Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Herkut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kahvin kaveriksi


Runebergin päivän jäljiltä on vielä tallella pala piirakkavuokaan tekemääni runeberginkakkua. Tämä on niin makoisa ja helppo versio runebergin tortuista, että tällaisen kakun voisi leipoa vielä toisenkin ensi viikolla. :)

Nyt iltapäiväkahvit tippumaan ja loppukakun kimppuun!

Suloista lauantaita!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isälle herkullisia raakamakeisia


Innostuin alkuviikosta kokeilemaan tuoreista taateleista valmistettuja raakamakeisia. Koemaistajaiset sujuivat niin hyvin, että taatelipalleroita tuli tehtyä uusi satsi isänpäiväksi ja niistä tuli todellinen menestys isänpäivän kahvipöydässä. Eniten innoissani olin tosin kun näin miten paljon meidän pikkumies näistä piti. Näihin taateliraakamakeisiin ei tule yhtään sokeria, joten ne ovat täydellinen nami myös perheen pienimmille. Nämä herkut ovat ihanan makeita vaikkei niihin sokeria tulekaan. Täydellistä!

Reseptin löydät täältä, klik.

Oikein hyvää isänpäivää kaikille!


lauantai 2. elokuuta 2014

Karpin Jäätelökesä

Mikään ei voita jäätelöa näillä kesähelteillä, mutta mitä tehdä kun hiilihydraattitietoisuudesta on tullut elämäntapa, eikä kaupan jäätelötiskien sokerihöttö kiinnosta pätkääkään?!  No hommataan oma jäätelökone tietenkin!



Meille kotiutui vastikään OBH Nordican jäätelökone, jonka sain testikäyttöön Alphageek:iltä. Olen viime päivinä kokeillut eri variaatioita terveellisestä, lisäaineettomasta ja superherkullisesta jäätelöstä. Koneen mukana tuli kaksi etukääteen jäähdytettävää kulhoa, joiden vetoisus on kolmisen desiä. Kulhoja tulee jäähdyttää pakkasessa vähintään kahdeksan tuntia ennen jäätelöntekoon ryhtymistä. Pakkauksen mukana tulleessa ohjekirjassa oli muutama perusohje, joiden pohjalta rakensin meille karppaajille täydellisen ohjeen. Tätä ohjetta voi sitten muunnella oman maun ja fiiliksen mukaan.

Karppaajan Herkkujäätelö

2 dl vispikermaa
2 munan keltuaista
1/2 dl karppisokeria (tätä tuotetta en voi kehua tarpeeksi!)
Puolikas luomu vaniljatanko

Ainekset kaadetaan pakkasesta otettuun jäätelökulhoon, napsautetaan laite päälle, ja 10-15 minuutin kuluttua jätski on valmista. Helppoa ja vaivatonta!

Ensimmäiseen satsiin lisäsin tuoreita pensasmustikoita omalta pihalta ja toinen satsi sai makua parista raastetusta tumman suklaan palasta. Taivaallisen hyvää!





Pitää vielä kokeilla tehdä jäätelöä rakastamastani turkkilaisesta jugusta ja tietenkin sorbettia kotimaisista marjoista, joiden maku on nyt parhaimmillaan!

Herkullista viikonloppua teille kaikille!

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Midsummer Strawberry Cobbler

Tein juhannuksen kunniaksi Strawberry Cobbler:ia, joka sopii mainiosti jälkkäriksi vaikka grilliruuan päätteeksi. Tämä herkku on todellinen kesäsuosikki meillä!





Strawberry Cobbler

Täyte:
500g tuoreita mansikoita
3 rkl tomusokeria
3 rkl perunajauhoja

Cobbler:
100g voita
1 dl sokeria
1,5 dl kauraryynejä
1 dl vehnäjauhoa
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl vispikermaa
1 kananmuna

Voitele (piiras)vuoka ja paloittele mansikat. Ripottele tomusokeri- perunajauhoseos tasaisesti marjojen päälle ja  vispaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Sekoita jahot ja kauraryynit erillisessä kulhossa ja lisää asteittain voiseokseen. Lisää seokseen viimeisenä kananmuna ja vispikerma. Levitä seos marjojen päälle ja paista uunin keskitasolla 175 asteessa kunnes pinta on kauniin ruskea (n. 20 min).

