Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyasintit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyasintit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. joulukuuta 2017

Love the Wait



Vannoutuneelle jouluihmiselle tämä joulukuun alku on aivan ihanaa aikaa.
Itse kun tykkään kaikkein eniten juuri tästä odotuksesta.

Lauantaina juhlittiin pienimuotoisesti syntymäpäivääni ja kävimme myös perinteitä
 kunnioittaen katsomassa Vanhan Porvoon joulunavauksen, ja voi mikä ihana joulufiilis
siitä tulikaan! Tuona päivänä oli maisemakin kuin postikortista. Oikea talven ihmemaa.
Niin kaunista!

Suloista maanantaita teille! Tällä viikolla juhlitaankin sitten
100-vuotiasta Suomea! :)

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Kevättä keittiön pöydällä


 Muutamat räpsyt keittiöstä, jossa ohraruoho vihertää jo kauniisti ja lasivaasin pohjalla viihtyvät kevään hyasintit. En ole koskaan välittänyt vahvan keltaisesta väristä sisustuksessa, joten meillä ei pääsiäisenäkään ole ollut perinteisen keltaisia koristeita. Tänä vuonna valitsin kuitenkin hyasinttien väreiksi kahta vaaleaa keltaista, joten toivotaan että näiden sävyt ovat mieluisat. Kovasti odotan jo nuppujen puhkeamista! :)

Pirteää kevätpäivää teille kaikille! 


sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kauden viimeinen hyasintti



 Hyasintteja on meidän kodissa enää yksi, ja eilen tulikin käväistyä luottokauppiaan luona
 ostamassa pari keväistä viherkasvia paikkaamaan joulun jälkeistä kukkakatoa.
Tänään nautitaan kuitenkin tämän viimeisen ihauuden tuoksusta
ja fiilistellään kynttilänvalossa kera hyvän kirjan.

Rentouttavaa sunnuntaita jokaiselle! :)

lauantai 17. joulukuuta 2016

White Hyasinths


Täällä Dalbon tilalla odotetaan joulua jo kovasti. Kuunnellaan tässä juuri pojan
kanssa iloista joulumusiikkia ja syödään parit piparit aamupuuron päätteeksi.
Seuraavaksi lähdetäänkin sitten koko perheen voimin luistelemaan, ja
iltapäivällä kaksistaan isännän kanssa leffaan. Ihanaa! :)

Keittiön pöytää koristaa muuten mitä kaunein, yksinkertainen hyasinttiasetelma.
Ei tarvita muuta kuin sammalta ja hyasintteja. Ja itse asetan asetelmiin
aina pelkän hyasintin (putsaan mullat pois). Näin asetelman sipulit
on helppo vaihtaa sitten kun ovat kauneimmat päivänsä
nähneet. :)

Ai että, on kyllä niin ihanaa aikaa tämä! :)

Suloista lautantaita teille kaikille!
Tasan viikko aattoon!

tiistai 13. joulukuuta 2016

Hyasintit Hobstarissa



Jo muutamien vuosien ajan olen asetellut hyasintteja Tine K:n facet laseihin,
ja tänä vuonna näitä sulostuttajia on päässyt myös Hobstar-laseihin.
Todella kaunis yhdistelmä, suosittelen!

Ihastuttavaa Lucian päivää teille kaikille!
Ensi viikolla on jo joulu! :)

lauantai 5. marraskuuta 2016

November - Reprising an Old Favourite


Joulun odotus on meidän kodissamme päässyt jo aluilleen. Olen tuonut sisälle pieniä kuusia ja mäntyjä, ja valkoisia hyasintteja on aseteltu ympäri taloa. Sammaltakin oli jokavuotiseen tapaan tarkoitus poimia verannalle talven varalle jemmaan, mutta pakko myöntää että tällä kertaa pääsi kyllä talvi yllättämään! ;) 

Tänne etelään satoi muutama päivä sitten ensilumi, juuri sopivasti torstaina alkaneen lomani kunniaksi. Ollaan ulkoiltu paljon ja perheen pienimmät pojat ovatkin olleet lumesta aivan innosta soikeina. Aloin alkuviikosta myös lukemaan erästä 600 sivuista kirjaa, joka on uskomattoman jännittävä. Kiva kun on nyt loman myötä aikaa lukea tuo teos loppuun asti. :)

Ihanaa viikonloppua teille kaikille! :)  

lauantai 2. tammikuuta 2016

The last of christmas


Kuusi on nyt siivottu pois, mutta muutamat ei-niin-jouluiset asetelmat saivat jäädä esille vielä. Bloomingvillen lasikynttelikön asetelma on jostain syystä erityisen mieluinen. Yksinkertainen mutta juhlallinen. :)

Asetelman hyasinttikin puhkeaa pian kukkaan, ja se taitaakina olla ainoa jäljellä oleva pikkuhyasinttini. En erityisemmin pidä suurikokoisista kotimaisita hyasinteista, vaan nimenomaan näistä pienistä ulkomaan tuonneista. Näiden kaunotarten kukat puhkeavat pallomaisen runsaina ja varret pysyvät lyhyinä. Todella kauniita! 

Meillä on satanut hiljakseen lunta koko päivän ja kohta suunnataan koko perhe metsälenkille koirien kanssa. Ihanaa! 

Reipasta lauantaita! 

Moi! 

torstai 5. marraskuuta 2015

Kauden ensimmäinen hyasintti




Hyasintit ovat rantautuneet kukkakauppoihin, joten pakkohan se ensimmäinen valkoinen kaunokainen oli meillekin ostaa. :)
Ja kuten parina edellisenä vuotena, pääsevät ne tälläkin kertaa Tine K:n facet-laseihin.
Hyasintit ja Tinen facetit = täydellinen pari!
 
Samalla kauppareissulla löytyi myös pitkään etsimäni pikkupuu. 
Siitä ajattelin kuitenkin tehdä ihan oman postauksen. :)

Aurinkoista torstaita!