Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reseptit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. kesäkuuta 2015

Juhannuksen marjapiirakka


Moikkamoi!

Ajattelin juhannuspäivän kunniaksi jakaa kanssanne eilen leipomani marjapiirakan reseptin. Olen tehnyt tätini reseptistä gluteenittoman version, joka maistuu koko perheelle. :)

Tämä on helppo ja herkullinen piiras, jonka täytteitä voi vaihdella oman mielensä mukaan. Tällä kertaa täytteeksi pääsi pakkasesta löytynyt marjasekoitus, mutta pari viikkoa sitten leivoin samanlaisen piiraan raparperilla ja mansikoilla. Kaveriksi tietenkin vaniljajäätelöä tai -kastiketta. Nam!

Gluteeniton (marja)piirakka

150g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
3dl gluteenittomia jauhoja
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhoa
Kookoshiutaleita vuoan leivittämiseen

Täytteeksi marjoja, raparperia tms.

Sekoita sokeri, muna ja sula voi. Lisää kuivat aineet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Voitele piirakkavuoka ja leivitä kookoshiutaleilla. Levitä taikina vuokaan ja marjat päälle. Voit lisätä marjojen päälle hieman sokeria jos haluat. Paista 200 asteessa 20-30 minuuttia ja tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.


Herkullista juhannuspäivää!

 
 


torstai 19. maaliskuuta 2015

Terveyspommi


Meidän perheen jokaiseen päivään kuuluu vitamiinipommi smoothien muodossa. Flunssakauden jyllätessä pahimmillaan kannattaa ehdottomasti ylläpitää kehon vastustuskykyä. Itse luotan enemmän luonnon omiin antimiin kuin luontaistuotekauppojen ihmevalmisteisiin. Ihmiskehokin nappaa vitamiinit paremmin talteen ihan siinä kaikkein luonnollisimmassa muodossa. Niinpä meillä syödään paljon vihanneksia, kasviksia, marjoja ja hedelmiä.

Meillä nautitaan lähes joka päivä jonkinlaista smoothieta, ja ehdottomat lempparini sen tarjoilemiseen ovat Iittalan Hot Cool- lasit. Kyseisitä laseista voi tarjota niin lämmintä kuin kylmääkin juomaa, ja joulun aikaan meillä juodaan näistä ahkerasti glögiä. Tällä kertaa smoothiesta tuli melkoisen jäistä, miltei sorbetin tapaista herkkua. Hot Cool:eissa ei jäinenkään lasi tunnu kädessä pahalta, kun sitä ympäröivä eristävä muovirengas suojaa näppejä tehokkaasti.

Smoothiet valmistan aina meidän pienellä sauvasekoitinsetillä. Setin kulhossa valmistuu juuri sopiva määrä smoothieta, ja koneen turbotoiminnon ansiosta se jaksaa rikkoa kaikkein jäisimmätkin marjat. Erilliset tehosekoittimethan eivät maltaita maksa nekään, mutta itse pyrin hankkimaan mahdollisimman vähän erilaisia keittiökoneita tilan säästämiseksi. Siispä, jos meidän olemassa oleva kone ajaa saman tehtävän, en näe mitään syytä hankkia kaappeihin lisää koneita.

Tämän aamuiseen smoothieen tuli:

Jäisiä mansikoita, vadelmia, aroniaa ja mustaherukkaa
Omenatuoremehua oman pihan omenoista
1 banaani makeutta antamaan
1 avokado

Tällainen terveyspommi kannattaa nauttia joka päivä!
 
* Tämä postaus on julkaistu yhteistyön osana myös "Elämäni Koti"-sivustolla. * 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Banskulettuset


Nämä maukkaat banaaniletut ehtivät jo vilahtaa blogin instassa tänä aamuna, ja lupailin laittaa teille myöhemmin reseptiä tänne blogin puolelle. Me puolikuntoiset herkuteltiin näillä tänä aamuna, ja jostain kumman syystä olo oli heti parempi kun saatiin nauttia oikein herkullinen aamiainen. :)

Banaaniletuista löytyy varmasti ohjeita yhtä monta kuin tekijöitäkin, mutta tässäpä teille mun oma ohje. Nämä letut on gluteenittomia ja maidottomia ja sopivat karppaajallekin mukavasti. :)

Banskuletut 

4 keskikokoista banaania
4 kananmunaa
1/2 dl kookoshiutaleita
1/2 dl tattarijauhoa
1 tl leivinjauhoa
Ripaus suolaa
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
Voita paistamiseen

Soseuta banaanit ja munat monitoimikoneessa. Sekoita keskenään kuivat aineet, lisää banaanisoseeseen ja surauta tasaiseksi taikinaksi. Paista lettupannussa voissa miedolla lämmöllä ihania pikkulettusia, ja tarjoa esimerkiksi tuoreiden marjojen kera.

Nam!  

Oikein ihanaa lauantaita sinne ruudun toiselle puolelle!

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Herkullinen Marjapuuro


Keitän meidän pojille usein lounaaksi jonkinlaista puuroa, ja tänään ajattelin jakaa kanssanne lounaaksi tarjoamani marjapuuron reseptin. Olen kehitellyt ohjeen ihan perus-mannapuuron reseptistä, joten tästä tulee myös erinomaista mannapuuroa jos on aikaa jäähdyttämiseen ja vatkaamiseen.

Litra vettä
2 dl mannasuurimoita
Ripaus suolaa
1 dl sokeria
100g aroniaa
100g mustaherukkaa

Mannasuurimot vatkataan kiehuvaan veteen ja lisätään joukkoon suola ja sokeri. Anna kiehua kymmenisen minuuttia välillä sekoitelleen. Jauha sillä aikaa jäiset marjat esim. monitoimikoneella hienoksi rouheeksi ja lisää puuroon. Keitä vielä muutamann minuutin.

Superhyvää!

Ihanaa sunnuntaita ja pirteyttä uuteen viikkoon!

maanantai 13. lokakuuta 2014

Mantelisämpylät

Vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavakin voi herkutella uunituoreella, suussasulavalla leivällä. Omiin aamuihini kuuluvat nykyään lähes poikkeuksetta mantelisämpylät. Taikina on valmis parissa minuutissa ja itse sämpylät uunista riippuen n. 10 minuutissa. Näitä herkkuja pyöräyttää siis pellillisen vaikka ihan tavallisena arkiaamunakin.

Mantelisämpylät

2 kananmunaa
3 rkl rahkaa
1 dl mantelijauhoa
1 dl kaurarouhetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumia
3 dl juustoraastetta

Vatkaa munat ja sekoita mukaan rahka. Lisää kuivat aineet ja juustoraaste. Tee lusikalla leivinpaperilla vuoratulle pellille 4 - 5 palleroa ja paista 200 asteisessa uunissa kunnes pinta on kauniin kullanruskea.




Uunituore sämpylä, kunnon nokare voita ja kermajuustoa, isoa kahvikupillista tietenkään unohtamatta.

Perfect!

perjantai 29. elokuuta 2014

Huipputerveellinen Siemennäkkäri

Heipparallaa! Mitä teille kuuluu? Orastavan syksyn myötä kylään tulee taas se vähemmän tervetullut vieras, nimittäin syysflunssa. Meidän pikkumies on kovassa flunssassa, joten olen hänen kanssaan kotona jo toista päivää. Juuri eilen harmittelin äidilleni puhelimessa sitä, ettei poika ole vielä virallisesti aloittanut päiväkodissa, ja tuli nyt jo kipeäksi. Takana on siis kolme viikkoa lempeää harjoittelua, joka on onneksemme sujunut todella hyvin. Maanantaina olisi sitten tarkoitus aloittaa päiväkodissa ihan "virallisesti" parina päivänä viikossa.

Viikonlopuksi tuli ensimmäisenä mieleen jakaa kanssanne jokin makean herkun resepti, mutta päädyin kuitenkin huipputerveelliseen siemennäkkärin. Tämä on terveellisyyden lisäksi todella maistuva ja helppo tehdä, ja meille teen tätä jatkuvasti niin että sitä löytyy aina kaapista. Itse välttelen tätä nykyä kaikkia viljoja, mutta huomasin silti kaipaavani näkkileipää. No, tämä on aivan loistava vaihtoehto, jollei vielä parempi kuin tavallinen näkkäri. Siemenet runsaasti hivenaineita, kuituja, proteiinia ja terveellistä rasvaa, joten ne ovat siemennäkkäri on todellista superfoodia. Suosittelen!


Siemennäkkileipä


200g auringonkukansiemeniä

2 dl kurpitsansiemeniä

1 dl pellavansiemeniä

1 dl seesaminsiemeniä

2 rkl psylliumia

2 rkl mantelijauhoa

Suolaa oman maun mukaan

5 1/2 dl kylmää vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää vesi ja sekoita. Anna taikinan turvota tunnin ajan. Taikinaa on todella tärkeä turvottaa tarpeeksi kauan, jotta siemenet eivät sitten turpoa vatsassa.

Levitä ohuelti kahdelle leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Päälle voi halutessaan ripotella hieman sormisuolaa. Paista kiertoilmauunissa 160 asteessa 70 minuuttia. Irroita näkkileipä varovasti leivinpaperista ja murra sopiviksi paloiksi. Säilytä kuivassa paikassa.


 Tämä eilinen aamupala vilahtikin jo Instagramissa, siemennäkkäriä päällystettynä voilla, juustolla ja kinkulla sekä paistettu kananmuna ja tomaattia. Tämä pitää nälän poissa ja verensokerin tasaisena pitkään.



Ihanaa alkavaa viikonloppua!


perjantai 18. heinäkuuta 2014

LCHF Suklaakuppikakut Mikrossa

Mitä tehdä kun tekee mieli jotain oikein hyvää eikä jaksa ryhtyä leipomishommiin?! No tehdään supernopeat suklaakuppikakut mikrossa tietty! Taattua herkkua alta aikayksikön!




LCHF Mikrokuppikakut

4 rkl jauhoja, esim. kookos- ja mantelijauhoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl karppisokeria ( tai oman maun mukaan)
Ripaus vaniljasokeria
1/4 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
2 rkl voita
Ripaus suolaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sulata voi mikrossa. Sekoita voisula jauhojen kanssa ja lisää kanamuna. Jaa taikina kahteen kahvikuppiin. Halutessasi voit upottaa tumman suklaan paloja sekaan. Kypsennä mikossa minuutin ajan (aika voi vaihdella mikron tehosta riippuen) ja kumoa lämmin kuppikakku lautaselle. Tarjoa kermavaahdon kanssa.

Ohje onnistuu ei-karppaajaltakin käyttämällä vehnäjauhoa ja tavallista sokeria.
 
Herkullista viikonloppua!

 

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Taivaallinen suklaakakku

Moikka! Lupasin jonkin aikaa sitten jakaa kanssanne 30- vuotisjuhlissani tarjoamani kostean suklaakakun reseptin. Pahoitteluni että jouduitte odottamaan ohjetta tovin, mutta toisaalta uskallan väittää tämän herkun olevan odotuksen arvoinen. Ehdottomasti. Tämä suklainen unelma taltuttaa nimittäin kyllä pahimmankin suklaa-addiktin himon. ;)

Enjoy!


Suklaanystävän unelmakakku

250g voita
2dl sokeria
100g Fazerin Marianne crisp- suklaata
1dl laadukasta, tummaa kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
4 kananmunaa
1 rasia Philadelphia Marabou- suklaatuorejuustoa
1 keltuainen

Pinnalle 150g Marianne- suklaata

Laita kattilaan voi ja sokeri, anna sulaa ja sekoita tasaiseksi. Lisää paloiteltu suklaa ja nosta kattila pois liedeltä. Sekoittele kunnes suklaa on sulanut. 

Sekoita keskenään kuivat aineet, lisää suklaaseokseen ja anna viiletä hetki. Lisää sitten kananmunat, sekoita taikina tasaiseksi ja kaada voideltuun irtopohjavuokaan. 

Sekoita sulatejuusto keltuaisen kanssa ja lusikoi nokareina taikinan pintaan. Kypsennä kakkua 200 asteessa n. 20 min. Seuraa kakun paistumista, sillä tämä herkku saa jäädä tahmeaksi keskeltä.

Sulata loput suklaasta ja levitä jäähtyneen kakun päälle. Marianne- suklaa ei sula ihan samalla tavalla kuin tavallinen suklaa, joten pinnasta tulee ihanan rosoinen. Kakku ei siis missään nimessä ole mikään siloposkinen kaunotar, mutta maku on kyllä sitäkin parempi. Nam! :)


Kokeilkaa ja kertokaa mitä piditte!

Täällä makoillaan vielä sängyssä ja vietetään rentoa sunnuntaita. Nyt kolottaa tosin kahvihammasta jo sen verran, että pakko nousta aamupalalle. Kovasti tekisi mieli laittaa kuusi esille jo, joten katsotaan jospa sen hakisi tuolta varastosta tänään. Itse tykkään koristella kuusen melko aikaisin, sillä lukeudun niihin ihmisiin, jotka haluaa kaikki joulukoristeet pois heti joulupyhien jälkeen. Meillä joulu on yleensä siivottu pois jo ennen uutta vuotta. :)
 
Mukavaa sunnuntaita!

 ❤

Ps. Tänään on viimeinen päivä osallistua tuohon Wanilla Rose:n sponsoroimaan Bloomingville-arvontaan.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Omppuja omppuja!

Takana on erityisen lämmin ja aurinkoinen syyskuinen sunnuntai ja päivän ulkoilun yhteydessä nappasimme pihamme vanhasta omenapuusta muutamat omput.







Poika söi suoraan puusta yhden ompun ja lopuista teinkin helpon ja herkullisen Omena- kaurahyveen. Tarkkaa reseptiä tälle syysherkulle minulla ei ole, sillä olen valmistanut tätä hyvettä aina ihan vain näppituntumalla ilman sen tarkempaa ohjetta. Näitä ohjeita tuntuu löytyvän netistä vaikka kuinka monta, mutta tässä teille kuitenkin viittellinen ohje omasta tekeleestäni.

Omena- kaurahyve

Vähintään 10 kotimaista omenaa ( koosta riippuen käytän itse 10 - 15 omenaa)
0,5 dl fariinisokeria
Kanelia oman maun mukaan ( itse laitan noin 2 rkl)
150 g voita
Sokeria omenoiden happamuuden mukaan ( n. 1-1,5 dl)
2 tl vaniljasokeria
5-6 dl kaurahiutaleita

Kuori ja viipaloi omenat. Itse pidän melko ohuista viipaleista. Asettele viipaleet uunivuokaan ja ripottele omppujen päälle fariinisokeri-kanelisekoitus sormin. Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää sokeri, vaniljasokeri sekä kaurahiutaleet ja sekoita tasaiseksi. Kaada massa omenaviipaleiden päälle ja paista 200 asteessa n. 20 min. tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tarjoa vaniljajäätelön tai -kastikeen kanssa.




Herkullista sunnuntaita jokaiselle!

❤  
- Melissa -

tiistai 3. syyskuuta 2013

Melissa's Season's Special: Tuoreet Juurekset

Nyt nautitaan hyvät ystävät terveellisistä ja tuoreista juureksista! Nam! 

Meillä juureksia kypsennetään usein uunissa ja syödään lihan tai kalan lisukkeena sekä aika ajoin ihan sellaisenaan.


