perjantai 25. heinäkuuta 2014

Pientä Juhlintaa Ennen Loman Alkua

Eilen juhlittiin mukavissa merkeissä minun 5-vuotista uraa nykyisen työnantajani palveluksessa. Tarjolla oli paikallisen konditorian raikkaita mansikka- ja limejuustokakkuja ja sain myös todella kauniin kukkakimpun, jonka värimaailma mukaili kesäistä sisustustamme, eli valkoista ja sinistä. Kiitos vielä kaikille ihanille työkavereille, oli tosi mukavaa!

Ihana kukkakimppu koristaa nyt olohuoneen pöytää. Toivottavasti tuo kaunotar kestää pitkään. Seassa on ainakin ruusua, germiineja, hortensiaa, neilikkaa ja preeriaruusua. Niin kaunista!







Blogi hiljentyy nyt loman myötä ainakin viikon ajaksi, sillä suuntaamme huomenna aamulla vuokraamallemme mökille. Instagramiinkaan en ole pariin viikkoon päässyt mitään julkaisemaan, sillä puhelimeni on huollossa. Mökille taidan ottaa mukaan meidän pienemmän Olympuksen. Sillä saa tosi hyviä kuvia ja se vie paljon vähemmän tilaa kuin tuo Canonin järkkäri objektiiveineen.

Kauheasti ei näillä helteillä tee mieli kotia laittaa, mutta suunnittelilla on loman aikana ainakin jakaa kanssanne jonkin verran hyväksi toteamiani vhh-reseptejä. Niitä olette toivoneet, joten saamanne pitää. :)

Nyt toivottelen teille oikein ihanaa viikonloppua! Nautitaan Suomen suvesta täysin rinnoin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti