sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Ensimmäinen Adventtiarvonta




Ensimmäisen Adventin kunniaksi on aika käynnistää blogin tämän vuoden adventtiarvonnat!

Ensimmäisen arvonnan palkinto koostuu Madam Stoltzin ripustusnarussa roikkuvasta hirvensarvikoristeesta ja Tine K:n joulunauhasta. Arvonnan palkinnon tarjoaa Selected by VeeraK.

Arvonta käynnistyy nyt, ja siihen voi osallistua 5.12.2015 asti jättämällä kommentin tähän postaukseen.

Jos voittaja ei vastaa hänelle lähetettyyn sähköpostiin 7 päivän sisällä, arvotaan uusi voittaja.

Onnea arvontaan ja oikein suloista ensimmäistä Adventtia teille kaikille!

*postaus sisältää mainoslinkin*


perjantai 27. marraskuuta 2015

Rekallinen tavaraa



Huhheijaa! :) Meille saapui tänä aamuna lähetys, jollaista meille ei kyllä koskaan ennen ole saapunut. Pihaan ajoi nimittäin aamulla rekka, joka oli täyteen lastattu meidän Ikean ostoksillamme. Siinä olikin pikkumiehellä katsomista kun rahtifirman pojat kantoivat reippaasti sisälle koko tulevan keittiön kodinkoneineen ja vielä sängytkin yläkertaan. Aikaa tuohon taisi kulua yli puoli tuntia! :D

Keskikerroksen vierashuone onkin sattuneesta syystä aivan täyteen ahdettu pahvilaatikoita. Ja vallitseehan meidän kodissa muutenkin tällä hetkellä melkoinen kaaos! Eikä se totta puhuen taida tästä muutamaan viikkoon yhtään paremmaksi muuttua. Toiveissa ja tarkoituksena tosin on, että tästä kaaoksesta syntyisi jotain kaunista. Uusi, ihana keittiö, josta olen unelmoinut jo vuosia.

Blogi saattaa muuten päivittyä harvemmin urakan aikana, mutta adventtiarvonnat käynnistyvät kyllä takuuvarmasti tavalliseen tapaan, siitä ei kuitenkaan huolta! :)

Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille! 

Pus ja moi!

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Nisset ja Nasset




Sieltä ne jo kurkkii, ne pukin pienet tonttuset.

Mistä tunnet pienen tontun?

"Punaisesta lakistansa,
harmahasta parrastansa,
hymystänsä lempeästä,
katseestansa veikeästä.
Siitä tunnet pienen tontun.
Mistä löydät pienen tontun?
Polulta taapertamasta,
tieltä tepastelemasta,
hämärissä huiskimasta,
lasten korvaan kuiskimasta.
Sieltä löydät pienen tontun."

- Sirpa Karjalainen -


Suloista keskiviikkoa juuri sinulle! :)

maanantai 23. marraskuuta 2015

Syötävän ihania kuusenkoristeita



Eilen päästiin joulufiiliksiin kun leivottiin pikkumiehen ja äitini kanssa pipareita. Ulkona satoi lunta ja taustalla soi joululaulut. Ihanaa! :)

 Osaan pipareista tein reiät, joihin illemmalla pujoittelin juuttinarua. Näistä tulee aivan ihania kuusen koristeita! Ja mikä parasta, nämähän voi syödä joulupyhien jälkeen! 
Nam! :)

Hyvää uutta viikkoa!

lauantai 21. marraskuuta 2015

Elämää



Pikkumies oli aamupäivällä päättänyt rakentaa pienen junaradan olohuoneen tarjotinpöydälle. Koko rakennelma oli niin hienosti sommiteltu, että siitä oli aivan pakko ottaa siitä muutamat kuvat tänne blogiin. Ja samallahan te saatte nähdä miltä meillä "oikeasti" näyttää, eli kyllä sisustusbloggaajankin kotona elämisen jäljet näkyy. :D Toki tykkään pitää koti siistinä, mutta pienen lapsen ja kahden koiran kanssa täydellistä siisteyttä on turha tavoitella. :) Ja olisitte nähneet miltä pojan huoneessa näytti iltapäivällä kun hänellä oli käynyt pari kaveria kylässä! :D

Nyt toivottelen teille oikein tunnelmallista lauantai-iltaa. :)

Se on moi!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Huomenet olkkarista




Huomenta blogistania!

Nappasin tässä aamulla muutamat kuvat uinuvasta olohuoneesta. Lähestyvä adventtiaika kun ei meillä poikkeuksellisesti vielä pahemmin näy. Sangen outoa käyttäytymistä tällaiselle vannoutuneelle joulufiilistelijälle, tiedän! ;)

Ei vaineskaan. Syyhän piilee siinä, että ajatukset ja puuhastelut keskitetään nyt suurimmilta osin pian käsillä olevaan keittiöremppaan. Tänään aion tosiaan tehdä pienen ryhtiliikkeeseen ja kaivaa kaappien kätköistä esille valkoisen paperitähden. :)

Oikein hyvää viikonlopun alkua!

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mennyttä kesää



Täällä yksi sateeseen ja pimeyteen kyllästynyt tapaus moi! Löytyykö kanssakyllästyneitä? :)

Vaikka haaveissa siintääkin kauniin lumiset talvikelit ja valkoinen joulu, on mulla tänään jostain syystä ollut tavattoman ikävä kesää?! Näin sopivasti kuukausi ennen joulua! ;) :D

Jepjep! 

Ensi kerralla tunnelmoidaan taas jonkun astetta ajankohtaisemman jutun parissa. Reilu viikon päästä pyöräytetään muuten käyntiin blogin adventtiarvonnat. Jospa silloin olisi jo lunta maassa täällä etelässäkin?! Toivossa on hyvä elää. ;)

Oikein ihanaa iltaa kurjasta sateesta huolimatta!