sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Pure White



Keittiön pöytä on nyt valmis, ja lopputulos on aivan ihana! Pöydän puunsävyisen kansilevyn hioin ja maalasin kahdella kerroksella Annie Sloan- kalkkimaalia. Pöydän jalkoihin riitti yksi kerros maalia. Lopuksi lakkasin pöydän Kiva-kalustelakalla.

Aamupäivän metsälenkiltä nappasin mukaan suloisen, pienen männyn, joka pääsi paraatipaikalle uudistuneen pöydän kannelle. Tinen K:n facet-vaasi tomii muuten myös vallan mainiosti kynttilälyhtynä. Kannattaa kokeilla! :)

Kolme keittiön tuolia odottaa vielä viimeistä maalikerrosta, jonka jälkeen kaikki tuolit viimeistellään lakkakerroksella. Keittiön remontin alkupäiväkin on nyt selvillä, ja projekti starttaa 6.12. En malta odottaa! :) 

Koko vanha keittiö tasoineen altaineen, sekä jääkaappi, keraaminen liesi ja valkoiseksi rapattu metallihuuva ovat nyt myynnissä, joten otathan yhteyttä jos jokin näistä kiinnostaa niin kerron lisää! :)

Mahtavaa sunnuntai- iltaa! 


3 kommenttia:

  1. Oi miten ihana siitä tuli! <3 Tuo kalkkimaali on kyllä ihana ja kun se kuivuukin niin nopsaan. Tuo kalustelakka tuohon päälle onkin hyvä idea, sillä se vaha ei minusta oikein toimi. Ei ainakaan ruokapöydän pinnassa. Minä laitoin sitä vahaa monta kerrosta ja kyllä jää renkaat kahvikupista pöytään. Tuossa ruokahuoneen pöydässä ja sohvapöydässä minulla onkin sitä Kiva-kalustelakkaa harmaana. Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Onko miten hyvin kestänyt pöydän pinta siistinä? :)
    Itse olen maalannut vanhan lipastokaapin, (väri provence) vitriinin ja kampauspöydän (väri old white) Annie Sloan kalkkimaalilla, nyt olisi suunnitelmissa maalata vielä iso vanha mäntyinen pirttikalusto valkoiseksi ja mietin tuota maalin kestävyyttä, kun perheestä löytyy neljä sottapyttyä lasta ;)

    VastaaPoista