai että mä kaipaan jo sitä kevään lisääntyvää luonnonvaloa jota nämä kuvat ovat pullollaan!

Kivaa torstaita!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Alelöytöjä pikkumiehelle


H&M:llä on hurja lastenvaate-ale, ja eksyin sunnuntaina joulumarkkinoiden jälkeen hieman katsastamaan ale-valikoimaa. Yllätyksekseni todella paljon vaatteita oli alessa, ja vieläpä huimalla aleprosentilla. Näin ollen sain pojalle kuvassa näkyvän setin (untuvatakki, fleecetakki, pipo ja kauluri) 23 euron hintaan. Pelkässä takissa oli ovh. 29.90e! Mahtavaa!

A on kyllä hurmaavan suloinen noissa uusissa kuteissa! Meidän suklaasilmä!
♥ 

Suloista keskiviikkoa!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Kynttilänvaloa ja toisen adventtiarvonnan voittaja


Keittiön hellan viereisellä tasolla poltellaan päivittäin kynttilöitä. Tällä hetkellä tasolla on pari kirkasta Tine K:n "Facet:ia", Marimekon "Kastehelmi"-tuikku sekä lasimaljakkoon tekemäni asetelma, jonka pääosassa komeilee upea "Enjoy"-ledkynttilä. Kynttilät ovat kyllä tämän pimeän ajan pelastus! Eihän niitä ilman voisi elää! :) 

 Ylva Skarp:in ikikalenterin arvonta on päättynyt, ja palkinnon voitti itselleen "ahle" kommentillaan "Kyllä kelpaisi, eli ehdottomasti arvonnassa mukana!". Onnea voittajalle! Laitoin sinulle sähköpostia. :)

Muistattehan myös osallistua käynnissä olevaan kolmanteen adventtiarvontaan, jonka palkintona samanlainen led-kynttilä ja Tafelgutin herkullista teetä.

Oikein hyvää uutta viikkoa teille kaikille!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Kolmas Adventtiarvonta


Joulu tulla jollottaa, ja tänään onkin aika käynnistää vuoden 2014 kolmas adventtiarvonta. Tällä kertaa arvonnan kohteena on tunnelmallinen setti, jonka tarjoaa ihana Design West. Design West:iltä löytyy pukinkonttiin vaikka mitä mukavaa, joten käypä kurkkaamassa heidän verkkokaupan tarjontaa täällä, klik.

Arvottava tuotepaketti koostuu "Tafelgut Star Dust"- teepurkista ja yhdestä "Enjoy"-ledkynttilästä. Kaunis, Greengate- tyylinen teepurkki pitää sisällään herkullista, vadelmalehtiä ja mansikanpaloja sisältävää rooibosteetä. Ajastimella varustettu "Enjoy"-kynttilä puolestaan on 15cm korkea ja läpimitaltaan 8cm, ja se on valmistettu aidosta vahasta. Led- liekki tanssahteleen aidon liekin tavoin, ja onnistuu täten luomaan todella todentuntuisen tunnelman aidosta kynttilästä.

Arvonta on voimassa lauantaihin 20.12.2014  asti ja siihen voivat osallistua kaikki blogin rekisteröityneet lukijat.

Jos voittaja ei vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiin 7 päivän sisällä, arvotaan uusi voittaja.

Onnea arvontaan ja oikein hyvää kolmatta Adventtia!

lauantai 13. joulukuuta 2014

Lauantain puuhia



Heippahei! 

Aamulla oli pakko hieraista silmiä kun ikkunan ulkopuolella komeili aivan henkeäsalpaavan kaunis lumimaisema. En todellakaan ollut odottanut lunta, ja A:kin innostui tästä harvinaisesta ilmiöstä niinkin paljon, että pomppi ympäri keittiötä innokkaasti huutaen "jee, tänään on joulu"! Ihana muksu! :)

Iltapäivällä leivottiin sitten piparkakkuja suvun vanhalla respetillä, ja pitkän kaavan mukaan tietenkin. Tai itse asiassa leipominen jäi suurimmilta osin omalle vastuulleni, sillä meidän pikkumies ei totta puhuen ole mikään kovin innokas leipuri. Täällä ei siis seistä koko perhe vierekkäin piparintuoksuisina, tonttulakit päässä taikinaa kaulimassa. Ehei! :D Hyvä kun sain pojan painamaan taikinaan edes parit muumipiparit! 

Jouluihmisenä nautin kuitenkin suuresti tällaisista omaan lapsuuteeni juontavista traditioista, ja toivon tietenkin oman lapseni oppivan pitämään niistä myös. Uunissa paistuvien pipareiden tuoksussa on sitä joulun taikaa, jonka toivoisi suotavan aivan jokaiselle.

Piparintuoksuista iltaa juuri sinulle!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Päivän piristys


Kotiovelleni kannettiin eilen paketillinen täynnä Avonin uutuuksia, joiden joukossa oli myös muutama kynsilakka. Tänään olenkin lakannut kynnet uudella "Stardust"-glitterikynsilakalla, ja olen aivan ihastunut tähän uuteen tuttavuuteen. :)

Glitterilakkojen ongelma on se, että ne levittyvät ja kuivuvat usein huonosti, mutta tämän Avonin lakan koostumus ja värisävy yllättivät minut erittäin positiivisesti. "Stardust" kuivui hyvin, eikä sitä tarvinnut levittää kuin yhden kerroksen. Mahtavaa!

