Minulla ei tehtyjen testien mukaan ole keliakiaa, mutta ajattelin kuukausi sitten kuitenkin kokeilla gluteenitonta elämää jokin aikaa. Olin kuullut monen monta juttua siitä, kuinka ihmiset olivat päässeet eroon kaikennäköisistä vaivoista siirtymällä gluteenittomaan ruokavalioon.
Omalla kohdallani huomaan positiiviset vaikutukset jo nyt, ja minähän olen ollut ilman gluteenia vasta kuukauden päivät. Elimistön puhdistuminen saattaa kuulemma kestää pitkään yli vuoden, joten voin vain kuvitella kuinka hyvä olo voisi olla niinkin pitkän ajan kuluttua! Vau! :)
Gluteenittomuuden myötä olen päässyt lähes kokonaan eroon IBS-oireista, eikä vatsaani enää turvota samaan malliin kuin aina ennen. Myös kuivuuteen taipuva ihoni on selvästi rauhoittunut, eikä päänahka kutia yhtä paljon kuin kuukausi sitten. Myös makeannälkä on pienentynyt selkeästi. Peukut tällekin! :)
Voitin vuosi sitten arvonnassa Lekuen tuotteita, ja leipää tulee nykyään aina tehtyä heidän leipäkääreessään. Tänään ajattelinkin jakaa kanssanne hyvän gluteenittoman leivän ohjeen. Tästä tulee ihanan kuohkea ja rapeapintainen tuossa kääreessä!
Gluteeniton herkkuleipä
5 dl vettä
1 rkl psylliumia
Pussillinen kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 dl öljyä
8dl gluteenittomia jauhoja
Mittaa kädenlämpöiseen veteen psyllium ja anna turvota noin kymmenen minuuttia.
Lämmitä seosta uudelleen mikrossa niin että siitä tulee hieman kädenlämpöistä lämpimämpi. Lisää sitten sekaan kuivahiiva ja sekoita. Lisää vielä öljy, suola ja jauhot.
Vaivaa taikina tasaiseksi ja kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia. Ripottele halutessasi kohottamisen jälkeen päälle auringonkukan siemeniä ja sulje leipäkääre. Paista 225 asteessa n. 60 minuuttia.
Herkullista päivän jatkoa!