- Ruokaisat Uunipunajuuret -

Kuori ja lohko sopiva määrä punajuuria ja laita uunivuokaan. Itse ostan yleensä kilon pussin ja käytän kokonaan. Lisää lohkojen päälle oliiviöljyä, merisuolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä oman maun mukaan. Sekoita jotta maut leviävät tasaisesti.

 Kypsennä punajuuria 200-asteessa 40 - 60 min. riippuen haluamastasi kypsyysasteesta. Itse pidän melko pehmeistä juureksista, joten annan olla uunissa tunnin verran. Murusta uunista tulleiden punajuurten päälle pehmeää fetajuustoa ja lisää purkillinen kapriksia. 

Tämä ensimmäinen herkku on ruokaisa, joten se sopii syötäväksi sellaisenaan vaikka vihersalaatin kanssa. Reseptin bongasin muistaakseni aikoinaan "Yhteishyvä"-ruokalehdestä. Voi tosin olla, että resepti on muuttunut ajan myötä niinkuin meillä usein tuntuu käyvän. Muuttelen, yhdistelen ja keksin omia reseptejä tämän tästä.





Alla olevat uunijuurekset on valmistettu samalla tavalla kuin punajuuret, mutta näiden kanssa syötiin kananpojan pihvejä, eikä näihin lisätty fetajuustoa tai kapriksia. Tässä kokoonpanossa on 4 punajuurta, 2 porkkanaa, 1 bataatti ja yksi iso punasipuli sekä oman yrttitarhan timjamia. Tähän murskasin myös 4 valkosipulinkynttä makua antamaan.






Tässä suoraan uunista tulleena. Mikä hurmaava tuoksu!




Mukavaa tiistaita teille kaikille! 

 ❤  
- Melissa -

tiistai 27. elokuuta 2013

Melissa's Season's Special: Apple Pie

Pihamme vanha iso omenapuu notkuu herkullisia omenoita ja meillä onkin se onni että nämä hedelmät sopivat vähän kaikkeen, eli ovat hyviä syöntiomenoita sen lisäksi että niistä saa mm. hyvää mehua ja hilloa. Muiden omenapuidemme hedelmät ovat niin hapokkaita että niitä ei ihan heti lähde vapaaehtoisesti mutustelemaan. Harmittaa kovasti kun tämän vanhan puun lajike ei ole tiedossa, sillä näitä haluaisin lisää. Puu on lisäksi niin vanha, että kyse voi hyvinkin olla jostakin yksittäisestä risteytyksestä.



Omenoista puuheen ollen päästäänkin sesongin herkkuun, eli omppupiiraaseen. Tämä piiras on tietenkin hyvää sellaisenaan, mutta vaniljakastike tai -jäätelö sopii kaveriksi kuin nappi silmään. Ja mitä parasta, tästä isosta piiraasta riittää herkuteltavaa isommallekin porukalle.


Iso omenapiirakka

Pohja:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
200 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl  leivinjauhetta

Täyte:
8-10 omenaa
1/2 dl sokeria
1 tl kanelia

Vispaa kananmunat kevyesti haarukalla ja lisää sokeri, vaniljasokeri sekä sulatettu voi. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään erillisessä kulhossa ja lisää sitten taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle korkeareunaiselle uunipellille. Kuori ja pilko omenat oman makusi mukaan ja levitä taikinan päälle. Sekoita sokeri ja kaneli keskenään pieneen kulhoon ja siroittele seos omenoiden päälle ennen piiraan uuniin laittamista. 

Paista 175 asteisen uunin keskitasolla n. 30 minuuttia.



Enjoy!