Päivän piristys tälle flunssatoipilaalle! :)

Kivaa perjantaita teille kaikille!

torstai 11. joulukuuta 2014

Rauhallista


Toipilas täällä moi! Mitä teille kuuluu? 

Itse vietän jo toista päivää erittäin rauhallisissa merkeissä. Pelkkää lepoa ja lisää lepoa. Olen nukkunut niin paljon että päätä särkee ( niin käy minun tapauksessani jos vedän liikaa unta nuppiin). :D 

Jos flunssan sairastamisesta pitää jotain positiivista löytää, niin se on ehdottomasti se pakollinen pysähtyminen. Mä olen yleensä se tyyppi, jolla on jatkuvasti monta rautaa tulessa, enkä malttaisi töiden jälkeen istahtaa hetkeksikään. Osaan kuitenkin rauhoittua tarpeen vaatiessa, ja flunssan pakottaessa sängyn pohjalle unohtuu viimeisetkin kiireet.

Nyt keittämään teetä ja sitten takaisin peiton alle.

Rauhallista torstaita!


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Xmas- hyasintit


Olohuoneen marokkolaista tarjotinpöytää koristavat suloiset, Bloomingvillen "Xmas"-kuppeihin istutetut hyasintit. Hyasinttien ympärille asettelin vielä pikkuisen sammalta, ja yksinkertainen asetelma oli valmis. Odotan jo kovasti että nuo puhkeaisivat jossain vaiheessa kukkaan. Valkoiset hyasintit ovat niin kauniita ja tyylikkäitä!

Muutoin makoilen tässä sohvalla peiton alla flunssan kourissa. Hieman surkuhupaisaa, sillä juuri toissapäivänä ihmettelin ääneen töissä sitä, miten minä olen onnistunut välttämään ympärillämme vellovan flunssan. Hehe! Sen siitä saa kun tuolla tavalla mainostelee "hyvää" vastustuskykään! :D

Minä jatkan nyt lepäämistä ja toivottelen teille kaikille hyvää keskiviikkoa!
Pus pus!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukuusi


Meidän pikkuherra odottaa joulua sen verran innokkaasti tänä vuonna, että päätettiin sunnuntaina ottaa esille joulukuusi. Vuosi vuoden jälkeen tämä kestokuusi jaksaa ilahduttaa meitä kauneudellaan. Kuusi tuli meille aikoinaan lahjana, enkä totta puhuen ole tähän päivään mennessä törmännyt yhtä kauniiseen tekokuuseen. Kauppojen kuusissa on yleensä oksia melko harvassa tai sitten ne on hirmuisen muovisen näköisiä. Oletteko törmänneet samaan?

No, meillä iloitaan joka tapauksessa kovasti kuusesta ja kuusenvalojen ihanasta tuikkeesta. Koristeiden väreiksi valikoituivat muun kodin tavoin tänä jouluna hopea ja punainen. Mitä pidätte? :)

Tähteä meidän kuusessa ei tänäkään vuonna ole, ja täytyy myöntää,  että kaipaan sitä vuosi vuodelta vähemmän. Mitään "glitteri" kuusennauhaa meille ei myöskään tule. Omat mieltymykseni juontavat varmasti juurensa siihen "vähempi on enempi"-ajattelutapaan. Makuja on kuitenkin monia, enkä missään nimessä kritisoi sitä perinteistä tapaa koristella joulukuusi. Kaikki kuuset ovat kauniita!
:)

Ihanaa tiistaita! Voikaa hyvin!

maanantai 8. joulukuuta 2014

Design By- peiton voittaja

 
Ensimmäisen adventtiarvonnan ihanan Design By:n "Flower Powder"- peiton voittaja on nyt arvottu. Arpakone suosi tällä kertaa "Sikurinaa" kommentillaan "Oi, miten ihana palkinto! Mukana aivan ehdottomasti :D"
 
Onnea voittajalle! 
 
Voittaja on saanut asian tiimoilta minulta sähköpostia.
 
 Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja suuri kiitos upean palkinnon lahoittaneelle Selected by Veera K:lle! :)

Hyvää alkanutta viikkoa!

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Toinen Adventtiarvonta


Tänään vietämme toista Adventtia, ja tätä myötä täällä blogin puolella käynnistyy myös vuoden toinen adventtiarvonta. Palkintona on tällä erää esteetikon unelmapalkinto, nimittäin Ylva Skarp:in "Happydays"- kalenteri. Tästä kauniista ikikalenterista on takuulla iloa vuoden jokaiselle päivälle ja vieläpä monelle vuodellekin!

Palkinnon tarjoaa tyylikäs House By F- verkkokauppa, klik.

Arvontaan voivat osallistua kaikki blogin kirjautuneet lukijat lauantaihin 13.12.2014 asti.

Jos voittaja ei vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiin 7 päivän sisällä, arvotaan uusi voittaja.

Onnea arvontaan ja rakkaudentäyteistä toista Adventtia!  
Pus!

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän terveiset


Hyasintti Greengaten lattekupissa ja Tine K:n adventtikynttelikkö, jonka ympärille on kiepautettu Tinen peilinauhaa. Pari pientä yksityiskohtaa, joiden myötä haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille oikein rauhallista ja ihanaa Itsenäisyyspäivää!

Iso virtuaalihali sinne!