lauantai 24. lokakuuta 2015

Small shoppings



Hankin eilen viikonlopun kunniaksi keittiöön kimpun krysanteemeja, sekä taivaalliselta
tuoksuvan sitruunatimjamin. Kolusin töiden jälkeen joukon muitakin kauppoja, 
mutta mitään suurempaa ei tällä kertaa tullut ostettua. 

Tigeriin oli tullut paljon joulujuttuja, ja sieltä katselin lähinnä pojan joulukalenteriin
sopivia pikkujuttuja. Kaikki pistettiin kuitenkin vielä mietintämyssyyn,
ja poistuin liikkeestä tyhjin käsin. 

Kävin myös H&M:ssä ja Stadiumissa. Henkkamaukan puolelta ostin itselleni
collegehousut, ja Stadiumista lähti mukaan pojalle pipo ja sormikkaat.
Sieltä tuli ostettua myös kiva lahja A:n serkun synttäreille. 

Eniten nautin kuitenkin siitä, että sain kävellä kaupoissa yksin,
ja ennen kaikkea rauhassa. Ihanaa, omaa aikaa. :)

Reipasta lauantaita teille kaikille!

Moi! :)

6 kommenttia:

  1. Krysanteemit ovat kivoja siitä, kun kestävät ja kestävät vaikka miten kauan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Nämä kuvissa näkyvät kukat on edelleen hengissä :)

      Poista
  2. Oma aika on tärkeää ! Itse otan sitä kokonaisen viikonlopun verran viikon päästä :) Eka kerta piiiiitkään aikaan. Odotan jo innolla!

    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan värisiä krysanteemeja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika! Olisin halunnut valkoisia, mutta niitä ei ole nyt vähään aikaan ollut. Niinpä nämä pistivät silmään, ja kauniita ovat nämäkin. :)

      Poista