tiistai 30. kesäkuuta 2015

Keittiöremonttia suunnitellessa

Ylin kuva: Gigantti, muut www.ikea.com


Meillä alkaa olla pian keittiön remontti ajankohtainen. Remontin ajankohta on tosin vielä auki, mutta selailen kuitenkin jo innoissani vanhoja sisustuslehtiä, pinterestiä ja instagramia. Keittiö on kuitenkin se tila, jossa vietetään kaikkein eniten aikaa. Ainakin meillä. Siellä tehdään ruokaa, luetaan lehtiä, seurustellaan ja kahvitellaan. Kokonaisuudessaan erittäin tärkeä tila siis.

Nykyiset keittiökalusteet ovat suht hyvässä kunnossa ottaen huomioon, että niillä on ikää varmasti lähemmäs 20 vuotta. Keittiön toiminnallisuus on tänä päivänä kuitenkin heikko, ja tilan kokoon nähden siinä on yllättävän vähän säilytystilaa.

Toivelistalla korkeimpana on näin ollen kauniin ulkonäön lisäksi nykyaikaisemmat säilytysratkaisut ja lisää säilytystilaa. Yksi asia, jota olen keittiöön kaivannut aina siitä asti kun tänne muutimme on pakastin! Tällä hetkellä tilassa on vain jääkaappi, ja joudumme kipaisemaan alakertaan aina kun tarvitaan jotain pakkasesta.

Vaihtoehtoina meillä on tällä hetkellä Ikean "Metod" ”Bodbyn” ja Epoqin ”Fasett”. Kokosin näistä muutamat inspiskuvat näistä tuohon ylle. :) Lisäksi haluaisin keittiöön juuri tuollaiset kuvissa näkyvät, valkoiset, fasettihiotut kaakelit, valkoisen posliinialtaan ja harmaat/ mustat tasot.

Näitä on kiva pohtia ja suunnitella! Ihanaa!

Meidän pihan iso, pystyyn kuollut kuusi tullaan tänään kaatamaan. Siinäpä meille täksi illaksi pojan kanssa ihmeteltävää. :)

Hyvää tiistain jatkoa! 


2 kommenttia:

  1. meillä haaveillaan( valitettavasti ei kyllä olla vielä toteuttamassa muutamaan vuoteen) myös keittiörempasta, on kyllä ihanaa suunnitella noinkin tärkeetä tilaa:). meidän väliaikaiskämpässä oli juuri sellaset ihanat fasettihiotut välitilalaatat, suosittelen! sopii niin vähän romanttisempaan kuin hyvin moderniinkin kyökkiin.
    mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! :)

      Suunnitteleminen ja haaveileminen on aina yhtä hauskaa, eikä maksa mitään. Ihana parasta! <3

      Poista