perjantai 29. marraskuuta 2013

The big 30

Kolmekymmentä? Kyllä vain! Tämä neitokainen täyttää tänään kokonaiset 30 vuotta. Olo on tosin täysin tyyni, enkä ole minkään ikäkriisin kourissa. Olen niin onnellinen ja kiitollinen kaikista hienosta ja upeista ihmisistä sekä asioista, joita minulle on tässä elämässä siunautunut. Perhe ja lähimmäiset ovat minulle tärkeimpiä asioita maailmassa, enkä voisi kuvitella elämääni ilman heitä. Olen kokenut tämän taipaleen aikana myös suruja, murheita sekä sairautta, mutta onneksi se elämä on ainakin tähän mennessä aina voittanut. Harva tietää tarinani tai sen, mitä kaikkea olen kokenut, mutta toisaalta ikävien asioiden ruotimisessa ei mielestäni ole mitään järkeä. Tärkeää on muistaa pysyä positiivisena. Minun mottoni on tainnut tulla täällä blogissa esille ennenkin, eli " Elämä ei aina hymyile, mutta minä olen päättänyt hymyillä!".  Eteenpäin mennään siis, ja hymyssä suin.

Kiitos kuuluu myös teille rakkaat lukijat. Teitä onkin jo lähemmäs 300, joten haluan toivottaa tervetulleiksi myös uudet lukijat. Tästä bloggaamisesta on tullut minulle aivan uskomattoman rakas harrastus ja arjen henkireikä. On myös ollut todella palkitsevaa saada tutustua tätä kautta niin moneen upeaan ihmiseen. Toivon mukaan jaksatte seurata juttujani vielä kauan! Iso hali teille! ❤


Tänään täällä Dalbon tilalla leivotaan ja valmistaudutaan huomisiin juhliin. Minulla on töistäkin lomaa aina maanantaihin, joten upean pitkä viikonloppu edessä. Piipahdin tänään myös nopeasti Plantagenissa, sillä ihanat työkaverini muistivat minua eilen kyseisen liikkeen lahjakortilla. Lahjakortti tulikin käytettyä miltei kokonaan, ja mukaan tarttui ihania juttuja. Lisääkin olisi varmasti tullut shoppailtua jollei aika olisi ollut kortilla. No, niitä ihanuuksia näette varmasti täällä blogin puolella myöhemmin.

Nyt täytyy rientää! Parasta perjistä teille kaikille!

Ps. Kommentoikaahan postauksia. Vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa on tämän bloggaamisen suola, ja olisi mukava oppia tuntemaan teitä siellä ruudun toisella puolella. Olette varmasti ihania ihmisiä kaikki! ❤

Melissa

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Arjen luksusta

Sain Stella Vanilja- blogin ihanaiselta Seijalta hauskan haasteen, jonka ideana on listata kolme itselle tärkeää asiaa jotka tuovat luksusta arkeen. Kiitos haasteesta Seija, tähän onkin mukava vastata!

Arjen luksus on itse asiassa minulle erittäin tärkeä asia ja pyrin sisällyttämään jotakin ylellistä jokaiseen päivääni. Jokainen meistä määrittelee tietenkin luksuksen eri tavoin. Melko pienetkin arjen asiat tuntuvat itselleni työssäkäyvänä perheenäitinä ylellisiltä. Tällaisia asioita voivat olla esimerkiksi pari palaa suklaata iltapäiväkahvin kera, rauhallinen hetki hyvän sisustuslehden parissa tai käynti kampaajalla.

Tässä kuitenkin kolme minulle tärkeää, ylellisyyden tuntua arkeen tuovaa asiaa, ja kaikki nämä kiteytyvätkin sopivasti alla oleviin kuviin. ❤


Oma aika. Hetki aikaa itselleni. Se on arjen suurin luksus joka auttaa tätä pientä perheenäitiä jaksamaan. Hyvä elokuva pikkumiehen mentyä unten maille, rentouttava jalkakylpy, ja tietenkin inspiroivien blogien selailu ovat ihania tapoja viettää omaa aikaa.


Toisena arjen ylellisyyden lähteenä on pakko Seijan tavoin mainita tunnelmavalaistus. Meillä poltellaan päivittäin kynttilöitä ja erilaiset valosarjat sekä pöytävalaisimet ovat varsinkin tähän pimeään aikaan kodin tärkeimmät tunnelmanluojat.



Kolmantena on pakko mainita keittiön vanha puuhella, jossa palaa tuli miltei joka päivä talvisin. Hellan luomassa tunnelmassa on jotain taianomaista, todellista arjen luksusta.


Tämän haasteen takana on Lambi, joka haastoi bloggaajat kertomaan vähintään kolme asiaa, jotka tuovat heidän arkeensa lisää ylellisyyttä. Lambi Deluxe- paperi on uutuus, jossa on astetta enemmän luksusta.

https://docs.google.com/file/d/0BydBbjvlqt_dQVUwRl84Sks0VEE/edit?pli=1


Mainitse siis postauksessa vähintään kolme asiaa jotka tekevät arjesta ylellisempää. Kun olet tehnyt haasteen lähetä yhteystietosi osoitteeseen: lambinblogihaaste@gmail.com ja laita haaste eteenpäin. Palkinto arvotaan marraskuun aikana ja voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Kaikki haasteeseen mukaan lähtevät osallistuvat 500€ kylpylä lahjakortin arvontaan. Lahjakortti on Holiday Clubille, jolla on kylpylähotelleja ympäri Suomen. Lahjakortti oikeuttaa seuraavaan: 3vrk kylpyläloma, aamiaiset sekä kylpylän vapaa käyttö, 2 aikuiselle + 2 lapselle tai 2vrk kylpyläloma, aamiaiset, kylpylän vapaa käyttö + hemmotteluhoidot kahdelle. Haaste postaus merkitään Lambi bannerilla jonka voit ladata yltä.

Tämän haasteen annan ilolla eteenpäin seuraaville blogeille:

Oma koti onnenpesä

Mustikkamäki

Ripaus tunnelmaa

Ylellistä illanjatkoa teille jokaiselle!


Melissa

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Pientä suolaista

Pirtsakkaa sunnuntaita tyypit! Täällä aloitettiin aamu leipomalla herkullisia suolaisia muffineita ensi viikon kolmekymppisiä varten. Nämä muffinit ovat erinomaiset monella tapaa. Täytettä voi vaihdella oman mielen mukaan, eikä näiden valmistamiseen mene kauaa. Ovat kaiken kukkuraksi näppärät heittää pakkaseen tulevia juhlia ajatellen. Otetaan sitten juhlapäivänä vain ajoissa pakkasesta ja lämmitetään nopeasti uunissa ennen vieraiden tuloa. Helppoa ja herkullista! Pakkohan noita oli maistaa muutama päiväkahvin kanssa.... hehe! :)


Suolaiset herkkumuffinit 

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl paprikajauhetta
1,5 tl suolaa
1 rkl pizzamaustetta
100 g pieneksi kuutioitua kinkkua
1 dl oliiveja pieninä paloina
100 g juustoraastetta
1 dl kermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
0,5 dl öljyä

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää muut aineet sekaan. Lusikoi taikina muffinssivuokiin tai -pellille. Paista 10-15 minuutin ajan 200 asteisessa uunissa kunnes muffinit ovat saaneet kauniin ruskean pinnan.



Herkullista sunnuntaita teille kaikille! Me lähdetään nyt pitkälle metsälenkille koirien ja pikkumiehen kanssa. Ihanan aurinkoinen sää!

Melissa

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kiireettömyyden ihanuus

Heippa! Kylläpä on ihanaa kun on taas viikonloppu, ja vielä pidennetty sellainen. Perjantai vapaa ja vielä viikonlopun jälkeinen maanantaikin. Kiireettömyys tuntuu nyt erityisen hyvältä kun pari viimeistä viikkoa on tullut juostua tukka putkella. Onneksi kiire alkaa tästä pikkuhiljaa laantumaan, ja kohta pääsee rauhoittumaan joulun odotukseen. Vielä pitää hoitaa ensi viikon kolmekymppiset kunnialla kotiin, mutta sitten hidastetaan tahtia.



