Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aurinko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Maaliskuinen, aurinkoinen perjantai!



Postauksen otsikkoon kiteytyykin hyvin ne kolme asiaa, joista iloitsen tänään erityisen paljon. Kuun vaihtuminen helmikuusta maaliskuuhun tuntui herättävän minussa sen uinuvan kevätihmisen. Eilenhän oli maaliskuun ensimmäinen päivä, ja pitkästä aikaa puhkuin intoa valokuvata ja miettiä sisustusjuttuja. Ikäänkuin olisin tarvihorroksesta herännyt ja näin taas maailman uusin, astetta toiveikkaimmin silmin. 

Ja aurinko + perjantai ei voi olla muuta kuin hittikombo! Töiden jälkeen suunnataan kyllä koko perheen voimin suoraan lenkille nauttimaan auringon lämmittävistä säteistä ja upean valkeista hangista. Vaikka sää on upean talvinen, lupailee pisamia herättelevät auringon säteet jo kevättä. Ai että! Ihanaa!

Aurinkoenergiaa sinulle toivottelee,

Melissa 

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Keväinen kahvihetki verannalla

Tänään join auringon lämmittämällä verannalla iltapäiväkahvit kaikessa rauhassa. Keltaiset narsissit loistavat pirteinä Ib Laursenin ihastuttavassa saviruukussa, ja antavat iloa niin silmille kuin sielullekin. On niin mahtavaa kun vihdoin pääsee taas nauttimaan verannan tunnelmasta. Veranta on ehdottomasti yksi niistä asioista, joita rakastan talossamme eniten. Aivan ihana ja valoisa tila.





Nyt istahdan telkkarin eteen katsomaan American Idol:ia, jossa on tänäkin vuonna upeita laulajia kisaamassa. Itse ihailen erityisesti monien laulujen hienoja sovituksia. Illan ensimmäinen laulaja veti äsken No Doubt:in "Don't speak"-kappaleesta aivan huikean version. Vau! Musa on kyllä yksi maailman upeimmista asioista! Ja pakko vielä mainita, että tuo Jennifer Lopez on ehdottomasti maailman kaunein nainen.

Tunnelmallista lauantaita teille!

torstai 6. maaliskuuta 2014

Aurinko!

Ihanan keväisen auringonpaisteen lämmitellessä talvisen kalpeaa hipiääni päässäni soi Samuli Edelmannin "Aurinko"-kappale. Muistatteko kyseisen biisin? Ai että on mahtava fiilis, eikä kameraakaan malttaisi laskea käsistään! 
Taidan olla rakastunut.....aurinkoon! ;)
 


"oi ihana valo,
 niin on nimesi kaunis sana,
 ihana valo,
 onko portit jo auki?
oi ihana valo,
 ihana,
sinä olet aurinko."
Samuli Edelmann

Aurinkoa ja iloa teidän päiväänne!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Herkkää auringonvaloa ja kauden ensimmäiset Tete Narsissit

Ihanaa pakkaspäivää! Mitä teidän elämäänne kuuluu? Toivottavasti olette saaneet nauttia aurinkoisesta talvisäästä ja katsotte energisinä uuteen viikkoon positiivisin mielin. :)

Kuten aiemmin mainitsin, ostin viikonloppuna kauden ensimmäiset Tete Narsissit, jotka istutin tuohon uuteen Tine K:n raidalliseen kulhoon. Vielä narsissit eivät ole puhjenneet kukkaan, mutta en usko siihen menevän kauaa kun kuitenkin sisätiloissa saavat oleskella, ja kevätauringon herkät säteet hellivät niitä päivittäin. Sieviä keltaisia kukintoja odotellessa siis!









Todella kauniisti kylpee olohuone tuossa hentoisessa, kevättä enteilevässä auringonvalossa. I'm in love! :)

Oikein hyvää alkanutta viikkoa ystävät!