lauantai 31. elokuuta 2013

Rentouttavaa viikonloppua!

Ihanaa kun on taas viikonloppu! Tänä viikonloppuna aion ottaa rennosti ulkoilemalla perheen kanssa ja yksinkertaisesti ihan vain olemalla. Hieman pesänrakennustakin saattaa tulla harrastettua, sillä pikkuhiljaa alkaa tuntumaan kovasti siltä, että syksy on nyt oikeasti ovella. Lyhdyt ja sisustusvalosarjat on otettu esiin ja muutama uusikin hankittu, kuten tuo edellisessä postauksessa esittelemäni ihana Irislights. Sohvapöydällä palavat myös muutamat lämpökynttilät ja laventelin tuoksuinen tuoksukynttilä.

Nautin parhaillaan kupillisesta maitokahvia ja selailen syksyn katalogeja. Tällä hetkellä kädessä onkin Linumin kuvasto, jossa vallitsee aivan ihana, maanläheinen tunnelma. Onko Linum teille tuttu merkki? Oli tai ei, niin pitäkäähän tuo Linum mielessä, sillä heiltä on pian tulossa jotain oikein mukavaa.






Nyt toivoitan teille jokaiselle mitä parhainta viikonloppua ja jatkan lukuhetkeäni uuden " Unelmien Talo ja Koti"-lehden parissa. Näytti syksyisen herkulliselta kun eilen selasin sitä nopeasti läpi. Elämän pieniä nautintoja.

- Melissa -

torstai 29. elokuuta 2013

Irislights - Valoa pimeneviin syysiltoihin

Tänään esittelen teille tämän syksyn ehdottoman valosarjasuosikkini, nimittäin ruotsalaisen "Irislights":in. Irislights-valosarjaa löytyy mitä herkullisimmissa väreissä ja saatavilla on kahta eri pituutta varustettuna 20 tai 35 käsintehdyllä pallolla. Valitsin meidän kotiin "Irislights" 20 pallon "Pure White"-valosarjan, mutta voisin kyllä hankkia näitä muutaman lisääkin. Irikset olisivat todella kauniit esim. isossa lasimaljakossa lattialla ja tunnelmalliset yövalona makuuhuoneessamme. Lisäksi tahtoisin pikkumiehen tulevaan huoneeseen "Blueberry"-valot. Olen muutenkin tunnelmavalon suuri ystävä ja kodissamme on pimeänä vuodenaikana paljon valosarjoja ja eläviä kynttilöitä.

Irislights-valojen ainoa jälleenmyyjä Suomessa on DesignWest, ja näitä ihanuuksia löytyy niin kivijalkaliikkeestä kuin verkkokaupastakin. DesignWest toimii blogin yhteistyökumppanina.


Myyntipakkauksessa pallot ja johto ovat erikseen pakattuina. Pakkauksen mukana tulee selkeät ja helpot kokoamisohjeet, joiden avulla pallot kiinnitetään johtoon asettamalla yksi valo jokaisen pallon sisään. Helppoa ja nopeaa!


Valosarjan käyttömukavuutta lisää ehdottomasti valonkatkaisin, jonka ansiosta ei pistoketta tarvitse irrottaa seinästä joka kerta kun valot sammutetaan. Ehdoton plussa tästä ominaisuudesta.


Itse päädyin asettelemaan valosarjan olohuoneen television yläpuolella olevalle tauluhyllylle, jonka reunojen yli se myös roikkuu. Aivan ihana valonlähde pimeneviin syysiltoihin!











Ps. Näettekö nuo kukalliset laatikot tv-tason hyllyillä tuossa kuvassa? Haluaisin päällystää ne jollain, joten antakaahan vinkkejä miten ja millä sen tekisin. Kokomustaa tai jotain graafista kuviota olen ajatellut.

Tunnelmallista torstai-iltaa teille jokaiselle!

- Melissa -


tiistai 27. elokuuta 2013

Melissa's Season's Special: Apple Pie

Pihamme vanha iso omenapuu notkuu herkullisia omenoita ja meillä onkin se onni että nämä hedelmät sopivat vähän kaikkeen, eli ovat hyviä syöntiomenoita sen lisäksi että niistä saa mm. hyvää mehua ja hilloa. Muiden omenapuidemme hedelmät ovat niin hapokkaita että niitä ei ihan heti lähde vapaaehtoisesti mutustelemaan. Harmittaa kovasti kun tämän vanhan puun lajike ei ole tiedossa, sillä näitä haluaisin lisää. Puu on lisäksi niin vanha, että kyse voi hyvinkin olla jostakin yksittäisestä risteytyksestä.



Omenoista puuheen ollen päästäänkin sesongin herkkuun, eli omppupiiraaseen. Tämä piiras on tietenkin hyvää sellaisenaan, mutta vaniljakastike tai -jäätelö sopii kaveriksi kuin nappi silmään. Ja mitä parasta, tästä isosta piiraasta riittää herkuteltavaa isommallekin porukalle.


