sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Omppuja omppuja!

Takana on erityisen lämmin ja aurinkoinen syyskuinen sunnuntai ja päivän ulkoilun yhteydessä nappasimme pihamme vanhasta omenapuusta muutamat omput.







Poika söi suoraan puusta yhden ompun ja lopuista teinkin helpon ja herkullisen Omena- kaurahyveen. Tarkkaa reseptiä tälle syysherkulle minulla ei ole, sillä olen valmistanut tätä hyvettä aina ihan vain näppituntumalla ilman sen tarkempaa ohjetta. Näitä ohjeita tuntuu löytyvän netistä vaikka kuinka monta, mutta tässä teille kuitenkin viittellinen ohje omasta tekeleestäni.

Omena- kaurahyve

Vähintään 10 kotimaista omenaa ( koosta riippuen käytän itse 10 - 15 omenaa)
0,5 dl fariinisokeria
Kanelia oman maun mukaan ( itse laitan noin 2 rkl)
150 g voita
Sokeria omenoiden happamuuden mukaan ( n. 1-1,5 dl)
2 tl vaniljasokeria
5-6 dl kaurahiutaleita

Kuori ja viipaloi omenat. Itse pidän melko ohuista viipaleista. Asettele viipaleet uunivuokaan ja ripottele omppujen päälle fariinisokeri-kanelisekoitus sormin. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää sokeri, vaniljasokeri sekä kaurahiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Kaada massa omenaviipaleiden päälle ja paista 200 asteessa n. 20 min. tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikeen kanssa.




Herkullista sunnuntaita jokaiselle!

❤  
- Melissa -

lauantai 7. syyskuuta 2013

Lauantai keittiössä

Aurinko paistaa ja ulkona on syyskuusta huolimatta helle. Aika hassu tunne kun ulkoiset tekijät viestivät kesästä mutta sisälläni elän jo syksyä. Tuntuu ikäänkuin tuo lämpö ja valo eivät enää kuuluisi yhtälöön ja huomaan kaipaavani kirpeitä syysilmoja, puiden värikkäitä lehtiä ja jopa sadekelejä. 

Olen edelleen aivan haltioissani tänä kesänä valmistuneesta uudesta lattiastamme enkä millään tahtoisi peittää sitä matoilla. Kylmempien ilmojen saapuessa on kuitenkin pakko pitää mattoja vanhan talomme lattioilla. Tämän takia olenkin alkanut pohtimaan mattoja keittiöön. Päädyin siihen, etten halua keittiönpöydän alle isoa mattoa, vaan kaksi kapeampaa mattoa pöydän molemmille puolille. Myös olohuoneeseen on haussa uusi matto. Väriksi olen kaavaillut harmaata, sillä sekä lattioiden valkoinen sävy että puunsyyt ovat harmahtavia.



Keittiön pöytää kaunistaa tänä viikonloppuna runsas kimppu valkoisia krysanteemeja. Tällä kertaa ostin hieman erilaisia krysanteemeja kuin yleensä. Näiden kukkien terälehdet ovat tavallista kapeampia ja pidempiä. Pidän näistä todella!




Nyt lähdetään pojan kanssa pihalle ulos lämpöön. 

Palaillaan ja oikein ihanaa lauantaita! 

❤  
- Melissa -

perjantai 6. syyskuuta 2013

Inspiraatiota lastenhuoneen suunnitteluun

Onpas mukavaa kun on perjantai ja koko viikonloppu edessä! Uppouduin jälleen kerran Pinterestin maailmaan ja tällä kertaa selailin erilaisia ihania ideoita lastenhuoneeseen. Meillä on tosiaan tuo pojan uuden huoneen suunnittelu ja toteuttaminen vielä jokseenkin keskeneräistä kun huone sijaitsee yläkerrassa emmekä vielä uskalla/ halua jättää häntä sinne yksin leikkimään. Ideoita tosiaan on monenmoisia ja onhan tuo lastenhuoneen suunnittelu omalla tavallaan erityisen hauskaa kun kyseessä on pienen ihmisen oma tila. 

Omassa sisustuksessa suosin melko hillittyjä värejä, mutta lastenhuoneeseen voisin kuvitella värikkäitä detaljeja kunhan huoneen vaalea ruonko on kunnossa.  Pojan uuden sängyn entisöintikin on hieman kesken ja se pitäisi viimeistellä vielä toisella maalikerroksella. Eipä tässä toisaalta mitään kiirettä, hiljaa hyvä tulee, niinhän se sanonta kuuluu. ;)

 Nämä kolme ensimmäistä kuvaa vastaisivat enemmän omaa sisustusmakuani...




.... mutta toisaalta näiden kuvien värikkäät yksityiskohdatkin ovat todella puhuttelevia....





