Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulun odotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulun odotus. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. joulukuuta 2018

Joulun odotusta olohuoneessa


Olohuoneesta pitkästä aikaa muutamat kuvat. Joulun väriskaala on tänä vuonna melko maanläheinen ripauksella kultaa ja punaista. Olen kovasti yrittänyt metsästää mieluisia punasävyisiä tyynynpäällisiä sohville, mutta tähän mennessä en ainakaan ole sopivia löytänyt. Tuntuu että päälliset on joko sellaisia "mauttoman" punaisia tai sitten niissä on liikaa blingblingiä. Voi siis olla että mennään tämä(kin) vuosi noilla samoilla vanhoilla päällisillä. Mutta toisaalta, mieluisia ovat nämäkin! :)

Ulkona on nyt vihdoinkin pari astetta pakkasta. Toivotaan että tulisi vielä luntakin.

Lämpöistä torstain jatkoa! Se on moi!


keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Tonttuilua


Kuvien söpö tonttupariskunta on kulkenut matkassamme jo monta vuotta. Tuolta keittiön seinähyllyltä on pikku söpöläisten sitten kätevä tarkkailla talon väen joulutohinoita. Tine K:n isoon lyhtyyn asettelin tuollaisen paristoilla toimivan valonauhan, ja se antaa hyllyn asukeille ihanan pehmeän ja tunnelmallisen valon.

Ps. Hätäratkaisuksi hämäriin/rakeisiin kuviin ajattelin kokeilla julkaista postauksen otokset hieman aiempaa pienempinä. Ja hyvin näyttää toimivan. Jee! :)

Tunnelmallista keskiviikkoa! 



lauantai 8. joulukuuta 2018

That Christmas Feeling


Marraskuisten häidemme jälkeen on alkanut joulu toden teolla hiipiä sydämeen. Kuten moni blogiani pitempään seurannut tietää, olen kukkatyttö henkeen ja vereeen, ja ne ovatkin kenties suurimmassa roolissa joulun tunnelman luomisessa täällä kotona. Tämän vuoden suosikki on ehdottomasti valkoinen amaryllis. Niitä meiltä löytyy useampi. Niin kauniita! :)

Tänään ajateltiin perheen kanssa käydä Porvoon vanhassa kaupunigssa raatihuoneen joulumarkkinoilla sekä palokunnantalon vanhanajan joulumarkkinoilla. Ensi viikonloppuna on Porvoossa myös taidetehaan joulumarkkinat, jotka nekin ovat ihanan tunnelmalliset. Nyt kun saisimme vielä pysyvän lumipeitteen niin saisi joulufiiliksen huippuunsa. :)

Oikein mukavaa lauantaita ja viikonlopun jatkoa!

torstai 6. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivän kuvia keittiöstä



Heippahei pitkästä aikaa taas!

Eilen innostuin tarttumaan kameraan, mutta valitettavasti päivänvalon määrä ei tällä hetkellä millään riitä kuin näihin postauksen hieman rakeisiin kuviin. Pahoitteluni siitä. :)

Mies sai jossain vaiheessa työnantajalta tuollaisen kauniin, siniharmaan Iittalan maljakon, johon pitkäksi venähtääneet amarylliksen varret sipuleineen sopivat täydellisesti.

Valkoinen amaryllis ja sininen maljakko - Täydellinen yhdistelmä Suomen Itsenäisyyspäivän kunniaksi!

Oikein rauhaisaa Itsenäisyyspäivää kaikille!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Santa's Little Helpers



Keittiön avohyllyltä seuraa talon väen tohinoita tänäkin vuonna pienen pienet tontut.
Jouluna saa sitten nähdä kuinka kilttejä täällä on oltu! ;) 

Ihanaa perjantaita ja loppuviikkoa! :)

maanantai 4. joulukuuta 2017

Love the Wait



Vannoutuneelle jouluihmiselle tämä joulukuun alku on aivan ihanaa aikaa.
Itse kun tykkään kaikkein eniten juuri tästä odotuksesta.

Lauantaina juhlittiin pienimuotoisesti syntymäpäivääni ja kävimme myös perinteitä
 kunnioittaen katsomassa Vanhan Porvoon joulunavauksen, ja voi mikä ihana joulufiilis
siitä tulikaan! Tuona päivänä oli maisemakin kuin postikortista. Oikea talven ihmemaa.
Niin kaunista!

Suloista maanantaita teille! Tällä viikolla juhlitaankin sitten
100-vuotiasta Suomea! :)

tiistai 13. joulukuuta 2016

Hyasintit Hobstarissa



Jo muutamien vuosien ajan olen asetellut hyasintteja Tine K:n facet laseihin,
ja tänä vuonna näitä sulostuttajia on päässyt myös Hobstar-laseihin.
Todella kaunis yhdistelmä, suosittelen!