- Melissa -


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tomaatti-pestopiiras ja blogin ensimmäisen arvonnan voittaja

Blogin ensimmäisen arvonnan voittaja on myös arvottu arvontakoneella ja tällä kertaa onni suosi Salla Blomqvistia! Onnea Sallalle! Otathan minuun mahdollisimman pian yhdeyttä niin saadaan palkinnot matkaan. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja suurin kiitos kuuluu tietenkin palkinnon lahjoittajalle, eli ihanaiselle Kaunis Coton Minnalle.
Uusia, upeita arvontoja tulossa myös lähitulevaisuudessa, joten pysykäähän kuulolla.

 *********
Tänään ajattelin jakaa kanssanne yhden lempipiiraistani, jonka olen itse kehitellyt muutaman muun reseptin pohjalta. Tämä piiras on erittäin ajankohtainen nyt kun kotimaisia, tuoreita tomaatteja on saatavilla. Kyseessä siis ruispohjainen piiras, jonka täytteeksi tulee tomaattia, juustoraastetta ja viherää pestoa. Yksinkertaista mutta niin maukasta!


TOMAATTI - PESTOPIIRAS 

POHJA:

100g voita
3,5 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1 kananmunanvalkuainen
3/4 dl kylmää vettä

TÄYTE:

4-5 isoa tomaattia, mielellään sekä punaista että keltaista
175g vahvaa juustoraastetta
1/2 purkkia vihreää pestoa
Kananmunankeltuainen

Sekoita sula voi ja jauhot. Lisää sitten suola, vesi ja valkuainen ja sekoita tasaiseksi. 
Painele taikina leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan ja laita jääkaappiin siksi aikaa
kun leikkaat täytteen tomaatit. Itse teen melko pieniä tomaattikuutioita, mutta isommatkin tomaattilohkot ovat maukkaita. Kokeile, ja tee oman mielesi mukaan.

Ota piirakkavuoka jääkaapista ja asettele tomaattikuutiot/viipaleet tasaisesti taikinan päälle. Levitä juustoraaste tasaisesti piiraan pintaan ja ripottele viimeisenä pestoa mausteeksi. Yllä olevasta kuvasta näkee miten itse laitan peston. Levittyy tasaisesti uunissa ainakin minulla. Voitele viimeisenä piiraan reunat keltuaisella.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin puoli tuntia.
Tarjoa lämpimänä raikkaan salaatin kera.
 

Täydellinen tarjottava näin kesällä.

Herkullista keskiviikkoa jokaiselle!

- Melissa -


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Maailman herkullisin Toskapiirakka

Yleisön pyynnöstä jaan kanssanne pikkuhiljaa edellisissä postauksissa olleiden herkkujen reseptejä. Toki näin on alunperinkin ollut tarkoitus tehdä, mutta postauksen jälkeen reseptit on vain unohtunut lisätä jälkikäteen. Pahoittelen, mutta työssäkäyvänä lapsiperheen äitinä unohtelen tätä nykyä vähän sitä sun tätä. Saa siis jatkossakin muistutella kun unohdan jotain. ;)


Tällä kertaa reseptinä ûber-herkullinen toscapiiras, NAM!

Tätä oli tarjolla pojan syntymäpäiväjuhlissa viime viikolla ja leivoin yhden piiraan myös eilen viikonlopun kunniaksi. Maistui aivan taivaalliselta tänään iltapäiväkahvilla hyvässä seurassa.


Toskapiiras:

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
75 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhoa
2 tl vaniljasokeria
1 dl kermaa

Kuorrutus:
75g voita
1 rkl vehnäjauhoja
3/4 dl sokeria
2 rkl kermaa
100 g mantelilastuja

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi ja lisää sula voi. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja ja lisää taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja paista uunin alatasolla 175 asteessa n. 20 minuuttia. 

Sulata kuorrukseen tuleva voi kattilassa ja lisää muut aineet. Kiehauta varovasti sekoittaen. 

Ota piiras uunista ja levitä kuorrutus sen päälle. Laita sitten takaisin uuniin ja paista 200 asteessa vielä 5-10 minuuttia.

*****************************

Kokeilkaa ja nauttikaa! 

- Melissa -