perjantai 12. kesäkuuta 2015

Toteutunut pöytähaave ja Gamla Sisustus



Meille kotiutui eilen todella kaunis, 1800-luvun talonpoikaiskustavilainen puoliympyräpöytä, josta olen aiemminkin täällä blogin puolella kertonut haaveilleeni. Tämä valkoiseksi maalattu pöytä on kotoisin Ruotsin Norrbottenin läänistä, ja siinä on kauniin kulunut pinta.

Mikä upea kaunotar! 

Blogin sähköpostiin tulee jatkuvasti erilaisia yhteistyöehdotuksia, mutta pakko myöntää, etten ole lähtenyt kovinkaan moneen mukaan. En halua, että tästä blogista, ja/ tai bloggaamisestani tulee liian kaupallinen, ja silloin kun lähden mukaan johonkin, haluan erityisesti tukea kotimaista ja ekologisesti kestävää yrittämistä.

Pari viikkoa GAMLA sisustuksen Miia otti minuun yhteyttä blogiyhteistyön merkeissä. Kiinnostukseni yritystä kohti heräsi heti Miian kerrottua toiminnastaan hieman syvällisemmin, ja siinä vaiheessa kun klikkailin itseni heidän sivuilleen olin jo täysin myyty. Siellä nimittäin komeilivat toinen toistaan kauniimmat vanhat aarteet, joista osa on entisöity, ja joista jokaisella on oma, ainutlaatuinen historiansa.
 
GAMLA sisustus on saanut alkunsa omistajansa harrastuksesta, ja hänen intohimostaan kauniisiin vanhoihin huonekaluihin. Tärkeintä huonekaluissa on kauneuden lisäksi korkea laatu; toimivuus, puhtaus, hajuttomuus ja aitous. Kaikki yrityksen tuotteet ovat heti valmiita käyttöön. Huonekalujen jokainen pinta on käyty läpi puhdistaen, joitakin kunnostaen ja toiminnalliseksi korjaten. 

Tuotteensa Miia tuo pääasiassa Ruotsin Lapista, jossa on käytetty kauniita kuulaita ja vaaleita värejä, selkeitä muotoja sekä vahvoja puulaatuja. Yleisimmin tuotteet ovat 1800-luvulta, mutta joukkoon mahtuu myös yksilöitä 1700- ja 1900-luvulta. Kaikkia yhdistää kuitenkin kauneus.

Miian oma tyylii ja mieltymys on vanhojen esineiden ja huonekalujen yhdistäminen moderniin, selkeään, jopa minimalistiseen ympäristöön ja tämä puolestaan näkyy yrityksen tuotteiden asettelussa. 

Huonekalujen kunnostamisessa omistaja käyttää perinteisiä öljymaaleja tai vahoja, joten ne ovat aina käytössä kestäviä ja turvallisia.

GAMLA sisustuksen tuoteryhmät ovat seuraavat:

- Aidot alkuperäispintaiset huonekalut
- Maalatut huonekalut (tilauksesta asiakkaan toivomalla värillä)
- Valikoidut vanhat sisustusesineet
- Valikoidut aitomateriaaliset uudistuotteet
- Rakennustarvikkeet; lankut, ovet, ikkunat
- Tulisijat: valurautakaminat, öljylamput ja -keittimet

GAMLA sisustuksen sivuja pääset katsomaan tästä.
Jospa sieltä löytyisi sinunkin unelmiesi vanha ihanuus!

Kiitos vielä Miialle yhteistyöstä!

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!

 


9 kommenttia:

  1. Onpas kaunis pöytä, aivan upea!<3 kelpaisi mulle myös :P sun kuvat on tosi kauniita ja valoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Saikku! Aina yhtä ihana kuulla että kuvistani tykätään :)

      Poista
  2. Vau! Pöytä on todella kaunis. Tykkään kun maali ei ole aivan tasainen :)
    Itsekin tein täydellisen vanhan pöytä löydön ja nyt odotan että pääsen sen illemmalla hakemaan. Tulee meille sivupöydäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aidafoun! Vanhat löydöt ovat aivan mahtavia. Onnea sinunkin löydöllesi! :)

      Poista
  3. Tuo pöytä on kyllä todellakin kaunotar!

    VastaaPoista