tiistai 31. joulukuuta 2013

❤ Blogin ensimmäinen vuosi kuvina ❤

Nyt on aika katsastaa mitä kuluneeseen vuoteen on kuulunut. Vuodenvaihteeseen kulminoituu myös blogin ensimmäinen vuosi. Aloitin bloggaamisen huhtikuussa 2013 ja tämä harrastus on vienyt täysin mennessään. Tässä pääsee toteuttamaan itseään, mutta ehdottomasti parasta bloggaamisessa on tietenkin vuorovaikutus teidän ihanien lukijoiden kanssa. Blogin kautta olen päässyt kuluneen vuoden aikana tutustumaan aivan huipputyyppeihin, joten kiitos teille!

Ajattelin muistella mennyttä vuotta valokuvin. Annetaan siis kuvien puhua puolestaan ja palataan hetkeksi ajassa taaksepäin.

Sisustusta, herkkuja, kukkia, puutarhaa ja arjen ihanuuksia - niistä on Melissa's Take on Life- blogi tehty.





Huhtikuussa  perustin blogini. Tällöin sisustusta piristi raikkaat
 mintunväriset yksityiskohdat ja ihasteltiin kevään herkkiä kukkia
ja leivottiin valkosuklaisia sulkaahippukeksejä.





Toukokuussa  luonto puhkesi kukkaan ja meillä istuttiin syreenien katveessa
 ja odoteltiin malttamattomana kesän lämpöä ja kukkaloistoa. Blogikin siirtyi
 pitkälti sisätiloista ulos raikkaaseen alkukesän ilmaan.






Kesäkuussa  rempattiin olohuoneen ja keittiön lattioita ja vietettiin pojan
2- vuotispäivää. Kesän lämmössä oli ihana herkutella kotitekoisella pehmiksellä.







Heinäkuussa  nautittiin täysin siemauksin kesälomasta ja lumouduttiin
 sinisistä värinpilkahduksista sisustuksessa. Ihanan kesäistä!







Elokuussa  palattiin arkeen, mutta jatkettiin
silti Suomen kauniista suvesta nauttimista.








Syyskuussa valmistauduttiin syksyyn ja herkuteltiin
 kauden ihanilla juureksilla.







Lokakuu  oli täynnä tunnelmointia Tine K:n parissa
kaikenlaisia herkkujakin tuli leivottua.









Marraskuussa  juhlittiin kolmekymppisiäni ja
 joulu hiipi pikkuhiljaa mieleen ja sydämeen.








Joulukuussa  elettiin jännittävää joulunodotusaikaa
 ja vietettiin ihana joulu.










Ihanaa Uutta Vuotta jokaiselle lukijalleni ja sylin täydeltä rakkautta tulevaan vuoteen!

❤ 

28 kommenttia:

  1. Noista ihanista kevään ja kesän kuvista tuli kiva fiilis näin keskelle pimeintä, lumetonta talvea. Tulispa jo kevät ja aurinko, lämpö! Mahtavaa että meillä on neljä vuodenaikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, minäkin odotan valoa ja kevättä kuin kuuta nousevaa! :)

      Poista
  2. Kiitos tästä ihanasta vuosi postauksesta! <3 Ihana oli katsoa mitä kaikkea kevääseen ja kesäänkin liittyi kauniine kuvineen kun olen tullut mukaan syksyllä :-) Kauniita hetkiä ollut ja niitä toivon sinulle myös vuoteen 2014! :-) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Seija kun jaksat aina niin ahkerasti kommentoida postauksia ja piristää päivääni <3

      Poista
  3. Ihania kuvia!
    Hyvää uutta vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyviä ja nättejä kuvia! Samoin sinulle Hyvää Uutta Vuotta <3

    VastaaPoista
  5. Voih, kauniita kuvia ja juttua olet saanut aikaan! <3

    Ihanaa Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia olet vuoden aikana ottanut!
    Ihanaa Uutta Vuotta:)

    VastaaPoista
  7. Ihanaa uutta vuotta sinnekin! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanaa uutta vuotta sinullekin ♥

    VastaaPoista
  9. Ihania kuvia, ihania tunnelmia. Hyvää alkavaa uutta vuotta!! :)

    VastaaPoista
  10. hyviä kuvia, ihanalta näyttää! onnellista vuotta 2014!

    VastaaPoista
  11. Ihania kuvia.

    Oikein mukavaa uutta vuotta :)

    VastaaPoista
  12. Hienoja kuvia. Ihanaa Uutta Vuotta! ❤

    VastaaPoista
  13. Kertakaikkiaan kauniita kuvia! <3

    VastaaPoista