torstai 31. joulukuuta 2015

Onnea Uuteen Vuoteen!



Meidän olohuonetta koristaa poikkeuksellisesti edelleen joulukuusi. Poikkeuksellista tämä on sen takia, että olen yleensä uudenvuodenaattoon mennessä siivonnut kuusen pois. Tänä vuonna joulu saa tosin viipyä meillä hieman tavallista pidempään, sillä remontin myötä en ennen joulua päässyt kunnolla joulufiilikseen kiinni. 

Oikein tunnelmallista uudenvuodenaattoa teille ja ennen kaikkea haluat toivottaa kaikille

Onnellista Uutta Vuotta 2016! 

tiistai 29. joulukuuta 2015

Valmis keittiö



Ihanaa vihdoin päästä esittelemään teille uutta keittiötämme! Tämä monen vuoden unelma on nyt saatu päätökseen, enkä voisi olla tyytyväisempi! Keittiö on saatettu tälle vuosituhannelle ja sen käyttömukavuus on ihan huippuluokkaa. Ja mikä mahtavinta, keittiö mukailee tätä nykyä myös täysin omaa sisustustyyliäni.

Uuden keittiön vallitseva väri on valkoinen, ja sitä ryhdittävät harmaa, musta ja sisustusesineissä esiintyvä puun väri. Kaapistoiksi valikoitui Ikean petsatun valkoinen "Laxarby", ja työtasoiksi betonia jäljittelevä "Grillby". Seinät maalattiin hieman harmaaseen taittavalla valkoisella, ja kaikki seinä- ja ikkunalistat vaihdettiin. Katto uusittiin täysin valkoisen kattopanelin ja spottien avulla. Fasettihiotut, valoa upeasti hejastavat kaakelit viimeistelevät keittiön lookin, ja puolitoista vuotta sitten asentamamme laminaattilattiakin sopii tyyliin kuin nakutettu!

 Keittiössä on nyt myös paljon enemmän tilan tuntua kun puuhellan yllä ollut suuri metallihuuva poistettiin. Huuva voitiin onneksi poistaa, sillä käytämme hellaa vain lämmitysmielessä, eikä sillä tehdä ruokaa. Aktiivihiilisuodattimella varustettu keittiötuuletin soveltuukin meidän tarpeisiin paremmin, ja on vanhaan huuvaan verrattuna ihanan pieni ja tehokas. Keittiössä on nyt sekä jääkaappi että pakastin, joten enää ei tarvitse kipaista kellariin kun pakkasesta jotain kaipaa. Ihanaa!

Keittiön pöydän ja tuolit maalasin valkoisiksi jo ennen remontin alkua, joten vaihtoon meni myös A:n punertavan ruskea Stokke- tuoli, jonka tilalle hankittiin valkoinen juniorimallinen pinnatuoli. Myös isolla meriheinämatolla on tärkeä rooli kodikkaan tunnelman luomisessa.
 
Talo on kuitenkin vanha, eivätkä seinät välttämättä täysin suoria, joten ärräpäiltä ei tässäkään projektissa vältytty, ja murheenkryynejäkin on matkan varrella tullut vastaan. Muutamat pienet viimeistelyt on kuitenkin vielä tekemättä, sillä Ikean kuormasta puuttui harmillisesti joitain osia. Loppupeleissä ei kuitenkaan voi muuta todeta, kuin että kyllä tämä uusi keittiö on kaiken sen vaivan arvoinen! :)
  

maanantai 28. joulukuuta 2015

Neulahuovutettuja kuusenpalloja



Pääsin töideni kautta joulun alla osallistumaan neulahuovutuskurssille, jonka aikana sain tehtailtya kaksi suloista joulukuusenpalloa. Palloista tulikin niin symppikset, etten loppupeleissä raaskinut ripustaa niitä kuuseen ollenkaan, vaan ne pääsivät osaksi Tine K:n adventtikynttelikön jouluista asetelmaa. Kotimaisesta lampaanvillasta huovutetut pallot muodostavatkin metallin, käpyjen ja kynttilöiden kanssa varsin kauniin yhdistelmän. :)

Mahtavaa vuoden 2015 viimeisen viikon alkua teille!

lauantai 26. joulukuuta 2015

Rauhaa




 Ihana, ihana joulu!

