lauantai 16. elokuuta 2014

Pidennyksillä Uutta Ilmettä Syksyksi

Kesä lähenee loppuaan ja kesälomani myös. Enää viikko lomaa jäljellä ja sitten meidän koko perheellä alkaa uusi arki kun poika aloittaa päiväkodissa ja minä palaan sorvin ääreen. Näin syksyn alussa tekee yleensä aina mieli saada hiuksiin uutta elämää rennon kesätukan jälkeen. Oma kuontaloni on saanut viettää todellista kesälomaa sekin, sillä en ole käsitellyt sitä kesän aikana millään tapaa. En ole edes hiustenkuivainta käyttänyt. Nyt on kuitenkin sekä minun että hiuksieni aika palata lomilta arkeen, joten tervetuloa arki, syksy, pimenevät illat ja siistit hiukset!

Aamupäiväni kului mukavasti Porvoolaisen Parturi Kampaamo - Kotikulman tuolissa rentoutuen. Istuin samaisessa tuolissa myös viikko sitten, jolloin hiukseni värjättiin hiusten pidennystä varten. Samalla tilattiin "Simply Natural":ilta pidennykset, jotka tänään laitettiin päähäni. Simplylle oli tullut uusia "Dual Weft"- teippipidennyksiä entistä huomaamattomammilla teipeillä, jotka sopivat erinomaisesti minun kaltaisilleni ohuille hiuksille.


Tästä tilanteesta lähdettiin. Mun hiukset on tosiaan olleet lomalla tämän kesän! Kunnon rasvaletti! :D


Hiusten tyveen laitettiin vaaleita raitoja ja tilattiin 30 cm pidennykset sävyssä 8.22/ 91.


Teipit kiinni ja lopputuloksena upeat, pitkät hiukset! Love it!



Pidennyksiä minulla on ollut ennenkin, mutta nämä ovat kyllä erinomaisen luonnolliset ja huomaamattomat päässä. Näistä Simplyn uutuuksista huomaa että pidennyksiäkin kehitetään edelleen jatkuvasti parempaan suuntaan. Mahtavaa!
Kiittää haluan myös Kotikulman rautaista ammattilaista Birgitiä, jonka kädenjälki hämmästyttää kerta toisensa jälkeen. Upeaa työtä!

Suloista lauantaita teille kaikille!

❤ 

* postaus toteutettu yhteistyössä Parturi - Kampaamo Kotikulman kanssa *


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti