Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitienpäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äitienpäivä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mother's Day


Etupihan suuri koristekirsikkapuu on Äitienpäivän kunniaksi puhjennut täyteen kukkaan. Rakastun tähän majesteettiseen kukintoon vuosi vuodelta enemmän, ja mieleni tekisi hankkia pihallemme toisenkin koristekirsikkapuun.

Viime päivien surusta huolimatta olen onnellinen siitä, että saan olla äiti maailman ihanimmalle pienelle pojalle. Ja olenhan minä edelleen mamma yhdelle suloiselle karvakamulle. :)

Ihanaa Äitienpäivää kaikille äideille! 

Ps. Äiti, olet rakas! Kohta nähdään!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

❤ Happy Mother's Day ❤


Äitienpäivä. Tänään aion nauttia erityisen paljon pienestä pojastani, sillä häntä parempaa lahjaa tässä maailmassa ei olekaan. Toki arvostan myös tänään sänkyyn saamiani kukkia ja miehen tekemää herkkuaamiaista. Ihanaa hemmottelua!  ❤ Illemmalla suuntaamme oman äitini luo juhlistaaksemme hänen tämänpäiväistä syntymäpäiväänsä.








"Lapsuusajan parhaan Sulta Äiti sain
siitä pelkkää hyvää jäi muistoksi vain.
Kodin lämmön ja Äidin rakkauden
sai tuntea pieni lapsonen.

Kun lapsuuden leikit jäivät taa
ja oli aika nuoruus aloittaa,
Sinä Äiti polkuni tasoitit
ja monilta vaaroilta varjelit.

Nyt kiitollisin mielin tajuan sen,
kaiken ihmeellisen äidinrakkauden,
joka lastaan aina hoivaa ja kantaa
elon loppuun parhaan turvan antaa.
"
-Birgit Ahokas-


Tämän runon myöta halaun toivottaa kaikille upeille äideille mitä ihaninta Äitienpäivää!


sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Hyvää Äitienpäivää!

Tervehdys, ja oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja isoäideille! Äitinä oleminen on kyllä maailman hienoin asia. Tänä vuonna sain viettää elämäni toista äitienpäivää ja olen kiitollinen joka ikisestä päivästä jonka saan rakkaan poikani kanssa viettää. Elämään mahtuu niin myötä- kuin vastoinkäymisiäkin, ja oma elämänkokemukseni on muovannut minusta nöyrän ja jalat visusti maassa olevan ihmisen. Läheiset ihmiset kuvaavat minua yleensä yhdellä yksinkertaisella sanalla: hyväsydäminen. Tahdon kaikille pelkkää hyvää enkä ymmärrä kateellisia ja ilkeitä ihmisiä. Negatiivisissa ajatuksissa ei ole mitään järkeä. Maailmassa on ihan tarpeeksi kärsimystä ja pahaa muutenkin. Minä olen päättänyt keskittyä positiiviseen. :)

Minulla on ollut oikein mukava Äitienpäivä. Aamulla sain nukkua pitkään ja mies teki minulle hienon aamupalan ja tarjosi aamukahvit uudesta "Maailman paras äiti"-mukista. Myöhemmin sain ihanan vaaleanpunaisen äitienpäiväruusun ja iltapäivällä grillattiin pienestä paikallisesta lihapuodista ostettua hyvää lihaa ja makkaraa. Ja aurinko paistoi. Aivan täydellinen päivä siis!





Toivotan sinulle oikein hyvää sunnuntain jatkoa ja reippautta uuteen viikkoon!

- Melissa-