Näytetään tekstit, joissa on tunniste Projektit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Projektit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Perennapenkin kevät



Moni teistä varmasti muistaa viime kesänä yhteistyössä S- Gardenin kanssa tekemämme ison perennapenkkiprojektin. Syksyllä penkki sai haravoinnin jäljiltä paksun lehtipeitteen, joka tuntuu suojanneen penkin taimia oikein hyvin. Lehtipeitteen poiston jälkeen penkki sai ylleen viiden sentin kerroksen ruusuille ja perennoille tarkoitettua, hyvin lannoitettua multaa, jonka ideana on tukehduttaa suurimman osan syksyllä itäneistä rikkaruohoista.
Hyvin on toiminut ainakin tähän mennessä!

Penkin uumenista puskee nyt jo paljon vihreää, ja ihanat krookukset ovat täydessä kukassa. Kävin eilen hakemassa S- Gardenista penkkiin vielä kahden valkoisen pionin ja valkoisen klematiksen taimet, näitä kun ei penkin perustamisaikana ollut heillä enää saatavilla. Nyt on penkin kaikki asukit paikoillaan, ja odottelen jo malttamattomana tulevan kauden kukintoja.

S- Gardenilla on muuten sesonki täydessä vauhdissa, ja myymälä on täynnä kaikkea, josta kotipuutarhuri voi unelmoida. Meillä on myös tänä keväänä edessä eräs isompi projekti Tuija- aidan muodossa, ja taimet ajattelin tähänkin hommaan hankkia S- Gardenilta.

Ai että! Kukista ja puutarhajutuista tulee kyllä niin hyvä mieli!
Tästä on hyvä jatkaa!

    

perjantai 13. marraskuuta 2015

Pientä projektia




Tällaista tänään..tulevasta keittiörempasta innostuneena päätin maalata keittiön pöydän ja tuolit valkoisiksi. Nyt on pöytä hiottu ja eka kerros Annie Sloan:in kalkkimaalia pinnassa. :)

Looking good!

Tunnelmallista perjantaita murut! :)

tiistai 8. syyskuuta 2015

And then there were two



Muistatte kenties kun pari päivää sitten vinkkailin, että taannoinen perennapenkki-projekti poiki toisenkin urakan. No, multaa kun tuosta ensimmäisestä projektista jäi rutkasti yli, niin päätettiin sitten perustaa pihan toisellekin puolelle oman perennapenkin. :)

Tämä penkki toteutettiin myös kohopenkkinä, joka perustettiin suoraan nurmikon päälle. Ensin aseteltiin penkin reunakivet haluamaamme muotoon, jonka jälkeen nurmen päälle laitettiin paksu kerros sanomalehteä. Tämän jälkeen täytettiin penkki lähes 30 cm kerroksella multaa. Sanomalehtikerroksen tarkoitus on tukahduttaa nurmikko, ja ensi kevääseen mennessä pitäisi nurmen olla jo maatunut, ja perennojen hyvä lähteä kasvuun.

 Osa penkkiin muuttaneista perennoista on peräisin vanhasta, lähes umpeen kasvaneesta penkistä. Loput kasvit löydettiinkin paikallisesta taimimyymälästä -50% alennuksella. Väleihin päädyin sitten istuttamaan kaikki viikonloppuna hankkimani kukkasipulit.

Ai että, mä niin odotan ensi kevättä ja kesää, jotta pääsee seuraamaan kasvien kasvua ja kehitystä! :)

Nyt töihin lompsis!
Mahtavaa uutta päivää sulle!


torstai 27. elokuuta 2015

Uudistunut perennapenkki




Syksy on mitä mainiointa aikaa istuttaa puutarhaan uusia perennoja, puita ja pensaita. Kostea ja viilenevä ilma vauhdittavat kasvien kasvuunlähtöä. Säästä riippuen istutusaika saattaa jatkua pitkälle syksyyn. Tärkeintä on kuitenkin, että taimet ehtivät juurtua kunnolla ennen mahdollista routaa.