Täällä ollaan ulkoiltu, leikitty, pelailtu pukin tuomia pelejä ja lueskeltu. Otettu ihan rennosti vain. Ei kiireitä tai aikatauluja. Parhautta siis! :)

Oikein ihanaa Tapaninpäivän jatkoa blogistania!

Palaillaan taas!




perjantai 25. joulukuuta 2015

Tine K Home- ihanuuksia todelliseen löytö-hintaan!



 Saimme alkuviikosta mieheni kanssa mahdollisuuden viettää hieman kahdenkeskeistä aikaa, joten päätimme suunnata pienelle retkelle Loviisaan. Olin nimittäin saanut kuulla hyvältä työkaverilta, että sikäläisessa sisustusliikkeessä on loppuunmyynnin myötä Tine K:n tuotteita huimaan -70% alennuksessa. Ja sanotaanko vaikka näin, että meikäläinen kun siellä kävi, niin eipä jäänyt kyseisiä tuotteita paljoakaan jäljelle! Haha! :D No, ei siellä tosin ollut jäljellä kuin yksi iso pöytä tavaraa. Kassalle kiikutin rakastamaani marokkolaista keramiikkaa, ja tämän lisäksi sain ostettua Tinen kattovalaisimen 57 euron hintaan! Normi- hintahan on siinä 200 euron paikkeilla.
Ihan huippu- löytöjä siis! :)

Tinen keramiikka on muuten yksi lempikuvattavistani. Se on kauniin eläväistä, ei ihan täydellistä ja jokainen tuote on omanlaisensa. Aivan kuten me ihmiset siis. :)

Nyt toivottelen teille oikein mahtavaa joulupäivää! Me nautitaan täällä jo saamistamme joululahjoista ja suunnataan ulos reippailemaan heti kun yön pimeys kaikkoaa. Toivottavasti tämäkin päivä olisi yhtä aurinkoinen kuin eilinen jouluaatto. :)


torstai 24. joulukuuta 2015

Christmas morning in the new kitchen



Hyasinttien tuoksi, vastapestyt lattiat ja liedellä valmistuva riisipuuro. Kaikki keittiön tavarat ovat löytäneet paikoilleen ja talossa vallitsee täydellinen rauha. Tästä on hyvä aloittaa joulun vietto. 

Oikein ihanaa Joulua teille kaikille! 


keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Jouluinen rocky road



Täällä on käynnissä joulun makeiden herkkujen valmistus. Nappasin teille pari kuvaa herkullisesta, valkoisuklaisesta rocky roadista jonka reseptin bongasin täältä. Karpaloa, pipareita ja mantelia (itse käytin mantelirouhetta ja lisäsin mukaan vähän kookosta). Nam! 

Vielä hetken joudun pitämään teitä jännityksessä keittiön suhteen, sillä siivoilut on vielä vähän kesken. Huomiseen mennessä olisi kuitenkin tarkoitus saada keittiökin puettua kauniin jouluiseen asuun.

Ja hei, pahoittelen rakeisia kuvia. Nyt on kerta kaikkiaan niin pimeää jopa vuorokauden valoisimpaan aikaan, ettei kuvaamisesta oikein tule mitään. Tai no, kuviahan voi aina räpsiä, mutta lopputulos on sitten hyvin pitkälti tämä. Rakeista kerrakseen! :D

Tunnelmallista aatonaattoa! Mä jatkan nyt hommia!

Pus ja moi!


maanantai 21. joulukuuta 2015

Kolmannen adventtiarvonnan voittaja


Kolmannen adventtiarvonnan ja kuvan ihanaisen tuotesetin Greengatea ja Tine K:ta voitti "ida hhh". Paljon onnea Ida! :)

Kiitos kaikille adventtiarvontaan osallistuneille, ja tietenkin arvontapalkinnot lahjoittaneille yhteistyökumppaneille myös! 

Suloista maanantaita kaikille! Enää neljä yötä jouluun! :)


sunnuntai 20. joulukuuta 2015

That Christmas mood



Viikonlopun myötä alkoi joululoma, ja keittiökin alkaa olemaan listoja vailla valmis. Vihdoinkin on aikaa olla ihan vain perheen kesken ja nauttia joulun kiireettömyydestä. Ja mikä tärkeintä, vaikka ulkona onkin sateisen harmaata, on kotiimme ja sydämiimme vihdoin saapunut joulu. 
 
"Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä. 
Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha –
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha."

- Katri Helena -


Ihanaa neljättä adventtia jokaiselle! 


torstai 17. joulukuuta 2015

Getting there


Keittiön remontti on taas edistynyt, ja tällä hetkellä maalaillaan seiniä ja kaakeleiden saumat odottavat seuraavana vuoroaan. Tämän jälkeen olisi tarkoitus asentaa liesituuletin, katon spotit ja muutamat pistorasiat. Sitten voikin jo sulkea katon ja laittaa listat paikalleen. Integroitava tiskari odottaa myös kytkemistä. Että onhan tässä vielä hommaa. :D Jospa tämä jouluksi valmistuisi niin olisin onnellinen! :)

Oikein hyvää torstaita teille kaikille ja muistakaa ottaa osaa viimeiseen adventtiarvontaan! Osallistumisaikaa on vielä 20.12.2015 asti! :)


tiistai 15. joulukuuta 2015

Toisen adventtiarvonnan voittaja




Kiireen vilkkaa tulin tänne blogin puolelle julkistamaan toisen adventtiarvonnan voittajan.

Bloomingvillen ihanan bannerin voittaja on "kikke".
Onnea! :)

Lyhyestä virsi kaunis tällä kertaa. Mä palaan nyt rempan pariin!

Palaillaan ja voikaa hyvin! :)

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Kolmas Adventtiarvonta



Ihanaa kolmatta Adventtia teille kaikille!

Nyt on aika pyöräyttää käyntiin vuoden kolmas ja viimeinen adventtiarvonta, jonka palkintona on Design West:in tarjoama ihana setti Tine K Homen ja Greengaten tuotteita.

Arvonnan voittajalle lähetetään paketti, joka sisältää kaksi siniraidallista Tine K:n mukia sekä Greengaten keittiöpyyhkeen, leipäkoriliinan ja paperiservetit.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat: 

- 1 arvan saat kommentoimalla tätä postausta.

- Lisäarvan saat tykkäämällä blogin Facebook-sivuista.

- 3 arpaa saat linkittämällä arvonnan blogiin, Facebookiin tai instagramiin.
 
Ilmoitathan kommentissasi monella arvalla olet mukana palkintoa tavoittelemassa, ja muista ilmoittaa myös sähköpostiosoitteesi. 

Osallistumisaikaa on aina 20.12.2015 asti.

Onnea arvontaan! :)

perjantai 11. joulukuuta 2015

Fiilis kateissa



Joulun odotus näkyy jo kaikkialla, mutta omalla kohdallani tunne on kyllä täysin kateissa valloillaan olevan kaaoksen ja remontin aiheuttaman stressin takia. Joululahjojakin pakkailin eilen, ja homma tuntui jollain tapaa ihan oudolta! Joulu? Häh? Mikä ihmeen joulu?! :D

Ehdin tuossa jo pienesti panikoida, kun mietin josko remontin aloittaminen näin joulun alla olikin vikatikki, mutta tällaiset ajatukset on onneksi kaikonneet nyt kun projekti on jo voiton puolella. Nyt odotan vain innolla uutta keittiötä, enkä itse asiassa niin välitäkään vaikka se joulufiilis jättäisikin tänä vuonna tulematta. Mullehan tulee kuitenkin uusi keittiö!

