Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogiyhteistyö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Midsummer livingroom


Keskikesän myötä olohuone koki pienen muutoksen, kun sohvien tyynynpäälliset vaihtuivat sinisistä vaaleanpunaisiin uuden, kauniisti brodeeratun, utuisen vaaleanpunaisen pellavatyynynpäällisen myötä. Peikonlehti komeilee ihastuttavassa sisalkorissa, ja olohuoneen lipastoa kaunistaa nyt myös upea, käsintehty lyhty. Kaikki kolme ovat Tine K Home:n mallistoa ja kotiutettu ihanasta Selected by Veera K- verkkokaupasta.

Vinkkinä teille myös, että Veeralla on alkanut alennusmyynti, jonka myötä verkkokaupan kaikki tuotteet myydään alennetuin hinnoin.

Hyvää Juhannuspäivää ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Mia Fashion and Fit


Miltä kuulostaisi täysin kiireetön shoppailu henkilökohtaisella palvelulla kauniissa maalaismaisemassa? Tai vaikkapa kupillinen kahvia vanhan omenapuun suojissa shoppailun lomassa? Liian täydellistä?! Ei lainkaan - kaikki tämä on koettavissa vain 12 kilometrin ajomatkan päässä Porvoon keskustasta. Vessöössä, vehreiden peltojen ja kauniin suomalaisen kulttuurimaiseman keskellä sijaitsee nimittäin ihanaakin ihanampi Mia Fashion and Fit. 



Aurinkoisen ja palvelualttiin Mian puodissa myydään mm. tanskalaisia, italialaisia ja ranskalaisia naistenvaatteita 34-52 koossa. Puodin ovat ovat auki vuoden ympäri keskiviikkoisin klo 15-19 ja lauantaisin klo 10-15 ja muina aikoina sopimuksen mukaan. Tarjolla on tilauksesta myös shoppailu-iltoja ystävien tai vaikka työpaikan tyttöjen kesken. Näiden aikana shoppaillaan, nauretaan ja nautitaan skumpasta ja kiireettömästä yhdessäolosta. Todellista arjen luksusta jokaiselle naiselle koosta riippumatta!

Tänne kannattaa jokaisen kauniita vaatteita, koruja, laukkuja ja sisustusta rakastavan suunnata. Kerrassaan ihana paikka! :)

 Mian kaupan facebook-sivut löydät täältä.
 

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Perennapenkin kevät



Moni teistä varmasti muistaa viime kesänä yhteistyössä S- Gardenin kanssa tekemämme ison perennapenkkiprojektin. Syksyllä penkki sai haravoinnin jäljiltä paksun lehtipeitteen, joka tuntuu suojanneen penkin taimia oikein hyvin. Lehtipeitteen poiston jälkeen penkki sai ylleen viiden sentin kerroksen ruusuille ja perennoille tarkoitettua, hyvin lannoitettua multaa, jonka ideana on tukehduttaa suurimman osan syksyllä itäneistä rikkaruohoista.
Hyvin on toiminut ainakin tähän mennessä!

Penkin uumenista puskee nyt jo paljon vihreää, ja ihanat krookukset ovat täydessä kukassa. Kävin eilen hakemassa S- Gardenista penkkiin vielä kahden valkoisen pionin ja valkoisen klematiksen taimet, näitä kun ei penkin perustamisaikana ollut heillä enää saatavilla. Nyt on penkin kaikki asukit paikoillaan, ja odottelen jo malttamattomana tulevan kauden kukintoja.

S- Gardenilla on muuten sesonki täydessä vauhdissa, ja myymälä on täynnä kaikkea, josta kotipuutarhuri voi unelmoida. Meillä on myös tänä keväänä edessä eräs isompi projekti Tuija- aidan muodossa, ja taimet ajattelin tähänkin hommaan hankkia S- Gardenilta.

Ai että! Kukista ja puutarhajutuista tulee kyllä niin hyvä mieli!
Tästä on hyvä jatkaa!

