perjantai 29. marraskuuta 2013

The big 30

Kolmekymmentä? Kyllä vain! Tämä neitokainen täyttää tänään kokonaiset 30 vuotta. Olo on tosin täysin tyyni, enkä ole minkään ikäkriisin kourissa. Olen niin onnellinen ja kiitollinen kaikista hienosta ja upeista ihmisistä sekä asioista, joita minulle on tässä elämässä siunautunut. Perhe ja lähimmäiset ovat minulle tärkeimpiä asioita maailmassa, enkä voisi kuvitella elämääni ilman heitä. Olen kokenut tämän taipaleen aikana myös suruja, murheita sekä sairautta, mutta onneksi se elämä on ainakin tähän mennessä aina voittanut. Harva tietää tarinani tai sen, mitä kaikkea olen kokenut, mutta toisaalta ikävien asioiden ruotimisessa ei mielestäni ole mitään järkeä. Tärkeää on muistaa pysyä positiivisena. Minun mottoni on tainnut tulla täällä blogissa esille ennenkin, eli " Elämä ei aina hymyile, mutta minä olen päättänyt hymyillä!".  Eteenpäin mennään siis, ja hymyssä suin.

Kiitos kuuluu myös teille rakkaat lukijat. Teitä onkin jo lähemmäs 300, joten haluan toivottaa tervetulleiksi myös uudet lukijat. Tästä bloggaamisesta on tullut minulle aivan uskomattoman rakas harrastus ja arjen henkireikä. On myös ollut todella palkitsevaa saada tutustua tätä kautta niin moneen upeaan ihmiseen. Toivon mukaan jaksatte seurata juttujani vielä kauan! Iso hali teille! ❤


Tänään täällä Dalbon tilalla leivotaan ja valmistaudutaan huomisiin juhliin. Minulla on töistäkin lomaa aina maanantaihin, joten upean pitkä viikonloppu edessä. Piipahdin tänään myös nopeasti Plantagenissa, sillä ihanat työkaverini muistivat minua eilen kyseisen liikkeen lahjakortilla. Lahjakortti tulikin käytettyä miltei kokonaan, ja mukaan tarttui ihania juttuja. Lisääkin olisi varmasti tullut shoppailtua jollei aika olisi ollut kortilla. No, niitä ihanuuksia näette varmasti täällä blogin puolella myöhemmin.

Nyt täytyy rientää! Parasta perjistä teille kaikille!

Ps. Kommentoikaahan postauksia. Vuorovaikutus teidän lukijoiden kanssa on tämän bloggaamisen suola, ja olisi mukava oppia tuntemaan teitä siellä ruudun toisella puolella. Olette varmasti ihania ihmisiä kaikki! ❤

Melissa

36 kommenttia:

  1. Paljon Onnea Melissa:) Minä olen aloittanut bloggauksen n. kuukausi sitten ja tämä on todella mukava harrastus. Ja on niin kiva tutustua toisiin bloggaajiin.
    Jos itsellä on huono päivä, niin kummasti piristyy kun joku on jättänyt ihanan positiivisen kommentin;) Kyllä tämä harrastus antaa niin paljon, ettei sitä usko ennenkuin kuin itse sen kokee.

    VastaaPoista
  2. Onnea 30-vuotispäiväsi johdosta ja mukavia juhlia huomiselle! Ihanan lahjan oley saanut työkamuiltasi! Plantagen on kiva paikka shoppailla. Itse tulee vaan shoppailtua siellä aika harvoin, kun lähin Plantagen on noin 60 kilometrin päässä. Pidän motostasi. Omalla kohdallani voin hyvin yhtyä siihen.

    VastaaPoista
  3. Suuret onnittelut, toivottavasti tulee oikein ihanat juhlat! :)

    VastaaPoista
  4. Grattis! Ja oliko se God födelsedag? :D

    VastaaPoista
  5. Onneksi olkoon! :)
    Minulla kolmikymppiset on edessä vasta ensi kesänä, miehellä jo nyt joulukuun aikana. En minä kyllä tunne itseäni ollekaan aikuiseksi ;D

    VastaaPoista
  6. Suuret ja lämpimät onnittelut sinulle ♡ mitä kauneinta juhla viikonloppua :-)

    Kyllä mukana ollaan tottakai blogin menosa :-)

    VastaaPoista
  7. Hurjan paljon onnea Melissa! Täytin itse myös helmikuussa kolmekymmentä eikä tuntunut missään... olin odotellut jotain ikäkriisiä. Onneksi vältyttiin niiltä :) Mukavaa synttäripäivää!

    VastaaPoista
  8. Paljon onnea Melissa! Niinhän se on että 30 on ikä vain numeroissa. Se onkin sitten eri asia kuinka vanhaksi tai nuoreksi jokainen itsensä tuntee ;) Sinulla on ihana blogi, jota on mukava seurailla. Jatka vaan samaan malliin :)
    Tervetuloa joskus kurkistamaan meidän elämään Akkalassa :)

    Terkuin, Tanja
    http://elamaa-akkalassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Många många grattisar till dej Melissa!
    Kraam
    Sanne

    VastaaPoista
  10. Onnea, onnea!! Mullakaan ei ollut mitään ikäkriisiä kun täytin kolmekymmentä, ja aika lepposasti on nämä kolme vuotta mennyt. Katotaan sit ku tulee neljäkymmentä täyteen :D
    Mukavia juhlia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Katsotaan iskeekö ikäkriisi sitten neljänkymmenen kohdalla ;)

      Poista
  11. Paljon onnea :) Hyvä ettei ikäkriisi iskeny :D Mulla kun taas meinaa iskee kun helmikuussa täytän 25 :D

    VastaaPoista
  12. Kuu ja tähdet kertoo sen;
    se yö oli kumma ja maaginen.
    Kun nukut, kuuluu taikasana
    ja heräät vuotta vanhempana.
    Ihanalle Sinulle sylin täydeltä onnitteluja ja
    kiitos ihanasta blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kauniisti kirjoitettu, todella liikuttavaa! Kiitos ihanainen ♡

      Poista
  13. Onnea Onnea! <3 Itse täytin 30 v reilu vuosi sitten, eikä tuntunu missään :D Vietettiin mieheni kanssa kimppasynttärit, meillä on vain 8 pv ikäeroa :) Mukavia juhlia!

    VastaaPoista
  14. Grattis på födelsedagen! Hoppas du får en lyckad fest!
    Kram, Monica från MINA TVÅ HEM

    VastaaPoista
  15. Onnittelut!! Olet viela nuori joten nauti siita ,vaikka itse jo reilusti neljankympin ylittaneena osaan myos nauttia siita.Ilo pitaa loytaa joka iassa ja nyt nautin siita esim.etta mulla on pajon omaa aikaa kun lapset on jo isoja .Sulla on tosi kiva blogi ja olen loytanyt taman joku aika sitten.Terveisia aurinkoisesta Israelista!

    VastaaPoista
  16. Lämpimät onnittelut sinne merkkipäivänä!

    VastaaPoista
  17. Onnea syntymäpäiväsi johdosta! Sinulla on hyvä motto, laitanpa sen minäkin mieleeni.

    VastaaPoista