 Sain kesällä mukavan yhteistyökyselyn paikalliselta S-Gardenilta, ja yhteistuumin päädyttiin sitten uusimaan meidän vanhaa perennapenkkiä, murheenkryyniä, josta olen täällä blogissa ennenkin muutamaan otteeseen maininnut. Lähtötilanne on nähtävissä tässä postauksessa.
 
Perennapenkin toivoin myötäilevän värimaailmaltaan samaa linjaa kuin kotimme sisustuksenkin. Näin ollen penkkiä suunnitellessa suosittiin valkoisen, sinisen ja lilan sävyjä. Vanhassa perennapenkissä oli ennestään erikokoisia luonnonkiviä, joita käytettiin myös uuden penkin rakentamiseen. Multaa tilattiin paikalliselta yritykseltä iso kuorma, ja uutta penkkiä päästiinkin rakentamaan heti juuriesteen paikoilleen asentamisen jälkeen.

Juuriesteen päälle tuotiin n. 30cm kerros multaa, jonka jälkeen kivet asetettiin paikoilleen. Penkin takaosaan tehtiin korkeampi kohta,  johon laitettiin enemmän multaa. Tämän jälkeen päästiin siihen hauskimpaan osioon, eli istutuspuuhiin.

 Perennapenkkiin valittiin seuraavat kasvit:

Arovuokko "Anemone sylvestris"
Idänkurjenpolvi "Geranium himalayense"
Tarhasyysvuokko "Anemone x hybrida 'Honorine Jobert'"
Syysleimu "Phlox paniculata 'Frau Anton Buchner' & 'Osmo Heikinheimo'"
 Tupastiarella "Thiarella wherryi"
 Jalokuunlilja " Hosta 'Fire and Ice'"
Noropunatähkä "Liatris spicata 'Floristan weiss'"
 Aitoukonhattu "Aconitum napellus"
Jaloritarinkannus " Delphinium mixed"
Morsiusleinikki " Ranunkulus aconitifolius 'Flore Pleno'"
Japaninakileija "Aquilegia flabellata"
Särkynyt sydän valkoinen "Lamprocarnos spectabilis Alba"
Komeakuunlilja "Hosta fortunei 'Minuteman'"
Mehitähti "Sempervivum"
Kääpiökurjenmiekka "Iris pumila"
Loistosalvia "Salvia x sylvestris 'Blue Queen'"
Hietaneilikka "Dianthus arenarius"
Tähkälaventeli "Lavendula augustiflora"

Kukkasipulit:

Ukonlaukka "Purple Sensation"
Sininen Helmililja
Krokus "Flower Record"

Puut:

Timanttituija "Thuja occidentalis 'Smaragd'"


Odotan jo innolla ensi vuotta, jolloin perennapenkin kehittymistä  ja sipulikukkien kukintaa pääsee seuraamaan oikein kunnolla. Ensin toivotaan tietenkin kasvien juurtumisen ja kasvuun lähdön kannalta oivia syysilmoja. Kiviä ja multaa jäi muuten tästä projektista jonkin verran yli, joten katsotaan josko tässä innostuisi vielä tämän syksyn aikana perustamaan toista, astetta pienempää perennapenkkiä.

Nyt on kuitenkin aika nauttia tästä upeasti uudistetusta perennapenkistä. Iso kiitos S- Gardenille, sekä heidän taitavalle myymäläpäällikölleen Marlenalle kaikista neuvoista ja avusta!  

S- Gardenilta löytyvät niin perennat kuin erinäiset puut, pensaat, yrtit ja kesäkukat. Valikoimiin kuuluvat myös viherkasvit, leikkokukat, sisustusesineet, puutarhan pienkoneet ja -työkalut, grillit, sekä mullat. S- garden panostaa laatuun ja ammattitaitoon, sekä kannattaa lähituotantoa. S- Gardenin sivuja pääset katsomaan tästä.