perjantai 19. heinäkuuta 2013

Paluu Arkeen osa 1/2

Tänään meidän perheessä koitti kesän ensimmäinen osa arjesta paluuseen, nimittäin mies palasi miltei 6 viikon pituiselta kesälomaltaan sorvin ääreen. Pojan kanssa jäimme kyllä aamulla hetkeksi ihmettelemään kun iskä lähti ajamaan töihin. Itselläni on onneksi vielä viikko lomaa jäljellä.

Huvittavinta oli kuitenkin, että iski järjetön syys-fiilis pian sen jälkeen kun mies oli lähtenyt töihin. Toisin sanoen teki mieli siivota talo ja selailla pojan päikkäreiden aikana netistä kaikkia ihania sisustusjuttuja syksyn pimeneviä iltoja varten. Osasyy tähän aikaistettuun syys-intoiluun oli varmasti myös tämänpäiväinen sää. Tänään meillä nimittäin satoi oikein rankasti täällä Porvoossa ja iltapäivällä taivaalta satoi hetken aikaa myös isoja rakeita.



Aika hurjan kokoisia nuo rakeet olivat!



Lopulta rakeetkin sulivat muun sadeveden joukkoon ja illalla sade olikin jo rauhoittunut.

Huomenna jatketaan pikkuherran kanssa lomailua. Toivon mukaan viikonloppu toisi mukanaan aurinkoa ja keskikesän lämpöä.

- Melissa -


4 kommenttia:

  1. Voi hurja mitä rakeita!! Täällä satanut vähä väli päivällä kans kaatamalla, mutta ei sentään rakeita ja ankaran kova tuli ollut, nyt onneks iltaa kohti selkeytynyt. Toivotaan huomiselle parempaa koko maahan, mukavaa viikonloppua sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjia tosiaan! Onneksi ei auto sentään lommoilla ;)

      Ihanaa viikkonloppua sinulle myös!

      Poista
  2. Oho! Melkoinen sää ollut sielläpäin! Pohjoisessakin satoi, joten ihan syysfiiliksissä täälläkin ollaan. Ei kait se kesä voi nyt jo loppua?!

    Blogissani on muuten sinulle haaste!
    http://kultakutrijakarjut.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kai se vielä lopu! Ei saa loppua! :D

      Kiitos haasteesta, täytyy tarttua siihen nyt joku päivä kun on vielä lomalla :)

      Poista