Iso omenapiirakka

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl  leivinjauhetta

Täyte:
8-10 omenaa
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia

Vispaa kananmunat kevyesti haarukalla ja lisää sokeri, vaniljasokeri sekä sulatettu voi. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään erillisessä kulhossa ja lisää sitten taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle korkeareunaiselle uunipellille. Kuori ja pilko omenat oman makusi mukaan ja levitä taikinan päälle. Sekoita sokeri ja kaneli keskenään pieneen kulhoon ja siroittele seos omenoiden päälle ennen piiraan uuniin laittamista. 

Paista 175 asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia.



Enjoy!

- Melissa -


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Eräänä aurinkoisena sunnuntaina

Mikä ihana päivä takana! Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta ja olen ehtinyt nauttimaan kauniista säästä sekä saanut paljon tehtyä. Joskus pelkkä löhöilykin on mukavaa, mutta paras mieli minulle tulee yleensä siitä, kun saan päivän aikana tehtyä sekä tarpeellisia että ihan vain mieltä rentouttavia asioita.

Pihan kesäkukat kukoistavat suurina ja kirkkaina ja onnistuin nappaamaan kuvan verannan kaiteella loikoilevasta sudenkorennostakin. Tällaisina päivinä sitä toivoisi voivansa pysäyttää ajankulun, jotta lämmöstä ja kaikesta ympäröivästä kauneudesta voisi nauttia aina vaan. Jollain tapaa surettaa tieto siitä, että noiden kauniiden kukkien aika on kohta ohi, vaikka pidän syksystä ja pimenevistä illoista. No, aikansa kaikella.


Tänä vuonna ostin keväällä torilta verannan kaiteiden kukkalaatikoihin keltaista ja pinkkiä Miljoonakelloa sekä lilaa Verbenaa. Halusin istutuksista ihanan värikkäät, juuri niinkuin luonnossakin.








Aamupäivällä kävimme perheen kanssa läheisessä puistossa leikkimässä ja sieltä palattuamme päätin ryhtyä maalaamaan pikkumiehen tulevaa sänkyä. Mies hioi sängyn jo jonkin aikaa sitten ja se onkin odottanut kellarissa entisöintinsä loppuun viemistä maalaamisen muodossa. Kyseessä on siis vanha, puinen lastensänky jonka löysin paikallisen kirpputorin kautta.




Sänky pitää vielä maalata toiseen otteeseen jossain vaiheessa. Kovin mielelläni olisin tänään maalannut sängyn toiseenkin otteeseen, mutta tuota Helmi-kalustemaalia käytettäessä täytyy odottaa 16 tuntia ennenkuin kalusteen voi maalata uudelleen.

Sängyn maalaamisen jälkeen vuorossa oli vielä viikkosiivous, jonka jälkeen sain laitettua vastapestyt matot lattialle. Nyt talossa leijuu raikas mäntynestesaippuan tuoksu ja alan valmistautua tulevaan työviikkoon kasvohoidon muodossa.

Mukavaa sunnuntain jatkoa teille kaikille!

- Melissa -

lauantai 24. elokuuta 2013

Tine K Home "Stylo"-kynät

Olen absoluuttisen ihastunut Tine K Home- tuotteisiin, ja tällä kertaa ajattelinkin esitellä teille yhden kyseisen brändin pienimmistä tuotteista, eli "Stylo"- kuulakärkikynän. Vaikka en itse ole istunut koulun penkillä moneen vuoteen, innostun silti aina syksyllä koulujen alkaessa hankkimaan kotiin uusia toimistotarvikkeita.

 Kuvissa esiintyvän sinisen kynän olen tilannut Design West:in verkkokaupasta, josta saa tilattua myös muita Tinen tuotteita.


Nämä suuren suosion saavuttaneet kuulakärkikynät koristellaan käsin Marokossa. Kynää kiertää ohut silkkilanka ja sen päätä koristaa upea silkkisolmu.


Näitä kyniä löytyy eri väreissä, mm. tämä kuvissa näkyvä deniminsininen. Muita värejä ovat valkoinen, tummanruskea, koralli, musta, petrooli sekä kitti.





Kalenteri: Timex järjestelmäkalenteri,  kynäpurkki ja muut kynät: Tiger

Tänään olemme käyneet pesemässä mattoja ja viettäneet laatuaikaa perheen kesken läheisessä puistossa. Sää on aurinkoinen ja jos vielä ehdin, niin aloitan pojan tulevan sängyn maalaamisen.

Touhukasta viikonloppua sinullekin!

