tiistai 7. lokakuuta 2014

Ronja the Aussie

En ole täällä blogin puolella tainnut esitellä teille meidän kahta Aussie- tyttöä, joten ajattelin aloittaa rakkaasta esikoisestamme, Ronjasta. Katsokaa nyt tuota kaunotarta; mikä kaunis turkin väritys ja nuo silmät, jotka sulattavat sydämeni kerta toisensa jälkeen.


Ronja on siis rodultaan Australianpaimenkoira, ja ikää tällä mussukalla on hiukan päälle 11 vuotta. Tällä mummolla riittää tosin virtaa, ja moni lenkillä vastaantuleva luuleekin hänen olevan nuori koira, mikä tietenkin lämmittää emännän sydäntä suuresti.

Ronja tuli meille kun olin opiskeluista välivuotta viettävä 20- vuotias nuori nainen. Alkutaipaleemme oli rankka, sillä Ronjan ollessa hieman yli vuoden ikäinen selvisi että hän kärsi vaikeasta synnynnäisestä sydänviasta, joka vaatisi laajan sydänleikkauksen. Ennuste leikkaukselle oli kuitenkin hyvä, joten päätimme viedä rakkaan hauvamme Helsingin Yliopistolliseen Eläinsairaalaan leikattavaksi. Leikkaus sujui onneksemme oikein hyvin ja Ronjan sydän saatiin kuntoon. Siis loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Lukemattomien märkien pusujen ja hännänheilutusten myötä on tämä suloisuus rikastuttanut elämäämme sanoinkuvaamattoman paljon, ja toivon sydämeni pohjasta tälle rakkaalle lemmikille onnellisia ja terveitä eläkepäiviä!

Ronjalta terkkuja teille kaikille! 

9 kommenttia: