lauantai 10. lokakuuta 2015

Itse tehtyjä saippuoita




Osallistuin viime lauantaina aivan ihanalle kurssille, jossa opittiin tekemään käsin tehtyä saippuaa. Kurssin aikana ehdin valmistaa neljää eri saippuaa; sitruuna- , laventeli- , kehäkukka- ja kahvisaippuaa. Kyseiset saippuat valmistettiin täysin luonnollisista aineista, eikä niissä ole lisä-aineita tai kemikaaleja. Aineksina käytettiiin mm. oliiviöljyä, palmuöljyä ja kookosrasvaa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan saippuan teko osoittautui yllättävän helpoksi ja hauskaksi puuhaksi, jota voisi harrastaa joskus toistekin. Ainesosien määrien kanssa saa kuitenkin olla todella tarkka, sillä jo muutaman gramman heitto saattaa pilata koko satsin. Näin kävi valitettavasti oman laventeli-erän kanssa, eikä saippua harmikseni koskaan kovettunut.

Tälle pikku-kurssille sattui muuten myös blogin lukija, ja mikäs sen mukavempaa! Muistaakseni edelliselle käymälleni valokuvauskurssillekin oli eksynyt blogin lukija.  Teitä lukijoita on aina yhtä kiva tavata. :)

Me odotellaan täällä pizzalähetystä saapuvaksi. Luvassa siis pientä herkuttelua viikonlopun kunniaksi! :)

Mukavaa lauantain jatkoa teille kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi mitenkä kivat noista tuli! Ajattelin itsekin tehdä saippuat joululahjoiksi:) hyvää viikonloppua sinulle!<3

    VastaaPoista
  2. Todella kauniin näköisiä! :)

    VastaaPoista