Tässä kiireen keskellä on ollut vaikea päästä joulufiilikseen kunnolla kiinni vaikka olenkin ehtinyt kotia vähän koristella. Pitkään jatkunut harmaa ja sateinen sää ei ole edesauttanut asiaa, ja tänä aamuna satanut ensilumi oli kyllä erittäin odotettu. Lämpötila saisi nyt laskea pysyvästi hieman pakkasen puolelle ja lunta voisi tulla kymmenisen senttiä. No, toivossa on hyvä elää. ;)

Onnekseni en henkilökohtaisesti stressaa joulua lainkaan, enkä koe paineita kaikennäköisten asioiden suunnittelemisesta ja sen sellaisesta. Meillä joulu tarkoittaa rauhallista yhdessäoloa perheen kesken. Rentoudumme, käymme saunassa ja edesmenneiden rakkaittemme haudoilla, syömme perinteistä jouluruokaa ja avaamme lahjat.  Ei sen kummoisempaa, ja aivan täydellistä niin. En todellakaan kaipaa notkuvia joulun ruokapöytiä tai satojen eurojen arvoisia lahjoja. Tulee se joulu vähemmälläkin. Tuntuu että joulusta on tullut aivan liian kaupallinen pyhä. Suuruudenhulluus on vallannut ihmiset ja ruokaa ja lahjoja ostetaan tolkuton määrä. Uskallanpa kuitenkin väittää, ettei siitä joulusta silti yhtään parempi tule.

Kati Helenan kaunista "Joulumaa"- laulua siteeraten:

"Joulumaahan matkamies jo moni tietä kysyy;
Sinne saattaa löytää, vaikka paikallansa pysyy.
Katson taivaan tähtiä ja niiden helminauhaa,
Itsestäni etsittävä on mun joulurauhaa.

Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta.
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä!

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!
 Joulumaa on muutakin kuin pelkkää toiveunta,
Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä,
Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.

Joulumaasta uskoo moni onnen löytävänsä,
Mutta sepä kätkeytyy tai narraa etsijänsä.
Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha -
Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha."



Tuo laulu kiteyttää aika hyvin sen, mistä Joulussa minun mielestäni on kyse. Sama pätee onneen. Onnea ei voi ostaa, eikä raha tuo onnea. Onni ei tule etsien, vaan eläen.

Tulipa syvällistä tekstiä. :)

Voikaa hyvin ja nauttikaa viikonlopusta ja kiireettömyydestä!

Melissa

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Olohuoneen huonekaluralli

Keskiviikkoa ihanaiset! Sain alkuviikosta inspiraation vaihdella huonekalujen paikkaa olohuoneessa, ja niin lähdin kiireestä huolimatta leikkimieliseen huonekaluralliin. Sohvat siirtyivät eri paikkaan ja lasikantinen sivupöytä muutti ikkunan eteen. Katsotaan nyt kauanko mennään tällä kokoonpanolla, mutta onhan tuo sivupöytä todella kaunis tuossa ikkunan edessä.


Maljakossa on pihaltamme keräämiäni käpyjä ja oksia. Ihania luonnon omia tunnelmanluojia!  Oksilla roikkuu sinertävän harmaa Nordalin paperipallo, sekä Miljögårdenin lasinen pallo. Molemmat pallot ovat Vanille Home:sta.





Alla olevat tuikkukupit kaivan esille aina näihin aikoihin, sillä ne luovat mielestäni taianomaisen tunnelman. Muistelen ostaneeni nämä vuosia sitten Pentikin liikkeestä, mutta en ole varma muistanko oikein. ;)



Nyt toivottelen tunnelmallista illan jatkoa teille kaikille! Palaillaan taas!

Melissa

tiistai 19. marraskuuta 2013

Salamantäyteinen viikonloppu

Olipa antoisa valokuvauskurssi viikonloppuna! Kurssi käsitteli salaman käyttöä valokuvauksessa, mikä tuntui omalla kohdallani kovin tarpeelliselta. Täytyy nimittäin myöntää, että olen käyttänyt salamaa omassa valokuvauksessani erittäin harvoin. Tämä tietenkin siitä syystä, että en ole osannut käyttää salamanvaloa oikein. Lopputuloksena onkin ollut lähestulkoon joka kerta sellainen kammottava, tumma varjo kuvattavan kohteen takana. Tiedätte varmasti mistä puhun. ;)

Kurssin ensimmäisenä päivänä opittiin salamavalokuvauksen alkeita ja tekniikkaa, ja toinen päivä oli lähes kokonaan omistettu valokuvausharjoituksille. Ensin kuvattiin Nefertitiä esittävää kipsipatsasta erilaisessa salamanvalossa ja tehossa, jonka jälkeen siirryimme kokeilemaan samaa elävän mallin kanssa. Saimme myös kokeilla pienoisstudion rakentamista, minkä jälkeen kuvattiin eri esineitä useilla salamoilla. Super hauskaa kerta kaikkiaan! Ja aivan uskomatonta miten vaativaa esim. hyvän henkilökuvan saaminen voi olla. Ei sitä välttämättä mieti ennenkuin oikeasti oppii mistä koko hommassa on kyse.

Tässä muutama kuva harjoituksista. :)


Vertaa ylempää ja alempaa kuvaa. Ylemmässä kuvassa taustalle on tuotu hieman valaistusta pöydän alla olevalla salamalla, jolloin taustan ruskea väri ja taustakankaan muodot erottuvat. Alla olevassa kuvassa tausta taas on täysin musta. Salamoita on molemmissa kuvissa myös patsaan oikealla ja vasemmalla puolella. Ylemmässä kuvassa on käytetty kolmea salamaa, ja alemmassa kahta. Salamoiden paikkaa ja tehoja vaihtamalla saadaan korostettua eri asioita.


Seuraavat kuvat on otettu rakentamassamme pienessä mini-studiossa. Kotiutin yhden studion kurssin jälkeen. Siinä onkin kiva kuvata kauniita esineitä ammattimaisella lopputuloksella. :)


 
Paljon tuli taas opittua ja pääkoppa täynnä ideoita ja inspiraatiota. Vielä on itselleni epäselvää minkälaista salamaa hankin oman valokuvaharrastukseni tueksi. Tuolla kameran omalla salamalla ei kyllä paljoa tee, se tuli opittua jo ensi kättelyssä tuolla kurssilla. Mietinnässä on myös studiosalamasetti sisustusvalokuvaamiseen mutta katsotaan mihin päädytään! :)

Nyt kiehautetaan vähän vaaleaa glögiä ja nautitaan hetkestä telkkarin edessä. Kotoisaa illanjatkoa teille kaikille!


Melissa

lauantai 16. marraskuuta 2013

Nokka kohti viikonlopun valokuvauskurssia

Tervehdys! Täällä ollaan edelleen flunssan kourissa, mutta olo on onneksi sen verran paria edellistä päivää parempi, että uskallan tänään suunnata nuhaisen nokkani kohti viikonlopun odotettua valokuvauskurssia. Kutsu kävi myös päivän Inspiration Day- bloggaajatapahtumaan, mutta päätin kurssin olevan pitkällä tähtäimellä tärkeämpi. Olisi toki ollut aivan mahtavaa päästä treffaamaan muita bloggaajia. Pitäkää siis hauskaa minunkin puolesta! :)

Eilen tein sesongin ensimmäiset joulutortut ollessani koko päivän kotona toipilaana. Kova flunssa ei ihme kyllä turruttanut makuaistejani, joten sain nauttia torttujen ihanasta mausta vilustuksesta huolimatta. Hyviä olivat! :)



Mitä teidän viikonloppuunne kuuluu? Toivottavasti olette perheinenne saaneet pysyä terveinä!

Kohta pitääkin lähteä ajamaan. Moikkamoi!

Melissa

torstai 14. marraskuuta 2013

Upeat geelikynnet á la Birgit

[Blogiyhteistyö]

Hip hei kaikille! Toivottavasti teidän viikkonne on lähtenyt rullaamaan mukavasti. Täällä eletään erittäin kiireistä kuukautta, joten pahoittelen jo valmiiksi hitaampaa postaustahtiani. Mies tekee ympäripyöreitä työpäiviä ja minä käyn normaalisti töissä ja pyöritän siinä sivussa perheen arkea. Lisäksi minulle iski tänään kova flunssa ja äänikin on teillä tuntemattomilla.

Eilen pääsin tosin kaiken tämän kiireen keskellä hemmoteltavaksi, sillä sain vastikään mahdollisuuden tehdä yhteistyötä paikallisen kauneudenhoitoalan yrityksen kanssa. Porvoolainen Parturi- Kampaamo Kotikulma on minulle ennestään tuttu, sillä tunnen paikan omistajan vanhan harrastuksen kautta. Kotikulma sijaitsee kaupunginkirjaston kupeessa ja he tekevät myös kotikäyntejä.

Kotikulman Birgit teki minulle huippu-upeat geelikynnet, joissa on juuri sopivasti blingiä tulevia kolmekymppisiä ajatellen.  Rakennekynnet ovat ehdoton pelastus kaltaiselleni naiselle, jonka omat kynnet ajoittain katkeilevat ja liuskoittuvat niin pahasti, ettei niissä kynsilakkakaan pysy. Birgit käyttää kynsien tekemisessä laadukkaita Pronails- geelejä.



