sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Ficus carica





Kuten osa teistä ehkä blogin instagramissa vilahtaneesta kuvasta muistaa, niin hain meille Plantagenista alkuviikosta kauan himoinneeni Aitoviikunan. Instaräpsyn myötä lupailin uutukaisen saavan ihan oman postauksen, ja näin ollen kuvailin puuta vähän tarkemmin eilen. Puun oli kyllä tarkoitus päästä olohuonetta kaunistuttamaan, mutta ajattelin että se varmasti viihtyy nyt kesällä parhaiten valossa kylpevällä verannalla. Muutamat hedelmätkin tekevät tuloaan. Jännää! :)

Ainoa miinus on mielestäni kasvin vahva, hieman pistävä ominaistuoksu. Tästä ei nimittäin oma, migreenitaipumuksen myötä herkistynyt hajuaistini lainkaan välitä. Toisaalta on täysin mahdollista, ettei tuoksu häiritsisi samalla tavalla isommassa tilassa. Tuo veranta kun on loppupeleissä melko pieni.

Kaiken kaikkiaan melko valloittava pieni puu tuo Aitoviikuna. :)

Palaillaan taas! Voikaa hyvin!

2 kommenttia: