maanantai 5. lokakuuta 2015

Aika tavis


Neuletakki ja farkut: H&M

Mä olen monella tapaa niin tavallinen, että välillä oikein hirvittää. :D Tykkään arjesta, ja kaikesta jota siihen sisältyy. Suosin pukeutumisessani mukavia basic-vaatteita, ja kuten olen aiemminkin tainnut blogissa mainita, pitää vaatteiden mielellään olla puuvillaa tai pellavaa.

Kotiammekaan ei voi mielestäni mieltää kovinkaan ylelliseksi. Monet asuvat nykyään isoissa, kalliissa taloissa, kun me taas asumme tällaisessa, vanhassa, rintamamiestyylisessä talossa jossa neliöitä sellaiset 111/155. Tämä on hyvin kompakti ja käytännöllinen talo, jossa ei ole yhtään liikaa, eikä toisaalta myöskään liian vähän tilaa. Eli just passeli meille!  Unelmoin toki asuvani jonain päivänä jossain oikein vanhassa hirsitalossa, mutta sekin saisi mielellään olla pienehkö. Ei siis mikään vanha kansakoulu tai muu monen sadan neliön rakennus.

 Ylellisyys ei ole koskaan ollut sellainen asia, jota olen tavoitellut. Itse asiassa minulle moni ihan tavanomainen juttu on ylellistä, esimerkiksi käynti kampaajalla, kaunis kukkakimppu tai vaikka illallinen ravintolassa miehen kanssa. :)

Mulla alkoi tänään viikon syysloma, ja ulkona on aivan uskomattoman kaunis syys-sää. Aurinko paistaa ja luonto hehkuu ruskan lämpimissä sävyissä. Taidetaankin tästä pojan kanssa pukea ulkovaatteet ylle ja siirtyä ulos auringopaisteeseen. Pihalla kun riittää tekemistä.

Tämä tavis toivottelee teille nyt mahtavaa uutta viikkoa!
Voikaa hyvin ja nauttikaa syksyn viimeisistä auringonsäteistä!

Moi!


7 kommenttia:

  1. Aamen - kuulostaapas tutulta 💛 Ihanaa olla tavallinen, monesti mietin että olisi tooosi raskasta kokoajan haluta jotain isompaa ja "parempaa" ja olisiko se sittenkään parempaa? Elämän ilo ja onni on juuri niissä pienissä asioissa ja on upeaa osata tai opetella niistä nauttimaan ❤️ Ihanaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta! Kiva kuulla että löytyy ainakin yksi kohtalotoveri sieltä lukijoiden joukosta. Jos jostakin tuntuu, että onnellisuus piilee hienoissa tavaroissa (materiassa) ja täydellisyydessä, niin ehdottomasti kannattaa sitä tavoitella. Mutta itse olen kanssasi samaa mieltä - viihdyn just tällaisena taviksena kuin olen! :)

      Poista
  2. Luokittelen siis itseni myös "tavalliseksi" vaikka mitä se tavallinenkin oikeastaan on ;D hihi..

    VastaaPoista
  3. Taviksena olemisessa ei ole mitään pahaa! :)

    t. toinen tavis

    VastaaPoista
  4. Kyllä täällä meitä taviksia on. Ihanaa, kun on muitakin kuin minä!

    VastaaPoista