Sen lisäksi että tämä rautainen ammattilainen loihtii upeita geelikynsiä, on hän myös mitä parhainta rupatteluseuraa. Meillä synkkaa Birksun kanssa tosi hyvin, sillä olemme luonteiltamme hyvin samanlaisia; positiivisen elämänasenteen omaavia höpöttäjiä molemmat! :)




Parturi- Kampaamo Kotikulman ja heidän yhteystietonsa löydät Facebookista, klik. 

Suosittelen lämpimästi kaikille Porvoolaisille ja lähialueille asuville! Kauempaakin kannataa tulla! ;)


Melissa


tiistai 12. marraskuuta 2013

Santa's Wish List: Zoco Home edition ja alennuskoodi

Upea Zoco Home lähestyi tällä viikolla kilpailulla bloggaajien kesken, ja pakkohan sitä oli lähteä hommaan mukaan. Marokkolainen tyyli maustaa todella mukavasti oman kotimme kaltaista skandinavilaista valkoista sisustusta ja kokosinkin Zocon valikoimista suosikkini joulun toivelistalle.


Dear Santa, this Christmas I would love to have …





Upeita tuotteita kerrakseen! Itse hyppisin ilosta jos saisin tuon vintage tarjotinpöydän. Se on uskomattoman ihana! Mitkä ovat sinun suosikkejasi Zocon valikoimasta?

 Zoco Home haluaa myös tarjota teille, ihanat lukijani, alennuskoodin jolla saatte 31.12.2013 asti 10% alennuksen verkkokaupan tuotteista. Ostoksille pääset tästä, klik.

Alennuskoodi: ZHjoulu2013

Shoppailuiloa teille!


Melissa

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Happy Father's Day

Tänään juhlitaan isiä monessa sukupolvessa, ja nautitaan yhdessäolosta koko perheen kesken. Täällä kahvitellaan ja herkutellaan ihanan tahmean maitosuklaamutakakun parissa. Ulkona on taas kunnon syysmyrsky, mutta tuvassa on onneksi lämmin ja seesteinen tunnelma. Tämä päivä on pyhitetty isille! ❤






Onnea kaikille isille!


Melissa

lauantai 9. marraskuuta 2013

Feeling inspired?

Tunnelmallista lauantaita teille kaikille ihanaisille! Täällä on juuri nautittu aamupuurot ja itselläni on vielä päivän ensimmäinen kupponen kahvia nautittavana. Pikkumies on uppoutunut autoleikkeihinsä, joten nyt on oiva hetki tulla tervehtimään teitä.  Toivottavasti viikonloppunne on lähtenyt mukavasti käyntiin. ❤


Halusin tällä kertaa myös muistuttaa teitä siitä, että Indiedays:in inspiroivimpien blogien etsintä on käynnissä vielä tämän viikonlopun ajan. Oma blogini on ehdolla sisustusblogien kategoriassa, joten käykää ihmeessä äänestämässä täällä, jos blogini teitä inspiroi. Te ainakin inspiroitte minua hirmuisesti, joten toivon tunteen olevan molemminpuoleinen. Ihania olette! ❤



Huomenna juhlitaan isiä, joten tänään on ainakin meillä agendalla leivontaa ja tuvan siivousta. Vielä en ole päättänyt mitä meidän isille (miehelleni ja omalle isälleni) leivon, mutta jotain suklaista se tulee ehdottomasti olemaan! :)

Pikkuherra huutelee nyt mammaa leikkeihinsä mukaan, joten toivotan teille kaikille hyvät viikonloput!


Melissa

torstai 7. marraskuuta 2013

Marraskuun arvonta

[ Blogiyhteistyö ]

Näin marraskuun kunniaksi pyöräytetään käyntiin uusi arvonta! Tällä kertaa arvonnan palkinnon lahjoittaa blogin yhteistyökumppani Kaunis Coto.

Verkkokauppan valikoimaa pääset ihastelemaan tästä, klik.

Arvonnan voittaja saa omakseen alla olevat, upeat, tekstein koristellut keraamiset ruukut. Ruukkujen korkeus on 13cm ja läpimitta 12,5cm, joten ovat oivia esim. herkkiin jouluistutuksiin. Ja miten kauniit ja paikkansapitävät tekstit noissa onkaan! ❤


Arvonnan säännöt ovat seuraavat:

- 1 arvan saat kommentoimalla tätä postausta sekä olemalla blogin lukija tai liittymällä blogin lukijaksi.

- Lisäarvan saat tykkäämällä blogin sekä Kaunis Coton Facebook-sivusta.

- 3 arpaa saat linkittämällä arvonnan omaan blogiisi tai Facebook-sivuillesi julkisesti ( lisää kommenttiisi linkki, josta selviää arvonnan linkitys omaan blogiisi tai Facebook-sivuillesi. Linkkinä voit käyttää "ARVONTA"-kuvaa, joka löytyy blogin oikeasta yläkulmasta).

Ilmoita kommentissasi monellako arvalla olet mukana sekä sähköpostiosoitteesi jotta saan sinuun yhteyttä jos voitto osuu kohdallesi.

Arvonta päättyy 30.11.2013 kello 24.00.

Arvontaan voivat osallistua vain Suomessa asuvat lukijat.

Nyt toivotan kaikille onnea arvontaan ja lähden tekemään perheelle ruokaa. Palaillaan taas!

Melissa

tiistai 5. marraskuuta 2013

Postin löytö

Iltaa ihanaiset! Toivottavasti viikkonne on lähtenyt hyvin käyntiin kurjasta säästä huolimatta. Täällä etelässä sataa vettä ja tuuli tuivertaa kuin viimeistä päivää. Onneksi kotimme seinien sisällä on lämmin ja seesteinen tunnelma ja saa rauhassa poltella kynttilöitä ja nauttia uudesta suosikistani, nimittäin karamelliteestä. Mmmm! 

Oletteko muuten huomanneet että postien toimipisteissä on myynnissä kaikkea mukavaa, joskus jopa sisustusjuttuja? Kävin tänään ruokatauollani postittamassa pari kirjettä ja pysähdyin samalla kaivelemaan löytölaarin tavaroita, josta bongasin alla olevan ihastuttavan kynttilälyhdyn.









Mitä pidätte tästä kolmen euron löydöstä? Eikö ole aika kiva?! Tuossa yhdistyvät kaksi syyskauden suosikkia: lyhty ja villasukat. :)

Lämpöistä ja tunnelmallista viikon jatkoa blogistania!


Melissa

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kahden vaiheilla

Dalbon tilalla vietetään tänään rokulipäivää. Mies on flunssassa ja itseäni suoraan sanoen ihan vain laiskottaa. Loikoilenkin parhaillaan sängyssä ja ulkona sataa vettä kaatamalla. Kuinka ihana onkaan käpertyä peiton alle lepäämään sillä aikaa kun muksu nukkuu päikkäreitä?! Parhautta! :)


 Tässä sängyssä makoillessani ehdin myös pohtia juuri alkaneen kuukauden juttuja, ja olen pahasti kahden vaiheilla mitä tulee yhden lauantain ohjelmaan. Postissa tuli nimittäin kutsu Indiedays Bloggers' Inspiration Day - tapahtumaan. Kovasti haluaisin tuohon tapahtumaan osallistua, mutta toisaalta olen jo kuukausia sitten ilmoittautunut kiinnostavalle valokuvauskurssille joka ajoittuu juuri samaiselle päivälle. Valokuvaaminen on intohimoni, ja myös bloggaamiseni peruspilareita. Haluan kehittyä valokuvaajana blogin, mutta myös itseni takia. Indiedays:in tapahtumassa taas pääsisin verkostoitumaan ja tutustumaan muihin bloggaajiin. Mitä sinä tekisit jos olisit minun kengissäni? :)


En ole tainnut esitellä teille meidän makuuhuonetta aikaisemmin. Johtuu varmasti siitä, että suuressa huoneessa hyvin pitkälti vain nukutaan, eikä siellä ole sängyn, yöpöytien ja liinavaatekaapin lisäksi muita kalusteita. Toisaalta olen erittäin tyytyväinen tilaan, sillä haluan makuuhuoneen sisustuksen pysyvän melko yksinkertaisena. Meidän makuuhuoneet ovat myös yläkerrassa, joten vieraat näkevät tämän tilan erittäin harvoin. Talon keskikerros taas on omistettu yhdessäololle, ja siellä sijaitsevat veranta, eteinen, keittiö, olohuone ja pojan leikkihuone. Kellarissa on varasto, kodinhoitohuone, takkahuone, pukuhuone, kylpyhuone ja iso sauna.

Tuossa kuitenkin pari kuvaa makkaristamme. Sängyn ilme on yleisesti melko huoleton ja seuraavaksi ajattelinkin tilata meille uudet pellavapussilakanat. Pellava on niin ihanan pehmeää!

Rauhallista Pyhäinpäivää teille kaikille!

Melissa