torstai 27. elokuuta 2015

Uudistunut perennapenkki




Syksy on mitä mainiointa aikaa istuttaa puutarhaan uusia perennoja, puita ja pensaita. Kostea ja viilenevä ilma vauhdittavat kasvien kasvuunlähtöä. Säästä riippuen istutusaika saattaa jatkua pitkälle syksyyn. Tärkeintä on kuitenkin, että taimet ehtivät juurtua kunnolla ennen mahdollista routaa.

 Sain kesällä mukavan yhteistyökyselyn paikalliselta S-Gardenilta, ja yhteistuumin päädyttiin sitten uusimaan meidän vanhaa perennapenkkiä, murheenkryyniä, josta olen täällä blogissa ennenkin muutamaan otteeseen maininnut. Lähtötilanne on nähtävissä tässä postauksessa.
 
Perennapenkin toivoin myötäilevän värimaailmaltaan samaa linjaa kuin kotimme sisustuksenkin. Näin ollen penkkiä suunnitellessa suosittiin valkoisen, sinisen ja lilan sävyjä. Vanhassa perennapenkissä oli ennestään erikokoisia luonnonkiviä, joita käytettiin myös uuden penkin rakentamiseen. Multaa tilattiin paikalliselta yritykseltä iso kuorma, ja uutta penkkiä päästiinkin rakentamaan heti juuriesteen paikoilleen asentamisen jälkeen.

Juuriesteen päälle tuotiin n. 30cm kerros multaa, jonka jälkeen kivet asetettiin paikoilleen. Penkin takaosaan tehtiin korkeampi kohta,  johon laitettiin enemmän multaa. Tämän jälkeen päästiin siihen hauskimpaan osioon, eli istutuspuuhiin.

 Perennapenkkiin valittiin seuraavat kasvit:

Arovuokko "Anemone sylvestris"
Idänkurjenpolvi "Geranium himalayense"
Tarhasyysvuokko "Anemone x hybrida 'Honorine Jobert'"
Syysleimu "Phlox paniculata 'Frau Anton Buchner' & 'Osmo Heikinheimo'"
 Tupastiarella "Thiarella wherryi"
 Jalokuunlilja " Hosta 'Fire and Ice'"
Noropunatähkä "Liatris spicata 'Floristan weiss'"
 Aitoukonhattu "Aconitum napellus"
Jaloritarinkannus " Delphinium mixed"
Morsiusleinikki " Ranunkulus aconitifolius 'Flore Pleno'"
Japaninakileija "Aquilegia flabellata"
Särkynyt sydän valkoinen "Lamprocarnos spectabilis Alba"
Komeakuunlilja "Hosta fortunei 'Minuteman'"
Mehitähti "Sempervivum"
Kääpiökurjenmiekka "Iris pumila"
Loistosalvia "Salvia x sylvestris 'Blue Queen'"
Hietaneilikka "Dianthus arenarius"
Tähkälaventeli "Lavendula augustiflora"

Kukkasipulit:

Ukonlaukka "Purple Sensation"
Sininen Helmililja
Krokus "Flower Record"

Puut:

Timanttituija "Thuja occidentalis 'Smaragd'"


Odotan jo innolla ensi vuotta, jolloin perennapenkin kehittymistä  ja sipulikukkien kukintaa pääsee seuraamaan oikein kunnolla. Ensin toivotaan tietenkin kasvien juurtumisen ja kasvuun lähdön kannalta oivia syysilmoja. Kiviä ja multaa jäi muuten tästä projektista jonkin verran yli, joten katsotaan josko tässä innostuisi vielä tämän syksyn aikana perustamaan toista, astetta pienempää perennapenkkiä.

Nyt on kuitenkin aika nauttia tästä upeasti uudistetusta perennapenkistä. Iso kiitos S- Gardenille, sekä heidän taitavalle myymäläpäällikölleen Marlenalle kaikista neuvoista ja avusta!  

S- Gardenilta löytyvät niin perennat kuin erinäiset puut, pensaat, yrtit ja kesäkukat. Valikoimiin kuuluvat myös viherkasvit, leikkokukat, sisustusesineet, puutarhan pienkoneet ja -työkalut, grillit, sekä mullat. S- garden panostaa laatuun ja ammattitaitoon, sekä kannattaa lähituotantoa. S- Gardenin sivuja pääset katsomaan tästä.


2 kommenttia:

  1. Kauniit perennat ja kuinka upea onkaan enaikesänä. Kun pääsevät kasvussa vauhtiin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Odotan kovasti jo itsekin että saan katsoa miten penkin kasvit kasvavat ja kehittyvä. Ihanaa! :)

      Poista