torstai 30. toukokuuta 2013

Syreenien katveessa

Syreenit. Kauniit kukat ja ihastuttava tuoksu.
 Meidän talon vanhasta pihapiiristä näitä pensaita löytyy jonkin verran ja ne jaksavat kukkia yhtä kauniisti vuosi vuoden perään. Syreenien katveessa on aina yhtä ihana istua ja unelmoida kesäisiä unelmia. Itse unelmoin jo heinäkuussa alkavasta kesälomasta ja kiireettömistä päivistä.




Mistä sinä unelmoit näin alkukesästä? Tuoksuvaa ja unelmien täyteistä torstai-ilta sinulle!

- Melissa -

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Kukintavuorossa kirsikkapuu

Tänään on ollut kiireinen päivä, mutta pihalla tuli silti vietettyä tovi. Rakastan tätä vuodenaikaa kun kaikki on niin vehreää ja kaunista. Pihan puut ja kasvit yllättävät minut jatkuvasti kukinnoillaan ja tällä hetkellä kirsikkapuumme kukinta on huipussaan. Ihania valkoisia kukkia!




Myös sireenit ja alppiruusut näyttivät puhkeavan kukkaan näinä päivinä. Ihana alkukesä! 

Työviikko onkin jo voiton puolella ja odottelen pikkuhiljaa viikonloppua jolloin saa rentoutua ja ehtii puuhailla kaikkea mukavaa.

Oikein mukavaa keskiviikko-iltaa sinulle! 

- Melissa -

maanantai 27. toukokuuta 2013

Päivän pienet hankinnat

Tänään tuli ostettua pari pientä juttua kotiin, ja pakkohan ostokset on jakaa teidän kanssanne. Ostin siis Greengaten "Camille Dusty Blue"- keittiöpyyhkeen, joka on samaa sarjaa kuin blogissa aiemmin esittelemäni lempi-lattekuppini. Toinen ostos oli Tine K:n tuoksukynttilä, jossa tuoksuna valkoinen tee ja inkivääri. Tinen tuoksukynttilät ovat yksinkertaisesti vaan niin ihania!



 


Muutoin takana on varsin arkinen maanantai, eli töitä, ulkoilua pikkumiehen ja koirien kanssa sekä vähän kesäkukkien istuttamista.

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! :)

- Melissa - 




sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sunnuntaifiiliksiä ja hiusmietteitä

Ah, ihana sunnuntai. Tänään on nautittu perheen seurasta ja herkuteltu eilen leipomallani banaanikakulla. Meillä oli myös talon esittely, jonka ajaksi ajoimme tervehtimään pikkumiehen serkkuja. Nyt on vatsat täynnä hyvää grilliruokaa ja televisiosta tulee American Idolin finaalin tulokset. Henkilökohtaisesti en seuraa kovin monia ohjelmia televisiosta, enkä ole American Idoliakaan seurannut mitenkään säännöllisesti, mutta tuo finaalikaksikossa oleva Candice Glover laulaa sen verran upeasti, että on pakko katsoa miten hänen käy. Illalla tosin tulee yksi harvoista sarjoista joita on vaan pakko katsoa, nimittäin "Olipa Kerran", jossa sekoitetaan taitavasti todellisuutta ja satua. Lisäksi päähenkilön esittäjä Ginnifer Goodwin kantaa kampausta, jota himoitsen. En tosin tiedä uskallanko leikata niin lyhyitä hiuksia. ;) Alla pari kuvaa Ginniferin hiuksista. Mitä mieltä olette kyseisestä leikkauksesta? :)


Minulla on tällä hetkellä melko vaaleat hiukset, mutta vaikka olen kokeillut monia eri hiusvärejä, olen aina palannut ruskeaan. Minulla on erittäin tummanruskeat silmät ja kuvan naisen lailla erittäin vaalea iho. Alla tuore kuva minusta. Olen kyllästynyt hiustyyliini ja väriin myös. Ideoita saa siis esittää! :)



No, siirrytään nyt siihen Banaanikakkuun, jota olen kehunut ja jonka reseptin lupasin jakaa kanssanne.





  Mehukas Banaanikakku

3 dl sokeria
150 g margariinia
2 munaa
3,5 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl neilikkaa
2 tl kanelia
2 tl vaniliinisokeria
5 banaania

1. Notkista voi ja vatkaa sokerin kanssa vaahdoksi, lisää munat.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon.
3. Muussaa banaanit ja lisää ne seokseen.
4. Paista 200 asteessa n. 50 min, kakku saa jäädä vähän kosteaksi keskeltä.

 Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa teille kaikille!

- Melissa -

lauantai 25. toukokuuta 2013

Olohuoneen kesäpäivitys

Tänään sain H&M-pakettini, jossa oli vaatteiden lisäksi myöskin vähän uutta sisustustavaraa, tottakai. ;) Uusien tyynynpäällisten myötä innostuin päivittämään koko olohuoneen ilmeen kesäisempään. Nyt olenkin aivan innostunut näistä Tine K:n tapaisista hillityn sinisen värisistä päällisistä. Materiaalikiin on ihanan pehmeää. Todella onnistunut ostos! Paketissa oli myös kiva uusi kahvikuppi ja keittiöpyyhe.




Minulta löytyy ennestäänkin tämän H&M:n "Sel de Mer"-sarjan tuotteita ja nyt valikoimiin oli tullut myös astioita. Tämän kahvikupin myötä voi olla että tulee myöhemmin hankittua lisääkin astioita tästä sarjasta.

Laitoin jonkin aikaa sitten lauantain kunniaksi ihanan banaanikakun uuniin ja nyt koko talossa leijailee herkullinen tuoksu. Reseptin jaan kanssanne myöhemmin. Tämä kakku on loistava vaihtoehto kun tekee mieli hyvää ja kotoa löytyy kypsiä banaaneja.

 Täällä seurataan nyt American Idolin finaalia, ja tuo Candice Glover laulaa kyllä niin uskomattoman kauniisti. Upea ääni! Oikein mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

- Melissa - 

perjantai 24. toukokuuta 2013

Elämän onnea ja Mårbacka

Ihan ensimmäiseksi haluan toivottaa sinulle oikein hyvää viikonlopun alkua! Aivan sanoinkuvaamattoman upea fiilis kun blogi on näin uusi ja kävijöitä silti lähemmäs kaksi tuhatta. Kiitokset kaikille ihanista kommenteistanne, ette uskokaan kuinka paljon ne lämmittävät sydäntäni ja inspiroivat jatkamaan tätä uutta blogi-harrastusta.  ❤ 

Ihanaa kun on perjantai ja koko viikonloppu edessä. Tänään rauhoituin kiireisen työpäivän jälkeen viettämällä aikaa pihallamme koko perheen voimin. Poika leikki naapurin vesselin kanssa ja koirat paimensivat heitä siinä sivussa. Kuinka kiitollinen olenkaan että minulla on näin ihana perhe ja maailman ihanin pikkumies. Olen onnellinen. ❤ 

Verantaamme kaunistavat tänäkin vuonna pelargonit, ja "Mårbacka" on päässyt ansaitulle paraatipaikalle. "Mårbacka"-pelargonit ovat suosikkejani jo ihan koonsa ansiosta. Ovat ihanan isoja ja kasvavat nopeasti. Kukat ovat hempeän vaaleanpunaisia ja kesäisiä. ❤





Kylläpä tuli ruusuista tekstiä, mutta minkä sille voi. Minä olen onnellinen siitä mitä minulla on. En ole rikas, mutta elämäni on rikasta. Vaikka blogini käsitteleekin suurelta osin konkreettisia asioita, niin onni ei tule materiasta. Onni tulee sisältä. Ainakin omalla kohdallani. ❤

Miten sinä koet onnen?

Tällä hetkellä onni on sängyssään suloisesti nukkuva muksu ja äidin oma aika elokuvan parissa. Arjen onnea parhaimmillaan.


- Melissa - 

torstai 23. toukokuuta 2013

Sateen jälkeen

Kesäsade. Mikä ihana juttu! Nyt on satanut parina päivänä ja piha vihertää entistä enemmän. Lisäksi sateen jälkeinen ilma on niin raikas että tänäänkin oli ihan pakko mennä ulos heti tihkun päätyttyä. Kamerakin oli mukana, tottakai! 

Valokuvaus on minulle henkireikä ja rakas harrastus, joka kiinnostaa päivä päivältä enemmän. Suunnittelen jo ostavani itselleni uuden digijärkkärin 30-vuotislahjaksi, ja tietenkin hieman etukäteen kun täytän vasta vuoden lopussa. ;) En tosin ole osannut päättää minkä kameran haluaisin, joten ihan vielä ei osto ole ajankohtainen. Saan siis pärjätä nykyisellä kameralla vielä hetken.