 Kaikki kuvat: Pinterest

Mitä mieltä te olette? Kuinka vahvasti omat sisustusmieltymyksenne vaikuttavat lastenne huoneiden sisustukseen?

Aurinkoa teidän viikonloppuunne!

❤  
- Melissa -

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Arvonta Facebookin puolella

Iltaa ihanaiset! Tuli tässä mieleen, että seuraattehan kaikki jo blogia myös Facebookin puolella? Siellä on nimittäin arvonta käynnissä. 

Jakamalla Facessa olevan arvonta-postauksen ja tykkäämällä Melissa's Take on Life- blogin Facebook-sivuista olet mukana yllätyspalkinnon arvonnassa. Arvonta suoritetaan kun 200 tykkääjän raja ylittyy.  Käykäähän osallistumassa, lupaan että tämäkin palkinto on tavoittelemisen arvoinen. ;)



Täällä ilta jatkuukin nyt pikkuherran iltarutiinien parissa.
Palaillaan! 

 ❤  
- Melissa -

tiistai 3. syyskuuta 2013

Melissa's Season's Special: Tuoreet Juurekset

Nyt nautitaan hyvät ystävät terveellisistä ja tuoreista juureksista! Nam! 

Meillä juureksia kypsennetään usein uunissa ja syödään lihan tai kalan lisukkeena sekä aika ajoin ihan sellaisenaan.


- Ruokaisat Uunipunajuuret -

Kuori ja lohko sopiva määrä punajuuria ja laita uunivuokaan. Itse ostan yleensä kilon pussin ja käytän kokonaan. Lisää lohkojen päälle oliiviöljyä, merisuolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä oman maun mukaan. Sekoita jotta maut leviävät tasaisesti.

 Kypsennä punajuuria 200-asteessa 40 - 60 min. riippuen haluamastasi kypsyysasteesta. Itse pidän melko pehmeistä juureksista, joten annan olla uunissa tunnin verran. Murusta uunista tulleiden punajuurten päälle pehmeää fetajuustoa ja lisää purkillinen kapriksia. 

Tämä ensimmäinen herkku on ruokaisa, joten se sopii syötäväksi sellaisenaan vaikka vihersalaatin kanssa. Reseptin bongasin muistaakseni aikoinaan "Yhteishyvä"-ruokalehdestä. Voi tosin olla, että resepti on muuttunut ajan myötä niinkuin meillä usein tuntuu käyvän. Muuttelen, yhdistelen ja keksin omia reseptejä tämän tästä.





Alla olevat uunijuurekset on valmistettu samalla tavalla kuin punajuuret, mutta näiden kanssa syötiin kananpojan pihvejä, eikä näihin lisätty fetajuustoa tai kapriksia. Tässä kokoonpanossa on 4 punajuurta, 2 porkkanaa, 1 bataatti ja yksi iso punasipuli sekä oman yrttitarhan timjamia. Tähän murskasin myös 4 valkosipulinkynttä makua antamaan.






Tässä suoraan uunista tulleena. Mikä hurmaava tuoksu!




Mukavaa tiistaita teille kaikille! 

 ❤  
- Melissa -

maanantai 2. syyskuuta 2013

Sinisen unelman voittaja on...

Täällä ollaan oltu tehokkaita heti aamuvarhain, joten keskiyöllä päättyneen arvonnan voittaja on selvillä. Arvonta suoritettiin tälläkin kertaa arvontakoneella.

Voittaja on Heli blogista " Valkoista Harmoniaa". Helille lähtee siis palkintokokonaisuus koostuen Ib Laursenin isosta sinisestä vispikulhosta, samaisen valmistajan Mynthe-sarjan puuvartisesta vispilästä sekä Greengaten sinikukallisesta koriliinasta.


Kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille ja suuret onnittelut voittajalle!

Palaillaan!

 ❤  
- Melissa -

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Syyskuun ensimmäinen päivä ja muistutus arvonnasta

Hipsistä hei! Nyt eletään sitten ihan virallisesti syksyn ensimmäistä päivää kun elokuu yön aikana vaihtui syyskuuksi. Hieman haikeaa jättää kesälle hyvästit, mutta toisaalta ihana toivottaa syksy tervetulleeksi.




Kuunvaihteen myötä halusin muistuttaa teitä käynnissä olevasta arvonnasta, eli muistakaahan kaikki osallistua upean Vanille Homen sponsoroimaan arvontaan. Arvonnan palkintona on Ib Laursenin iso kahvallinen vispikulho kaatonokalla, samaisen valmistajan puuvartinen vispilä sekä Greengaten ihastuttava koriliina.

Aikaa osallistumiseen on vielä tämä päivä, eli 1.9.2013 kello 24.00 asti.


Ihanaa syyskuun alkua ja arpaonnea teille ihanat!

❤ 
- Melissa -