Vinkki! Cobblerin voi tehdä melkein mistä majoista tai hedelmistä tahansa! Halusin herkutella tällä kertaa ensimmäisillä kotimaisilla mansikoilla, ja laitoin sekaan myös hieman raparperia. Cobbler on parhaimmillaan vaniljajäätelön tai -kastikkeen kera.

Ihanaa Juhannusta murut! 


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Synttärikakkua ja Pääsiäisterkut

Täällä ollaan edelleen synttärifiiliksissä, ja blogin eilisten synttäreiden kunniaksi oli tietenkin pakko leipoa kakku. Tämä ihanuus on on erityisesti tumman suklaan ystävän mieleen. Toki tuon tumman suklaan voi halutessaan korvata hieman vaaleammalla, jolloin kakku maistuu perheen pienimmillekin.


Tumman Suklaan Ystävän Kakku

18 Domino keksiä
2 rkl sulatettua voita
600g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
200g laadukasta, väh. 70% tummaa suklaata
3 kananmunaa

Sekoita murskatut Domino-keksit voisulaan ja painele seos irtopohjavuoan pohjalle (läpimitta n. 22cm). Esipaista n. 10 minuuttia 175 asteessa. Sekoita sitten tuorejuusto ja sokerit keskenään, jonka jälkeen seokseen lisätään sula suklaa sekä munat yksitellen vatkaten. Kaada seos pohjan päälle ja paista tunnin verran. Anna jäähtyä yön yli ja irrota vasta sitten vuoka. Koristele kakku kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla.




Herkullista Pääsiäistä murut!

❤ 

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Banaani-toffeekakku

Huomenta kaikille! Tänä aamuna ajattelin jakaa kanssanne syntisen herkullisen Banaani- toffeekakun reseptin. Tämä suussasulava herkku tunnetaan myös nimellä Banoffee, ja itse leivoin tällaisen mieheni 30-vuotispäivän kunniaksi lauantaina.




Banaani- toffeekakku

Pohjaa varten tarvitset:

400g Digestivekeksejä
150g voita

Täytteeseen:

Purkillinen (397g) karamellisoitua, kondensoitua maitoa
2 isoa banaania
4dl kermaa
5tl vaniljasokeria
Kaakaojauhetta

Sekoita sulatettu voi ja murustetut keksit ja taputtele seos 23cm:n silikoni-irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Nosta pohja sitten jääkaappiin pariksi tunniksi.

Levitä toffee purkista tasaisesti keksipohjalle ja pilko yksi banaani päälle. Vaahdota vaniljasokerilla maustettu kerma ja peitä kakku sillä. Pilko lopuksi toinen banaani kermavaahdon päälle ja siroittele kaakaojauhetta kakun päälle.



Herkullista tiistaita!

❤ 

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Banana Pancakes

Viikonloppuna mieheni teki huippuherkullisia pannareita, joiden ohjeen rakkaani bongasi uusimmasta Me-lehdestä. Nämä pannukakut tehdään 12 muffinin peltiin, ja määrä oli oikein oiva ainakin meidän porukalle. Näitä tehdään toistekin!


BANSKUPANNARIT

2 ½ dl vehnäjauhoja
¾ tl suolaa
½ dl sokeria
1 tl kardemummaa
4 dl maitoa
2 kananmunaa
½ dl sulatettua voita

Vuokiin:
juoksevaa margariinia
1 iso, kypsä banaani

Sekoita taikinan aineet ja anna turvota 15–30 minuuttia.

Voitele muffinipellin vuoat (à 1 - 1,25 dl) ja laita jokaiseen vuokaan 3 banaaniviipaletta. Siirrä vuoka leivinpaperoidun pellin päälle niin vuoista paiston aikana mahdollisesti valuva rasva ei sotke uunia.

Annostele hyvin sekoitettu taikina vuokiin.

Paista uunissa 200 - 220 asteessa 25–30 minuuttia, kunnes pannukakut ovat kauniin värisiä ja kypsiä. 


Tarjoa vaniljajätskin kanssa! Nams!

 Herkullista keskiviikkoa!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Leppoisa lauantai

Syksyistä lauantaita teille! Täällä ollaan juuri ulkoiltu pihalla pojan kanssa aurinkoisessa syyssäässä. Uskaltauduin jopa hieman haravoimaan nyt kun toipuminen alkaa olla loppusuoralla ja ensi viikolla häämöttää paluu töihin. Ulkoilun aikana uunissa paistui herkullinen Chocolate Swirl Cheesecake, siitä teille resepti ensi kerralla. Kyseisessä kakussa on pitkä, 1,5 tunnin paistoaika, joten se on juuri sopivasti valmis kun koko perhe palaa ulkoleikkien parista nälkäisinä sisälle. Ensin syödään toki lounas ;)

Oliivipuut muuttivat jokunen aika sitten verannalta sisätiloihin, enkä ainakaan vielä ole huomannut niissä mitään muutosta. Pudottavat kuulemma helposti lehtensä, joten katsotaan käykö meillä jossain vaiheessa samoin. 

Pienemmän oliivipuun laitoin keittiöön, jossa se viihtyi hyvin ennen kesälaitumelle pääsyä. Toivottavasti sopeutuu jälleen kerran sisätiloissa elämiseen. :)





Iso oliivipuu löysi paikkansa olohuoneesta. Oliivejakin löytyy vielä muutama. Olin uhkarohkealla päällä tänään ja maistoin yhtä. Oli muuten aivan kamalan makuinen! Saavat nuo puut pitää oliivinsa itsellään jatkossakin. ;)




Miten te olette talvettaneet oliivipuitanne? Olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia ja kommelluksia! ;)

Nyt lounaalle! Täällä nautitaan tänään perinteisestä lihapadasta perunamuussin kera ja jälkkäriksi tietenkin tuota taivaallista Chocolate Swirl Cheesecakea. Nam nam!

Herkullista lauantaita teille jokaiselle!

Melissa

perjantai 27. syyskuuta 2013

Mustikka- banaanismoothie

Pirtsakkaa perjantaita teille! Mitä teidän elämäänne kuuluu? Toivottavasti olette onnistuneet välttämään tuon kamalan syysflunssan joka riivaa monia perheitä. Täällä ollaan ainakin toistaiseksi pysytty terveinä ja toivotaan tämän linjan jatkuvan. 

Terveydestä ja terveenä pysymisestä puheen ollen ajattelin jakaa kanssanne yhden helpon ja hyvän vitamiinipommin ohjeen. Itsetehtyjä smoothieita nautitaan meillä miltei päivittäin, ja aineksia vaihdellen tulee loihdittua monia herkullisia kombinaatioita. Tämä mustikka-banaanismoothie on kuitenkin suosikki meidän perheessä. Mustikasta saa paljon tärkeitä hivenaineita ja banaani antaa juomalle mukavasti makeutta.



Mustikka- banaanismoothie

5dl maustamatonta jugurttia
4dl mustikoita
2 isoa banaania
1- 1,5 dl neljän viljan hiutaleita




Niin herkullista ja terveellistä. Kokeilkaa ihmeessä!

Vaikka täälläpäin on plivistä niin toivotan silti aurinkoa päivääsi ja mitä ihaninta viikonloppua!

Melissa


torstai 11. heinäkuuta 2013

Pehmis-torstai

Heipparallaa rakkaat lukijat!

 Tänään bongasin kaupan hyllyltä uuden tuttavuuden, ja pakkohan sitä oli kokeilla. Mukaan lähti siis purkillinen Arla- Ingmanin suklaanmakuista "Pehmyt Jäätelöä".



Kotiin tultuamme valmistin pehmiksen vatkaamalla seosta ohjeen mukaisesti kuohkeaksi kolmen minuutin ajan. 



Tämän jälkeen laitoin jäätelön pakkaseen kolmeksi tunniksi ja illemmalla nautittiin ihanasta pehmiksestä. Hyvää oli! Tätä herkkua löytyy muuten myös vaniljan ja mansikan makuisena. Pakko kokeilla niitäkin joku kerta.



Pehmikset nautittiin Greengaten " Camille Dusty Blue "-lattekupeista. GG:n latet sopivat mielestäni muutenkin erinomaisesti myös jälkkärikäyttöön.


Herkullista torstain jatkoa teille kaikille! 

- Melissa -