Näytetään tekstit, joissa on tunniste VHH. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste VHH. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. lokakuuta 2014

Mantelisämpylät

Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavakin voi herkutella uunituoreella, suussasulavalla leivällä. Omiin aamuihini kuuluvat nykyään lähes poikkeuksetta mantelisämpylät. Taikina on valmis parissa minuutissa ja itse sämpylät uunista riippuen n. 10 minuutissa. Näitä herkkuja pyöräyttää siis pellillisen vaikka ihan tavallisena arkiaamunakin.

Mantelisämpylät

2 kananmunaa
3 rkl rahkaa
1 dl mantelijauhoa
1 dl kaurarouhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumia
3 dl juustoraastetta

Vatkaa munat ja sekoita mukaan rahka. Lisää kuivat aineet ja juustoraaste. Tee lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille 4 - 5 palleroa ja paista 200 asteisessa uunissa kunnes pinta on kauniin kullanruskea.




Uunituore sämpylä, kunnon nokare voita ja kermajuustoa, isoa kahvikupillista tietenkään unohtamatta.

Perfect!

perjantai 29. elokuuta 2014

Huipputerveellinen Siemennäkkäri

Heipparallaa! Mitä teille kuuluu? Orastavan syksyn myötä kylään tulee taas se vähemmän tervetullut vieras, nimittäin syysflunssa. Meidän pikkumies on kovassa flunssassa, joten olen hänen kanssaan kotona jo toista päivää. Juuri eilen harmittelin äidilleni puhelimessa sitä, ettei poika ole vielä virallisesti aloittanut päiväkodissa, ja tuli nyt jo kipeäksi. Takana on siis kolme viikkoa lempeää harjoittelua, joka on onneksemme sujunut todella hyvin. Maanantaina olisi sitten tarkoitus aloittaa päiväkodissa ihan "virallisesti" parina päivänä viikossa.

Viikonlopuksi tuli ensimmäisenä mieleen jakaa kanssanne jokin makean herkun resepti, mutta päädyin kuitenkin huipputerveelliseen siemennäkkärin. Tämä on terveellisyyden lisäksi todella maistuva ja helppo tehdä, ja meille teen tätä jatkuvasti niin että sitä löytyy aina kaapista. Itse välttelen tätä nykyä kaikkia viljoja, mutta huomasin silti kaipaavani näkkileipää. No, tämä on aivan loistava vaihtoehto, jollei vielä parempi kuin tavallinen näkkäri. Siemenet runsaasti hivenaineita, kuituja, proteiinia ja terveellistä rasvaa, joten ne ovat siemennäkkäri on todellista superfoodia. Suosittelen!


Siemennäkkileipä


200g auringonkukansiemeniä

2 dl kurpitsansiemeniä

1 dl pellavansiemeniä

1 dl seesaminsiemeniä

2 rkl psylliumia

2 rkl mantelijauhoa

Suolaa oman maun mukaan

5 1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi ja sekoita. Anna taikinan turvota tunnin ajan. Taikinaa on todella tärkeä turvottaa tarpeeksi kauan, jotta siemenet eivät sitten turpoa vatsassa.

Levitä ohuelti kahdelle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Päälle voi halutessaan ripotella hieman sormisuolaa. Paista kiertoilmauunissa 160 asteessa 70 minuuttia. Irroita näkkileipä varovasti leivinpaperista ja murra sopiviksi paloiksi. Säilytä kuivassa paikassa.


 Tämä eilinen aamupala vilahtikin jo Instagramissa, siemennäkkäriä päällystettynä voilla, juustolla ja kinkulla sekä paistettu kananmuna ja tomaattia. Tämä pitää nälän poissa ja verensokerin tasaisena pitkään.



Ihanaa alkavaa viikonloppua!


perjantai 15. elokuuta 2014

Feta- pinaattipiirakka Hiilaritietoiselle

Tämän kuluneen kesän helteiden aikana on tehnyt usein mieli suolaista ruokaa, joten ajattelin viikonlopun kunniaksi jakaa kanssanne suussasulavan feta- pinaattipiiraan ohjeen. Tämä piiras toimii niin arkiruokana kuin juhlapöydän herkkunakin. Ohjetta voi jokainen muunnella oman maun mukaan, mutta tämä nimenomainen ohje on kyllä aivan huippuhyvä!




Hiilaritietoisen Feta- Pinaattipiirakka

Pohja:
100g voita
1,5dl mantelijauhoa
1/2 dl psylliumia
Suolaa
2 rkl kylmää vettä
2 dl juustoraastetta

Täyte:
Purkki kermaa (2dl)
2 kananmunaa
Pussillinen pakastepinaattia
Fetajuustoa kuutioituna

Nypi keskenään huoneenlämpöinen voi ja jauhot. Lisää kylmä vesi ja juustoraaste. Levitä taikina piirakkavuokaan ja esipaista pohjaa n. 10 minuuttia.
Valmista täyte pohjan esipaiston aikana. Vispaa kerma ja munat ja lisää sula pinaatti. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle ja ripottele viimeisenä fetajuustokuutioita ympäri piirakkaa.

Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia ja tarjoa raikkaan salaatin kera.
Helppoa ja terveellistä! Siitä mä tykkään!

Aurinkoista perjantaita ja nauttikaa tästä elokuisesta viikonlopusta!


lauantai 2. elokuuta 2014

Karpin Jäätelökesä

Mikään ei voita jäätelöa näillä kesähelteillä, mutta mitä tehdä kun hiilihydraattitietoisuudesta on tullut elämäntapa, eikä kaupan jäätelötiskien sokerihöttö kiinnosta pätkääkään?!  No hommataan oma jäätelökone tietenkin!



Meille kotiutui vastikään OBH Nordican jäätelökone, jonka sain testikäyttöön Alphageek:iltä. Olen viime päivinä kokeillut eri variaatioita terveellisestä, lisäaineettomasta ja superherkullisesta jäätelöstä. Koneen mukana tuli kaksi etukääteen jäähdytettävää kulhoa, joiden vetoisus on kolmisen desiä. Kulhoja tulee jäähdyttää pakkasessa vähintään kahdeksan tuntia ennen jäätelöntekoon ryhtymistä. Pakkauksen mukana tulleessa ohjekirjassa oli muutama perusohje, joiden pohjalta rakensin meille karppaajille täydellisen ohjeen. Tätä ohjetta voi sitten muunnella oman maun ja fiiliksen mukaan.

Karppaajan Herkkujäätelö

2 dl vispikermaa
2 munan keltuaista
1/2 dl karppisokeria (tätä tuotetta en voi kehua tarpeeksi!)
Puolikas luomu vaniljatanko

Ainekset kaadetaan pakkasesta otettuun jäätelökulhoon, napsautetaan laite päälle, ja 10-15 minuutin kuluttua jätski on valmista. Helppoa ja vaivatonta!

Ensimmäiseen satsiin lisäsin tuoreita pensasmustikoita omalta pihalta ja toinen satsi sai makua parista raastetusta tumman suklaan palasta. Taivaallisen hyvää!





Pitää vielä kokeilla tehdä jäätelöä rakastamastani turkkilaisesta jugusta ja tietenkin sorbettia kotimaisista marjoista, joiden maku on nyt parhaimmillaan!

Herkullista viikonloppua teille kaikille!