Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rif Design. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rif Design. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. kesäkuuta 2016

It's all in the details


Kauniit yksityiskohdat ovat aina toimineet eräänlaisena punaisena lankana blogilleni. Ne ovat myös suurimpia inspiraation lähteitäni mitä valokuvaukseen tulee. Rakkauteni detaljeihin on lisäksi varmasti omalta osaltaan vaikuttanut viime vuosien innokkaaseen ylimääräisen tavaran karsimiseen. Kauniit yksityiskohdat kun pääsevät kaikkein parhaiten oikeuksiinsa kun sitä tavaraa ei ole liikaa.

Tällä hetkellä olen tosin erityisen iloinen siitä, että keittiöremontin jäljiltä yläkaappien kätköissä (ja katseilta täysin piilossa) majaillut kaunis keramiikka on vihdoin löytänyt arvoisensa paikan keittiön uudelta avohyllyltä. Nämä rakkaat tavarat pysyvät ja saavat myös näkyä!

It's all in the details. 

Kivaa tiistaita!

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Back to basics



Olohuoneen järjestys on palannut uomilleen.
Tästä lookista pidän kaikkein eniten - tässä silmä lepää.

Väriskaala rajoittuu tällä hetkellä valkoiseen ja harmaaseen, mutta tarkoituksenani olisi pian
lisätä joukkoon myös ripaus sinistä. :) 

Kävin eilen varaamassa/ maksamassa edellisessä postauksessani mainitsemani upean, vanhan huonekalun. Setäni lupasi hakea sen pakettiautollaan ensi viikon alusta, ja tarkoituksenani olisi mahduttaa lipasto johonkin kohtaa olohuonetta. Tämä tietenkin tarkoittaa, että jokin muu huonekalu joutuu väistymään tämän uuden, tumman kaunottaren tieltä....mutta katsotaan mitä keksitään. Olen joka tapauksessa aivan täpinöissäni tästä! :)

Ihastuttavaa sunnuntaita!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Hetki Itselle


Vastasiivottu keittiö ja kimppu luonnonkukkia pöydällä. Teetä Rif Design:in suosikkikupista ja netin alennusmyyntien selailua. Kiireisen äidin kullanarvoinen hetki.
Parhautta!











Rentouttavaa viikonloppua teille kaikille!

❤

lauantai 3. toukokuuta 2014

Toukokuista Keittiötä


Ihanaa, nyt eletään jo toukokuuta! Suvi on siis ihan kulman takana ja näin ollen tekee kovasti mieli laittaa kotia kesäkuntoon. Meillä tämä tarkoittaa mahdollisimman riisuttua sisustusta ja paljon luonnonvaloa. Kesällä kodin valkoista pohjaväriä piristävät sininen ja luonnonläheiset sävyt. Tässä muutamat otokset keittiöstämme.


Uusille lukijoille tiedoksi, että keittiön lautashylly ja metallinen kuppiteline ovat Ib Laursenin mallistoa. Siniset kynttilänjalat ja telineessä roikkuvat tähtikupit ovat myös samaisen yrityksen tuotantoa. Ylimmän hyllyn ruokalautaset ovat Villeroy & Boch "Alt Luxemburg"-sarjaa, jota meiltä muutenkin löytyy paljon. Pienet marokkolaiset keramiikkakulhot löytyvät Rif Design:ilta ja harmaanruskeat isot kahvikupit ovat Bastion Collections:in. Taulussa olevan tekstin olen tehnyt itse.







Tällaiset ovat tunnelmat meidän keittiössä tänä toukokuisena lauantaina. Ulkona sataa jo toista päivää vuorotellen räntää ja rakeita, joten sisällä on nyt eriytisen mukava oleskella. Hain tosin nopeasti pihaltamme muutamat pienet valkovuokot ja laitoin lautashyllyn koukusta roikkuvaan lasimaljaan.
Nyt taidan keittää iltapäiväkahvit ja selailla juuri postilaatikosta hakemaani uunituoretta "Unelmien Talo ja Koti"- lehteä.

Rentouttavaa viikonlopun jatkoa!
❤

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Isot Vaaleanpunaiset Ruusut ja Rif Design Maljakko

Ostin pyhien kunniaksi kotiin kimpun suuria, hempeän vaaleanpunaisia ruusuja ja asettelin tämänhetkiseen Rif Design:in suosikkimaljakkooni. Tuosta herkästä väristä innostuneena vaihdoin sohvaan myös samanväriset tyynynpäälliset ja huomasin yllätyksekseni kaivanneeni vaaleanpunaista väriä. Mintunvihreä ja vaaleanpunainen muodostavat yhdessä melko lyömättömän keväisen duon.














Mitkä ovat sinun kotisi kevätvärit? Mennäänkö teillä hempeillä pastelleilla vai kenties pirteän värikkäällä keltaisella?

Lämpimän aurinkoista tiistaita ihanaiset!
❤

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

A few takes from our kitchen

Keittiöön tulvii jälleen luonnonvaloa, ja voi miten paljon olenkaan sitä talven aikana kaivannut! Taustalla näkyvä Rif Design:in marokkolainen lautanen saapui House By F:ltä viime viikolla, ja siitä onkin tullut tämänhetkinen suosikkiesineeni keittiössä. Saviruukut ovat myös mieleeni, joten kuvan sitruunatimjamin lisäksi näissä ruukuissa asustaa milloin mikäkin ihanuus. Toissapäivänä laitoin pariin saviruukkuun herneenversoja itämään. Ne nauttivat nyt auringon lämmittävistä säteistä keittiön ikkunanlaudalla yhdessä pääsiäiseksi istuttamani ohraruohon ja nelivuotiaiden pelargonien seurassa. Ihanaa kun kasvaa ja viheriöi!
 





Auringon säteitä päiväänne!

❤

* postaus sisältää mainoslinkin *

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ihana Rif Design ja House by F

Pirtsakkaa sunnuntaita ihanaiset! Tänne etelään iski eilen oikein kunnon takatalvi kera ison määrän lunta. Itse asiassa lunta satelee edelleenkin, joten täällä nautitaan lämmintä teetä, poltellaan kynttilöitä ja loikoillaan torkkupeiton alla lastenohjelmia katsellen. Ihanan rentouttavaa!

Sain taannoin mahdollisuuden tehdä yhteistyötä ihanan, marraskuussa perustetun verkkokaupan, House by F:n, kanssa. House By F:n takana vaikuttaa suloinen, 19-vuotias Fanny Johansson, joka nuoresta iästään huolimatta on päättänyt menestyä alalla. Fannyn verkkokaupasta löytyy hänen oman makunsa mukaisia tuotteita ja hän ottaa myös itse kaikki verkkokaupan valokuvat luodakseen sivuilleen persoonallisen ja esteettisen ilmeen. House by F:n valikoimasta löytyy mm. Rif Design, House Doctor, Terrible Twins, Millville ja Ylva Skarp. Tähän upeaan nettikauppaan pääset tutustumaan tästä, klik.

Moni blogiani pidemmän aikaa seurannut tietää kuinka ihastunut olen marokkolaisen sisustuksen yhdistämisestä skandinaviseen tyyliin. Olenkin jonkin aikaa etsinyt Rif Design:in keramiikkaa, joka on lähestulkoon identtistä Tine K:n keramiikan kanssa. Molemmat ovat Marokossa käsin valmistettuja, mutta Rif:in tuotteet ovat edullisempia. Ilokseni House By F:llä on iso määrä Rif:in keramiikkaa, joten tällä kertaa tilaukseen lähti juuri kyseistä keramiikkaa. Laatu vaikuttaa olevan sama Rif:in ja Tinen tuotteissa, joten suosittelen lämpimästi myös Rif Design:ia. Uskomattoman kauniita!



Tulppaanit sopivat täydellisesti tähän Rif Design:in isoon mukiin.


Tänä aamuna on tullut nautittua teetä liukuhihnalla tästä uudesta, kauniista kupista.



Aamun talvisissa tunnelmissa asetin kulhoihin kynttilöitä palamaan. Kaunista!




Muistakaahan osallistua House By F- arvontaan täällä. Osallistumisaikaa on viikko jäljellä.


Suloista sunnuntaita teille kaikille! 
❤ 

* Postaus tuotettu yhteistyössä House By F- verkkokaupan kanssa *