Tulppaani kuin kesän herkullisin mansikka! Alkoipa tekemään mieli makeita kotimaisia mansikoita :)

Eikö ole ihanan näköisiä vesipisaroita? Pidätkö sinä kesäisistä sadekuuroista?

Mukavaa torstai-iltaa!

- Melissa -

maanantai 20. toukokuuta 2013

Rakastumassa siniseen

Kyllä. Aivan. Luit oikein. Olen hiljalleen rakastumassa siniseen. Sopii erittäin hyvin tämänhetkiseen, hillittyyn sisustustyyliini ja erityisesti harmaaseen rottinkiin, jota meiltä löytyy jonkin verran. Tämä ei tosin missään nimessä tarkoita sitä, että koko koti täyttyisi sinisellä, vaan että sinisiä yksityiskohtia hiipii sisustukseen. 

Keväällä hankin parit Greengaten sinikukkaiset lattekupit, sekä yhden siniruudullisen keittiöpyyhkeen. Nyt tuli tilattua H&M Home-kesämallistosta pari Tine K:n tapaista sinikuvioitua tyynynpäällistä sohvaan.


Yllä olevassa kuvassa Greengaten "Camille Dusty Blue" lattekupit, Greengaten "Susan Dusty Blue" keittiöpyyhe sekä Riviéra Maison:in iso rottinkitähtitarjotin. Kaikki ovat meillä ahkerassa arkikäytössä. Minulla on sellainen periaate, että pyrin ostamaan vain sellaisia tavaroita, joita tulee oikeasti käytettyä eivätkä jää kaappiin pölyttymään.

Miten on sinun kodissasi? Löytyykö sisustuksestasi sinistä vai kammoksutko kyseistä väriä? ;)

- Melissa -


lauantai 18. toukokuuta 2013

Ihan pihalla

Kun aloitin bloggaajana minulla oli ajatuksena keskittyä valokuvien välityksellä pitkälti sisustukseen, koska minua oli niiltä tiimoilta pyydetty aloittamaan oma blogi. Nyt on kuitenkin kevät ja luonto kauneimmillaan ja huomaan kuvaavani suurimmilta osin luontoa ja kukkia. Toisaalta, luulisi tämän olevan täysin luonnollista. Kuka nyt jäisi sisälle istumaan kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja kaikki vihertää. Minä saan ainakin valtavasti inspiraatiota eloon heränneestä luonnosta. Luvassa siis taatusti lisää kukkakuvia! ;)

Tänäänkin on vietetty aikaa pihalla ja ihasteltu pojan kanssa kevään ihania kukkia. Tänään tuli myös hankittua vähän lisää kesäkukkia, mutta ne odottavat vielä istuttamista. Totesimme miehen kanssa että nurmikkokin on venähtänyt parissa päivässä niin pitkäksi että huomenna pääsee kyllä ruohonleikkuri töihin ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Huomenna on myös tarkoitus pestä ja vahata autot, ja uusi ajokkini pääsee meidän isännän hellään käsittelyyn. ;) Löysin siis vihdoin mieluisan ja hyvän auton, ja vanha auto meni eilen vaihtoon. On se aina yhtä mukavaa kun on uusi menopeli! Wroom, wroom! ;)

 




Mitä mieltä sinä olet? Tarkoittaako kevät myös sinulle siirtymistä sisältä ulos ja tuleeko sisustuksesta toissijainen asia? Kommentoi ja liity lukijaksi! :)

Nyt alkaa täällä meillä Euroviisujen kisastudio. Ulkona tosin paukkuu niin kova ukkonen, että toivotaan etteivät sähköt katkea.

Oh, oh, oh oh oh ding dong! ;)
Mukavaa lauantain jatkoa sinulle!

- Melissa-

torstai 16. toukokuuta 2013

Kevään odotetuin kukinta

Odotus on päättynyt! Koristekirsikkapuumme kukkii täysin rinnoin! <3

Tätä kauniimpaa kukkivaa puuta en tiedä. Istutin tämän puun muutettuamme taloomme melkein 7 vuotta sitten, ja olen vuosien mittaan huolellisesti leikannut ja muotoillut puuta toivomaani muotoon. Nyt puu alkaa olla vahvan ja aikuisen puun näköinen ja hellä hoivani on siis tuottanut tulosta. ;)






Tämän koristekirsikkapuun kukat ovat hempeän vaaleanpunaisia, ja juuri tämä miellyttää esteettistä silmääni. Kirkkaan vaaleanpunaiset kukat ovat toki myös kauniita, mutta tässä värissä on jotain niin herkkää ja viatonta.

