sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Maailman herkullisin Toskapiirakka

Yleisön pyynnöstä jaan kanssanne pikkuhiljaa edellisissä postauksissa olleiden herkkujen reseptejä. Toki näin on alunperinkin ollut tarkoitus tehdä, mutta postauksen jälkeen reseptit on vain unohtunut lisätä jälkikäteen. Pahoittelen, mutta työssäkäyvänä lapsiperheen äitinä unohtelen tätä nykyä vähän sitä sun tätä. Saa siis jatkossakin muistutella kun unohdan jotain. ;)


Tällä kertaa reseptinä ûber-herkullinen toscapiiras, NAM!

Tätä oli tarjolla pojan syntymäpäiväjuhlissa viime viikolla ja leivoin yhden piiraan myös eilen viikonlopun kunniaksi. Maistui aivan taivaalliselta tänään iltapäiväkahvilla hyvässä seurassa.


Toskapiiras:

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
75 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhoa
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa

Kuorrutus:
75g voita
1 rkl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
2 rkl kermaa
100 g mantelilastuja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää sula voi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 20 minuuttia. 

Sulata kuorrukseen tuleva voi kattilassa ja lisää muut aineet. Kiehauta varovasti sekoittaen. 

Ota piiras uunista ja levitä kuorrutus sen päälle. Laita sitten takaisin uuniin ja paista 200 asteessa vielä 5-10 minuuttia.

*****************************

Kokeilkaa ja nauttikaa! 

- Melissa -

7 kommenttia:

  1. kuulostaa kyllä kokeilemisen arvoiselta!

    VastaaPoista
  2. nams, pitääpä leipoa tuota joku päivä. Nyt kun ilmat viilenevät eikä aika kulu kokoajan vaan ulkona niin jää aikaa sisälläkin jotakin tehdä. Lisää ihania reseptejä niin kokeilen niitä mielelläni :)

    VastaaPoista
  3. Kerrothan Petra sitten mitä pidit piiraasta? :)

    VastaaPoista
  4. Toi 1 dl vehnäjauhoja kuorrutteessa pitäisi varmaan olla 1rkl? Ainakin mulla tosta kuorrutteesta tuli vaan yks iso pallo joka oli mahdoton levittää pohjan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elisa! Kiitos huomiosta ja ja pahoitteluni, pitää tosiaan olla se 1 rkl. Korjasin asian heti :)

      Poista