Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäinen koti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesäinen koti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Heinäkuun alkua


Hiphei pitkästä aikaa taas!

Muutamat räpsyt ajattelin ikuistaa tänne blogin puolelle näin heinäkuun alun kunniaksi. Täällä ollaan elelty ihan "normi" arkea ja nautittu kesästä. Itselläni alkaa kesäloma vasta heinäkuun viimeisellä viikolla, joten lomatunnelmiin en ihan vielä kuitenkaan ole päässyt. :)

Näitä kuvien vaaleansinisiä pikkukryssareita nappaan mukaani muutaman oksan kukkakaupasta silloin kun niitä löytyy. Väri on kovin luonnollisen näköinen (vaikka värjättyjä tietenkin ovat) ja pienet kukat sopivan herkkiä omaan makuuni. 

Joitain sisustushankintojakin on tullut tehtyä, mutta enää en ole niistä heti ensimmäisenä tänne blogin puolelle kuvia ottamassa. Ja se on oikeastaan tosi vapauttavaa kun blogista pääsi jossain vaiheessa kehittymään ennemminkin pakkopullaa. Nyt koen tämän taas omaksi visuaaliseksi päiväkirjakseni, aivan kuten silloin blogitaipaleeni alussa. Ja se on hyvä fiilis, josta tahdon pitää kiinni vaikka tänne ei enää niin usein tulisikaan kirjoitettua. :)

Ihanaa tiistaita teille jokaiselle!



perjantai 6. tammikuuta 2017

Inspis - Tine K Home SS17 | Boho Collection



Täältä pakkasten keskeltä onkin mukava antaa mielen hetkellisesti vaeltaa kesän lämpöön
 uuden Tine K Home SS17- malliston kuvien inspiroimana. Kuvauspaikkana on tällä 
kertaa toiminut Ibizan La Granja, mikä näyttää olleen valintana aivan
täydellinen tälle boheemille mallistolle.Täydellistä kesä-inspistä! :)

Omat suosikkini ovat ehdottomasti sinisävyiset tekstiilit ja marokkolaisastiat,
 viimeisen kuvan vaatetanko ja ihana simpukkavalaisin. 
Lampunvarjostimet ja -jalat ovat myös kauniita.

Koko kuvasto katsottavissa täältä.

All images via Tine K Home

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Back to Blue


Sininen on (jälleen) tehnyt paluun olohuoneeseen. Matotkin on pesty nyt loman aikana, mutta niiden käyttöön ottaminen saa luvan odottaa syksymmälle. Honeylla on nimittäin ihan järkyttävä karvanlähtöaika, ja Vili puolestaan saattaa vielä tehdä pissejä sisälle. Ja mikäs sen parempi paikka kuin vastapesty matto! ;) :D

Huomenna starttaa viimeinen lomaviikkoni, ja olen sen kunniaksi päättänyt pitää koko ensi viikon taukoa myös blogista. Palaillaan siis elokuun puolella ihanaiset!

Voikaa hyvin ja ihanaa sunnuntaita teille!

Pus ja moi! :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Matotonta



Jokavuotiseen tapaan saa olohuoneemme lattia olla kesän ajan ilman mattoa. Koti saa mielestäni muutenkin olla melko koruton näihin aikoihin vastapainona kesän yltäkylläisyydelle. Lattia pääsee myös oikeuksiinsa täysin eri tavalla ja sen viileys tuntuu paljaiden jalkojen alla todella ihanalta. 
Ai että mä tykkään tästä lattiasta edelleenkin tosi paljon! :)

Mukavaa päivää sinne ruudun toiselle puolelle!


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Verannalla




Veranta on sellainen takuuvarma paikka kasvien viihtyvyyttä ajatellen. Pelargonit kasvaa niin kovaa vauhtia, että olen niitä joutunut jopa hieman leikkaamaan ja basilika nousee vaudilla. Kaikkein innokkaimpana seuraan kuitenkin tuota ”kuolleen” oliivipuun tilalle hankkimani viikunapuun hedelmäsadon huimaa kehitystä. Nuo viikunathan kasvaa ihan silmissä!