Tänään on muutenkin ollut tosi mukava päivä. Ensin kävin ruokatauollani paikalliselta torilta ostamassa kesäkukkia ja töiden jälkeen suunnattiin koeajamaan autoja. :) Kotiin päästyämme jatkoimme oleskelua pihalla ja istutin kesäkukat samalla kun mies ja poika leikkiä temmelsivät auringon lämmössä. Päivän kruunasi hetki omaa aikaa, jolloin istuin verannan rappusilla ilta-auringossa nauttien kupista maitokahvia. Parhautta!

Unelmien täytteistä loppuviikkoa sinulle!

- Melissa -

maanantai 13. toukokuuta 2013

Talon ensiesittely

Heipparallaa! Takana on mukava lomapäivä, jonka kruunasi onnistunut talomme ensiesittely. Talo saatiin helposti edustuskuntoon ihan normaalin siivouksen ja paikkojen siistimisen myötä. Jos oikein hyvin käy, pakkaamme muutaman kuukauden kuluttua muuttolaatikoita. Olisihan se ihanaa päästä askeleen lähemmäksi unelmaansa. :)

Tässä muutama kuva verantamme herkistä orvokeista jotka ilahduttivat asunnonkatsojia tänä sateisena maanantaina. <3





Tänään piti myös hakea uusi auto koeajoon, mutta se saa jäädä huomiselle. Ajan yleensä autolla noin kaksi vuotta, jonka jälkeen vaihdan ajokin uuteen. Tällä kertaa etsinnässä on itselle pikkuauto, kun meidän taloudesta löytyy tätä nykyä myös tila-auto/farmari. 

Nyt rentoudutaan television parissa ja valmistaudutaan huomiseen työpäivään. Palaillaan! :)

- Melissa -


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää Äitienpäivää!

Tervehdys, ja oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille! Äitinä oleminen on kyllä maailman hienoin asia. Tänä vuonna sain viettää elämäni toista äitienpäivää ja olen kiitollinen joka ikisestä päivästä jonka saan rakkaan poikani kanssa viettää. Elämään mahtuu niin myötä- kuin vastoinkäymisiäkin, ja oma elämänkokemukseni on muovannut minusta nöyrän ja jalat visusti maassa olevan ihmisen. Läheiset ihmiset kuvaavat minua yleensä yhdellä yksinkertaisella sanalla: hyväsydäminen. Tahdon kaikille pelkkää hyvää enkä ymmärrä kateellisia ja ilkeitä ihmisiä. Negatiivisissa ajatuksissa ei ole mitään järkeä. Maailmassa on ihan tarpeeksi kärsimystä ja pahaa muutenkin. Minä olen päättänyt keskittyä positiiviseen. :)

Minulla on ollut oikein mukava Äitienpäivä. Aamulla sain nukkua pitkään ja mies teki minulle hienon aamupalan ja tarjosi aamukahvit uudesta "Maailman paras äiti"-mukista. Myöhemmin sain ihanan vaaleanpunaisen äitienpäiväruusun ja iltapäivällä grillattiin pienestä paikallisesta lihapuodista ostettua hyvää lihaa ja makkaraa. Ja aurinko paistoi. Aivan täydellinen päivä siis!





Toivotan sinulle oikein hyvää sunnuntain jatkoa ja reippautta uuteen viikkoon!

- Melissa-

lauantai 11. toukokuuta 2013

Preeriaruusuja

Tänään ollaan vietetty äitini syntymäpäivää ja kukkakaupasta tarttui mukaan kukkia omaankin kotiin. Preeriaruusut ovat todella kauniita ja nämä valkoiset kukat suorastaan huusivat nimeäni kaupan hyllyltä. Tavalliset ruusut ovat toki ihania, mutta tällä hetkellä nämä kaunistukset ovat melkein suurempia suosikkejani. Mitä mieltä sinä olet? Onko Preeriaruusu sinulle tuttu leikkokukka? :)

Myös kuvassa näkyvä merihenkinen kynttilälyhty on uusi. Ihastuin siihen oitis! Oli niin ihanan kesäinen. Lyhdyssä on kesäinen "Enjoy the summer"-teksti.













Huomenna rauhoitutaan Äitienpäivän viettoon. Oikein hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!

- Melissa -