Ihanaa! :)

Mahtavaa viikonlopun alkua teille kaikille!
Muistakaahan käydä osallistumassa blogiin toiseen adventtiarontaan täällä. 

Pus ja moi! 

tiistai 8. joulukuuta 2015

Kuulumisia ja arvonnan voittaja



Tässä tuore kuva keittiöstä. Hyllyjen ja kaaappien rungot ovat paikoillaan ja niin myös tiskiallas, uuni ja integroitava tiskari. Putkari kävi eilen muuttamassa vesiputkien vetoja niin, että saadaan vesipisteen paikka muutettua. Sehän oli ennen tuossa nurkassa, joka oli kulmaratkaisuna toteutettu. Sekin on tässä uudessa keittiössä hieman erilainen.

Pikkumies on käynnissä olevasta rempasta oikein innoissaan ja auttelee isäänsä mielellään siinä missä pystyy. ;) Itse olen toista päivää vatsataudissa, ja olokin on sen mukainen. Voihan oksu sentään!

Ensimmäisen adventtiarvonnan voittaja on nyt selvillä, ja arpaonni suosi tällä kertaa nimimerkkiä "Henna73". Paljon onnea! Laitan sinulle pian sähköpostia. ;)

Minä jatkan nyt lepoa täällä peiton alla ja toivottelen teille oikein mukavaa tiistaita! 

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Toinen Adventtiarvonta


Tänä sunnuntaina vietetään toista Adventtia, ja sen myötä täällä blogin puolella käynnistyy sesongin toinen adventtiarvonta.
 Palkintona on tällä kertaa Kaunis Coto:n tarjoama, Bloomingvillen musta "Merry Christmas"- paperikoriste.

Arvontaan voitte osallistua jättämällä terkut tähän postaukseen lauantaihin 12.12.2015 asti. Muistattehan jättää myös sähköpostiosoitteenne mikäli nimimerkkinne takaa ei löydy blogia.

Jos voittaja ei vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiin 7 päivän sisällä, arvotaan uusi voittaja.

Onnea arvontaan ja rakkaudentäyteistä toista Adventtia!

lauantai 5. joulukuuta 2015

Melkoinen kaaos!



Terveiset täältä laatikoiden, kaapinrunkojen ja pahvien keskeltä. Vanhan keittiön purku on jo loppusuoralla, ja huomenna olisi tarkoitus aloittaa urakka oikein kunnolla. Palasin juuri rautakaupasta maaliostoksilta ja kattopanelit ja kaakelit on myös hankittu.

Kaaos on nyt levinnyt lähes jokaiseen talomme huoneeseen, pojan huonetta lukuunottamatta. Makuuhuoneessa on muutama ylimääräinen huonekalu ja siitä on näemmä tullut myös maljakoiden säilytyspaikka! ;) Olohuone on ehkä pahin. Siellä kootaan uutta keittiötä, ja sinnekin on survottu jos jonkinmoista mööpeliä ja härpäkettä. Huh huh! :D

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Valkoinen helmililja joulun odotukseen



Yllätyin positiivisesti kun paikallisesta kukkakaupasta löytyi jo valkoisia helmililjoja! Ihanaa! 
Itselleni nämä kuuluvat kyllä enemmänkin kevään odotukseen, mutta pakkohan tällainen oli kotiuttaa kun niitä jo tähän aikaan oli tarjolla! ;) Ja toisaalta, tämä valkoinen variantti ei mielestäni ole ihan yhtä keväinen kuin sininen helmililja. Makuasioita toki nämäkin.

Aurinkoista keskiviikkoa teille! :)