- Melissa -

torstai 22. elokuuta 2013

Uusi look

Täällä päässä on työntäyteinen alkuviikko takana vaikken varsinaisesti töissä ole ollutkaan. Poika on ollut kovassa flunssassa ja löysin vanhemmalta koiraltamme järkytyksekseni maanantaina ison patin vasemman jalan juuresta. Koira vietiin kattaviin kokeisiin heti tiistaina ja sai diagnoosiksi nisäkasvaimen. Eilisessä leikkauksessa tosin selvisi, että kyseessä olikin vaaraton rasvapatti. Luojan kiitos!

Onneksi pääsin kaikesta huolimatta kampaajalle rentoutumaan hetkeksi maanantaina. Kaipasin syksyksi hiuksiini tyylinmuutosta, joten pyysin kampaajaa loihtimaan minulle lyhyen, mutta naisellisen leikkauksen ja hiusvärikin vaaleni Marilyn Monroe-tyyliin.

Muutos on suuri, mutta olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Välillä rajukin muutos on erittäin tervetullut!



Mukavaa torstaita blogistania!


- Melissa -

maanantai 19. elokuuta 2013

Nautitaan valosta!

Nautin aivan suunnattomasti kun keittiömme kylpee pehmeässä luonnonvalossa. Luonnonvalossa on jotain aivan erityistä, jota ei keinotekoisella valaistuksella voi korvata. Kaikki näyttää yksinkertaisesti paljon kauniimmalta luonnonvalossa.

 Meidän pikkumies on flunssassa ja kuumeessa, joten olen ollut hänen kanssaan kotona tänään. Kampaajallakin ehdin käydä, ja voin paljastaa teille että hiustyylini koki kauan odotetun radikaalin muutoksen! Siitä tosin lisää myöhemmin.

Tässä teille muutama otos keittiöstämme tänä valoisana elokuisena maanantaina. Näissä kuvissa näkyy myös tuo keittiön kattovalaisin, jonka muutoksesta kerroin aiemmassa postauksessa. Tuossa kattovalaisimessa on tosiaan alunperin ollut varjostimet, jotka päätin viime syksynä poistaa. Olen ollut tosi tyytyväinen valaisimen nykyiseen, rouheaan ulkonäköön.


Suurin osa kotimme huonekaluista on tätä umpipuista, kuvassa näkyvää, Laulumaan "Sara"-sarjaa. Erityisesti pidän tuosta valkoisen/antiikin kontrastista. Kaiken kaikkiaan olemme olleet tähän huonekalusarjaan erittäin tyytyväisiä. Kyllä laatu maksaa itsensä takaisin ajan myötä.


Keittiön ikkunalaudalla, kuten myös verannalla ja pihamme ruukkuistutuksissa viihtyvät kesäisin valkoiset pelargonit. Näkymät ikkunasta ovat korkean kuusiaidan ansiosta vihreät vuodenajasta riippumatta.


Myös päivittäisessä käytössä olevat yrtit kasvavat tyytyväisinä valoa kohti. Kuvissa herkulliset basilika ja oregano.




Valontäyteistä alkanutta viikkoa jokaiselle!

- Melissa -

lauantai 17. elokuuta 2013

Harmaa lauantai

Lauantaita blogistania! Täällä Porvoossa vietetään rauhallista vapaapäivää harmaan syksyisessä säässä, enkä valita yhtään. Syksy on lempivuodenaikani. Saa pukea villasukat jalkaan ja nauttia tunnelmavalossa hyvästa kirjasta lämpimään vilttiin käpertyneenä. Ja mitä tärkeintä, saa polttaa kynttilöitä! Itse olen kynttilöiden suurkuluttaja ja asettelen niitä ympäri taloa tunnelmaa tuomaan.

Syysilma on raikkaan happirikas ja luonto pukeutuu värikkääseen syysasuunsa, joten meillä viihdytään näin syksynä erittäin hyvin ulkosallakin. Syksy ei siis kosketa ainostaan sisäistä pesänrakentaajaani, vaan myös reipas luonnossa liikkuja herää eloon. Metsälenkki koirien kanssa sammaleisessa kuusimetsässä tuulettaa tällaisen toimistotyöläisen pääkopan yllättävän tehokkaasti. Suosittelen muillekin!



Harmaa väri on nyt valloittanut sydämeni ja sohvan tyynynpäälliset vaihtuvat meillä muutenkin melko usein. Ei siis liene mikään yllätys, että tyynykokoelmamme laajeni  jälleen kerran. Tällä kertaa löysin huutonetistä käyttämättömän, harmaan "Anno"- tyynynpäällisen joka tuntui täydentävän harmaata tyynykokoelmaa täydellisesti. Ja tyynyjähän ei voi koskaan olla liikaa.









Syksyn harmaus on omasta mielestäni suurilta osin pelkästään hyvästä sekä ulkona, että sisätiloissa. Nauttikaa siis reippaasta luonnossa liikkumisesta, kotoilua tietenkään unohtamatta.

- Melissa -