tiistai 22. syyskuuta 2015

Bursting flowers



Verannalta toivottiin kukkiin keskittyvää postausta, joten päätinkin ryhtyä heti tuumasta toimeen. Kuistin kukkia on tosiaan nyt todellinen ilo kuvata, sillä ne ovat aina tähän aikaan todella suuret ja upeat. Jos säät jatkuvat näin lämpiminä, viihtyvät kukat verannalla vielä pitkälle syksyyn. Yleensä päädyn kuitenkin siirtämään pelargonit talvilevolle jo hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Tänä vuonna ajattelin tuttavani vinkistä kokeilla myös maljaköynnöksen talvettamista. Tuo parsakin talvehti kellarissa pelargonien kaverina oikein mainiosti viime vuonna. Oliivi- ja viikunapuun toivotaan tietenkin myös selviävän talvesta. :)

Tällä hetkellä verannalla asustaa pelargoneja, valkoinen maljaköynnös, Aspargus (parsa/ "Unelma"), aitoviikuna ja oliivipuu. Kuvissa näkyvät tavallisen kotipelargonin lisäksi mm. seuraavat pelargonilajikkeet: "Crown Mary", "Apple Blossom" ja "Mårbacka".

Nyt toivottelen teille hyvää tiistaita ja jatkan lepäämistä siinä toivossa, että pääsisin tästä flunssasta pikkuhiljaa eroon.

Palailaan taas! :)

Ps. Ylimmässä kuvassa on iso, punainen erikoispelargoni, jonka lajiketta en tiedä. Kertokaa ihmeessä jos teistä joku sen tietää?! Kukat ovat pieniä, lähes nuppumaisia. :)


2 kommenttia:

  1. Pelastin eilen illalla pelakuut lämpimään, kun edellisyönä oli käunyt jo lähellä nollaa. Aamulla vain 3 astetta. Tänään sitten olikin 7 astetta, mutta parempi olla varvainen..:)

    VastaaPoista