    

torstai 21. huhtikuuta 2016

Vaasan Taikaa rakkaalle



Indiedaysin ja Vaasan:in yhteistyökampanjan myötä sain Taikaruis- leivän lisäksi testattavakseni myös toisen sarjan leivistä. Kokeiluun pääsi näin ollen "Vaasan Taika Vaalea Täysjyvä", joka on valmistettu täysjyävehnästä, -rukiista, -speltistä ja -kaurasta. Lisäksi leipä on laktoositon, lisäaineeton ja runaskuituinen.

Kampanjan ideanahan on ”Sanoa se leivällä”, joten tällä kertaa päätin yllättää rakkaan mieheni täyttävällä ja ravitsevalla sänkyaamiaisella hänen yövuoronsa jälkeen. Tie miehen sydämeen kävi tälläkin kertaa vatsan kautta, ja leipä sai mieheltäni loistavan arvosanan. Hänen mielestään tässä vaaleassa herkkuleivässä on kaikki kohdallaan - herkullinen maku, täysjyvän terveellisyys ja ihanan pehmeä koostumus.


Muistuttelisin teitä myös käymään ottamassa osaa "Sano se leivällä"- kampanjan lukijakilpailuun,jossa jaetaan leivän taikaa Instagramin puolella!

@Vaasan_leipomot arpoo Instagram-tilillään 2 voittajaa joka viikon perjantai. Voittajat palkitaan herkullisin eväskorein (arvo n. 40e).

Käykää siis julkaisemassa omat leipäterkkunne hashtagein #sanoseleivällä #jyväntaikaa ja @vaasan_leipomot.


torstai 7. huhtikuuta 2016

Terveellistä välipalaa lapselle



Yhteistyössä Vaasan ja Indiedays

Ihminen on mitä syö, ja terveellisestä ruokavaliosta on vuosien mittaan tullut meidän perheelle todella tärkeä. Itse olen kärsinyt erinäisistä vatsa- ja yliherkkyysoireista jo pitkään, jonka takia omat syömiset ovat aika ajoin olleet tarkassakin syynissä. Tämän lisäksi haluan tietenkin myös tarjota lapselleni mahdollisimman ravitsevaa ja terveellistä ruokaa.

Leivissä suosimme aina täysjyvää, ja Vaasanin ja Indiedaysin "Sano se leivällä"- kampanjan myötä pääsinkin ilokseni testaamaan uutta Vaasan Taikaruis- leipää. Tämä täysjyväruukiista valmistettu leipä muistuttaa koostumukseltaan lähinnä paahtoleipää, joten päätin yllättää meidän pojan ravitsevalla välipalalla, ja pikkumies ihastuikin oitis tähän pehmeään herkkuun.



Vinkki!

Ottakaa ihmeessä osaa "Sano se leivällä"- kampanjan lukijakilpailuun, jossa jaetaan leivän taikaa
Instagramin puolella!

@Vaasan_leipomot arpoo Instagram-tilillään 2 voittajaa joka viikon perjantai. Voittajat palkitaan herkullisin eväskorein (arvo n. 40e).

Käykää siis julkaisemassa omat leipäterkkunne hashtagein #sanoseleivällä #jyväntaikaa ja @vaasan_leipomot.


torstai 1. lokakuuta 2015

ARVONTA - voita 100 euron lahjakortti House By F- verkkokauppaan!



Se on kuulkaa lokakuu, ja sen kunniaksi ajattelin ilahduttaa teitä ihania lukjoita mahtavalla arvonnalla! Tällä kertaa palkintona on huikea, 100 euron lahjakortti House By F- lifestyleputiikkiin!
Kiitos kaupan ihanaiselle omistajalle Fannylle tästä kivasta ideasta! :)

Arvontaan pääsevät mukaan kaikki blogin kirjautuneet lukijat kertomalla mikä/ mitkä ovat suosikkituotteesi House By F- verkkokaupan tuotteista. Vaikoimaa pääset katsomaan tästä.

Arvontaan voi osallistua sunnuntai 11.10.2015 asti.  Katsothan, että lukijaprofiilisi takaa löytyy toimiva sähköpostiosoite.

Jos voittaja ei vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiin 7 päivän sisällä, arvotaan uusi voittaja.  

Arpaonnea ja ihastuttavaa lokakuun alkua jokaiselle!

torstai 27. elokuuta 2015

Uudistunut perennapenkki




Syksy on mitä mainiointa aikaa istuttaa puutarhaan uusia perennoja, puita ja pensaita. Kostea ja viilenevä ilma vauhdittavat kasvien kasvuunlähtöä. Säästä riippuen istutusaika saattaa jatkua pitkälle syksyyn. Tärkeintä on kuitenkin, että taimet ehtivät juurtua kunnolla ennen mahdollista routaa.

 Sain kesällä mukavan yhteistyökyselyn paikalliselta S-Gardenilta, ja yhteistuumin päädyttiin sitten uusimaan meidän vanhaa perennapenkkiä, murheenkryyniä, josta olen täällä blogissa ennenkin muutamaan otteeseen maininnut. Lähtötilanne on nähtävissä tässä postauksessa.
 
Perennapenkin toivoin myötäilevän värimaailmaltaan samaa linjaa kuin kotimme sisustuksenkin. Näin ollen penkkiä suunnitellessa suosittiin valkoisen, sinisen ja lilan sävyjä. Vanhassa perennapenkissä oli ennestään erikokoisia luonnonkiviä, joita käytettiin myös uuden penkin rakentamiseen. Multaa tilattiin paikalliselta yritykseltä iso kuorma, ja uutta penkkiä päästiinkin rakentamaan heti juuriesteen paikoilleen asentamisen jälkeen.

Juuriesteen päälle tuotiin n. 30cm kerros multaa, jonka jälkeen kivet asetettiin paikoilleen. Penkin takaosaan tehtiin korkeampi kohta,  johon laitettiin enemmän multaa. Tämän jälkeen päästiin siihen hauskimpaan osioon, eli istutuspuuhiin.

 Perennapenkkiin valittiin seuraavat kasvit:

Arovuokko "Anemone sylvestris"
Idänkurjenpolvi "Geranium himalayense"
Tarhasyysvuokko "Anemone x hybrida 'Honorine Jobert'"
Syysleimu "Phlox paniculata 'Frau Anton Buchner' & 'Osmo Heikinheimo'"
 Tupastiarella "Thiarella wherryi"
 Jalokuunlilja " Hosta 'Fire and Ice'"
Noropunatähkä "Liatris spicata 'Floristan weiss'"
 Aitoukonhattu "Aconitum napellus"
Jaloritarinkannus " Delphinium mixed"
Morsiusleinikki " Ranunkulus aconitifolius 'Flore Pleno'"
Japaninakileija "Aquilegia flabellata"
Särkynyt sydän valkoinen "Lamprocarnos spectabilis Alba"
Komeakuunlilja "Hosta fortunei 'Minuteman'"
Mehitähti "Sempervivum"
Kääpiökurjenmiekka "Iris pumila"
Loistosalvia "Salvia x sylvestris 'Blue Queen'"
Hietaneilikka "Dianthus arenarius"
Tähkälaventeli "Lavendula augustiflora"

Kukkasipulit:

Ukonlaukka "Purple Sensation"
Sininen Helmililja
Krokus "Flower Record"

Puut:

Timanttituija "Thuja occidentalis 'Smaragd'"


Odotan jo innolla ensi vuotta, jolloin perennapenkin kehittymistä  ja sipulikukkien kukintaa pääsee seuraamaan oikein kunnolla. Ensin toivotaan tietenkin kasvien juurtumisen ja kasvuun lähdön kannalta oivia syysilmoja. Kiviä ja multaa jäi muuten tästä projektista jonkin verran yli, joten katsotaan josko tässä innostuisi vielä tämän syksyn aikana perustamaan toista, astetta pienempää perennapenkkiä.

Nyt on kuitenkin aika nauttia tästä upeasti uudistetusta perennapenkistä. Iso kiitos S- Gardenille, sekä heidän taitavalle myymäläpäällikölleen Marlenalle kaikista neuvoista ja avusta!  

S- Gardenilta löytyvät niin perennat kuin erinäiset puut, pensaat, yrtit ja kesäkukat. Valikoimiin kuuluvat myös viherkasvit, leikkokukat, sisustusesineet, puutarhan pienkoneet ja -työkalut, grillit, sekä mullat. S- garden panostaa laatuun ja ammattitaitoon, sekä kannattaa lähituotantoa. S- Gardenin sivuja pääset katsomaan tästä.