Ihastuttavaa Lucian päivää teille kaikille!
Ensi viikolla on jo joulu! :)

torstai 8. joulukuuta 2016

Amaryllis


Sain synttärini kunniaksi upean, kolmivanaisen amarylliksen joka kukkaan puhjettuaan pääsi paraatipaikalle olohuoneen pöydälle. Tämän ritarinkukan kukinnot ovat puhtaan valkoiset, ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan täydellinen tuossa Tine K:n saviruukussa. Amaryllis onkin hyasintin lisäksi ollut jo vuosien ajan joulun ajan suosikkikukkani. Love it!

Ihanaa torstai-iltaa! 
Moi moi!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Fiilistelyä


Moikkamoi!

Kylläpä päivät menee nopeasti, ja pian vietellään jo ensimmäistä adventtia. Aivan uskomatonta! :) Täällä fiilistellään jo kovasti tätä käsillä olevaa ihanaa aikaa, joten ajattelin jakaa kanssanne parit kuvat olohuoneen peililipastolta. Koti koristellaan meillä jälleen luonnosta pomituilla yksityiskohdilla, kuten maljakoihin asetetuilla pikkukuusilla ja -männyillä, sekä tietenkin kävyillä. Ja kynttilöitä! Niitä menee paljon! :)

Tunnelmallista keskiviikkoa teille kaikille!

lauantai 5. marraskuuta 2016

November - Reprising an Old Favourite


Joulun odotus on meidän kodissamme päässyt jo aluilleen. Olen tuonut sisälle pieniä kuusia ja mäntyjä, ja valkoisia hyasintteja on aseteltu ympäri taloa. Sammaltakin oli jokavuotiseen tapaan tarkoitus poimia verannalle talven varalle jemmaan, mutta pakko myöntää että tällä kertaa pääsi kyllä talvi yllättämään! ;) 

Tänne etelään satoi muutama päivä sitten ensilumi, juuri sopivasti torstaina alkaneen lomani kunniaksi. Ollaan ulkoiltu paljon ja perheen pienimmät pojat ovatkin olleet lumesta aivan innosta soikeina. Aloin alkuviikosta myös lukemaan erästä 600 sivuista kirjaa, joka on uskomattoman jännittävä. Kiva kun on nyt loman myötä aikaa lukea tuo teos loppuun asti. :)

Ihanaa viikonloppua teille kaikille! :)  

perjantai 11. joulukuuta 2015

Fiilis kateissa



Joulun odotus näkyy jo kaikkialla, mutta omalla kohdallani tunne on kyllä täysin kateissa valloillaan olevan kaaoksen ja remontin aiheuttaman stressin takia. Joululahjojakin pakkailin eilen, ja homma tuntui jollain tapaa ihan oudolta! Joulu? Häh? Mikä ihmeen joulu?! :D

Ehdin tuossa jo pienesti panikoida, kun mietin josko remontin aloittaminen näin joulun alla olikin vikatikki, mutta tällaiset ajatukset on onneksi kaikonneet nyt kun projekti on jo voiton puolella. Nyt odotan vain innolla uutta keittiötä, enkä itse asiassa niin välitäkään vaikka se joulufiilis jättäisikin tänä vuonna tulematta. Mullehan tulee kuitenkin uusi keittiö!

Ihanaa! :)

Mahtavaa viikonlopun alkua teille kaikille!
Muistakaahan käydä osallistumassa blogiin toiseen adventtiarontaan täällä. 

Pus ja moi! 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Valkoinen helmililja joulun odotukseen



Yllätyin positiivisesti kun paikallisesta kukkakaupasta löytyi jo valkoisia helmililjoja! Ihanaa! 
Itselleni nämä kuuluvat kyllä enemmänkin kevään odotukseen, mutta pakkohan tällainen oli kotiuttaa kun niitä jo tähän aikaan oli tarjolla! ;) Ja toisaalta, tämä valkoinen variantti ei mielestäni ole ihan yhtä keväinen kuin sininen helmililja. Makuasioita toki nämäkin.

Aurinkoista keskiviikkoa teille! :)


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen Adventtiarvonta




Ensimmäisen Adventin kunniaksi on aika käynnistää blogin tämän vuoden adventtiarvonnat!

Ensimmäisen arvonnan palkinto koostuu Madam Stoltzin ripustusnarussa roikkuvasta hirvensarvikoristeesta ja Tine K:n joulunauhasta. Arvonnan palkinnon tarjoaa Selected by VeeraK.

Arvonta käynnistyy nyt, ja siihen voi osallistua 5.12.2015 asti jättämällä kommentin tähän postaukseen.

Jos voittaja ei vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiin 7 päivän sisällä, arvotaan uusi voittaja.

Onnea arvontaan ja oikein suloista ensimmäistä Adventtia teille kaikille!

*postaus sisältää mainoslinkin*


keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Nisset ja Nasset




Sieltä ne jo kurkkii, ne pukin pienet tonttuset.

Mistä tunnet pienen tontun?

"Punaisesta lakistansa,
harmahasta parrastansa,
hymystänsä lempeästä,
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun.
Mistä löydät pienen tontun?
Polulta taapertamasta,
tieltä tepastelemasta,
hämärissä huiskimasta,
lasten korvaan kuiskimasta.
Sieltä löydät pienen tontun."

- Sirpa Karjalainen -


Suloista keskiviikkoa juuri sinulle! :)