sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Ihana Rif Design ja House by F

Pirtsakkaa sunnuntaita ihanaiset! Tänne etelään iski eilen oikein kunnon takatalvi kera ison määrän lunta. Itse asiassa lunta satelee edelleenkin, joten täällä nautitaan lämmintä teetä, poltellaan kynttilöitä ja loikoillaan torkkupeiton alla lastenohjelmia katsellen. Ihanan rentouttavaa!

Sain taannoin mahdollisuuden tehdä yhteistyötä ihanan, marraskuussa perustetun verkkokaupan, House by F:n, kanssa. House By F:n takana vaikuttaa suloinen, 19-vuotias Fanny Johansson, joka nuoresta iästään huolimatta on päättänyt menestyä alalla. Fannyn verkkokaupasta löytyy hänen oman makunsa mukaisia tuotteita ja hän ottaa myös itse kaikki verkkokaupan valokuvat luodakseen sivuilleen persoonallisen ja esteettisen ilmeen. House by F:n valikoimasta löytyy mm. Rif Design, House Doctor, Terrible Twins, Millville ja Ylva Skarp. Tähän upeaan nettikauppaan pääset tutustumaan tästä, klik.

Moni blogiani pidemmän aikaa seurannut tietää kuinka ihastunut olen marokkolaisen sisustuksen yhdistämisestä skandinaviseen tyyliin. Olenkin jonkin aikaa etsinyt Rif Design:in keramiikkaa, joka on lähestulkoon identtistä Tine K:n keramiikan kanssa. Molemmat ovat Marokossa käsin valmistettuja, mutta Rif:in tuotteet ovat edullisempia. Ilokseni House By F:llä on iso määrä Rif:in keramiikkaa, joten tällä kertaa tilaukseen lähti juuri kyseistä keramiikkaa. Laatu vaikuttaa olevan sama Rif:in ja Tinen tuotteissa, joten suosittelen lämpimästi myös Rif Design:ia. Uskomattoman kauniita!



Tulppaanit sopivat täydellisesti tähän Rif Design:in isoon mukiin.


Tänä aamuna on tullut nautittua teetä liukuhihnalla tästä uudesta, kauniista kupista.



Aamun talvisissa tunnelmissa asetin kulhoihin kynttilöitä palamaan. Kaunista!




Muistakaahan osallistua House By F- arvontaan täällä. Osallistumisaikaa on viikko jäljellä.


Suloista sunnuntaita teille kaikille! 
❤ 

* Postaus tuotettu yhteistyössä House By F- verkkokaupan kanssa *

15 kommenttia:

  1. Oi ku kauniin näköstä. Tänne Ouluunki tuli takatalvi... :( Tänään onneksi paistaa aurinko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin paistaa aurinko vaikka pakkasta on "vaivaiset" 14 astetta! ;)

      Poista
  2. Ihana asetelma ja kattaus, todella kauniita astioita, pitääkin tutustua näihin! :)
    Leppoisaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  3. Eikä, tuo muki tulppaaneineen on jotain niin ihanaa ♡♡ voi hienous suorastaan :-) ja kaikki nuo ovat mahtavan hienoja :-) tähän tutustun :-) kiitos vinkistä ♡

    Mukavaa sunnuntaita ♡

    VastaaPoista
  4. Todella kauniita astioita...pitääpä poiketa myymälässä..:)

    VastaaPoista
  5. Oiiii, mä rakastan raitoja <3. Ja jouduin heti menee ihailee nettikauppaa.

    VastaaPoista
  6. Kenen kulho on tuo joka on tuolla isolla kynttilällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kuvien keramiikka on Rif Design-merkkiä ja löytyy House By F-verkkokaupasta (todella harvasta paikasta suomessa saa tätä merkkiä). :)

      Poista
  7. House by F on verkkokauppa, joka todella erottuu edukseen eikä vähiten juuri kuviensa takia. Ymmärsin, että tämä on vielä paikallinen yritys, joten tätä pitää ehdottomasti tukea :)

    http://lillatirlittan.bellablogit.fi/

    VastaaPoista