Oliivipuusta sen verran, että elin tosiaan siinä uskossa, että puu oli mennyttä. Se tiputti tapojensa mukaisesti kaikki lehtensä viime vuoden lopulla talvilevon aikana, mutta ei enää herättelyistä huolimatta alkanutkaan tekemään uutta lehtivihreää kevään aikana. Kesäkuun alussa siirsin puun ulos siinä toivossa, että se kuitenkin jollain ihmeen kaupalla heräilisi, eikä olisi kuollut. No, pari viikkoa takaperin myönsin tappioni, ja olin aikeissa viedä puun roskiin. Mutta arvatkaas mitä?! Yhden oksan varressa pilkotti kuin pilkottikin pieni, virheä nuppu! Nyt lehtiä on ilmestynyt lisää, ja eilen istutin puun isompaan ruukkuun. Pitänee vielä löytää tuolle joku kaunis kori, johon tuon isomman ruukun saisi mahtumaan. Joku Tine K:n kori voisi olla kiva.


Se on kuulkaa perjantai! Mahtavaa! :)
 
Ihanaa päivänjatkoa sinulle!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Olohuoneen heinäkuu



Olohuone on edelleen ilman mattoa, ja sellaiseksi se saa varmaan jäädä aina kesän loppuun asti. Rakkaus marokkolaiseen tarjotinpöytään on vain kasvanut kuluneen vuoden aikana, ja näin kesällä on tosi kätevää kun pöydän saa tarvittaessa siirrettyä nopeasti pois. Nostetaan vain tarjotin pois jalkojen päältä ja lyödään jalat kasaan. Niin helppoa ja vaivatonta.

Tarjotinpöydällä komeilevat mitä luultavimmin vuoden viimeiset lupiinit. Näitä ihanuuksia jään kyllä ikävöimään hieman. Onneksi tuolta teiden varsilta löytyy kuitenkin edelleen muita suven kukkia, joiden avulla voi tuoda hippusellisen kesää myös sisätiloihin.

Ja sohvien sinisävyiset tyynyt. Ai että mä tykkään! :)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Aurinkoa ja taivaan sineä sunnuntaihisi!

tiistai 23. kesäkuuta 2015

Sinisen paluu olohuoneeseen

Tulihan se sieltä. Päivä, jolloin mieleni teki jälleen sisustaa olohuone tuttuun ja turvalliseen kesäasuunsa.Tällä kertaa päätöstä edesauttoi Selected by Veera K:lta tulleet uudet ihanuudet, joiden myötä halusin huoneeseen lisää sinistä. 

Veeran lähettämässä paketissa odotti kesäisiä tuotteita iki-suosikiltani, Tine K:lta. Ihana korikassi, pieni sininen silkkityyny, facet vaasi ja harmaa mirrorfacet antavat olohuoneelle sopivasti uutta ilmettä. Nämä tuotteet, ja muut Tine K-ihanuudet löytyvät täältä. 




Uuteen vaasiin nappasin ison nipun ylipitkiä orvokkeja pihalta. 



Tine K:n "Stylo"-kynä istuu kauniisti peilipintaiseen kynttilälasiin.



Utuisen sininen silkkityyny on kaunis kuin unelma.
Sivuja koristavat tupsut viimeistelevät tyylikkään kokonaisuuden.


Korikassit ovat täydellisiä peittojen ja tyynyjen säilytykseen.
Ja kauniita kuin mikä!

Nyt olohuoneessa vallitsee taas kesäisen seesteinen tunnelma, ja sinisen eri sävyt leikittelevät keskenään vieden ajatukseni meren äärelle. Odottelenkin jo kovin elokuista mökkiviikkoamme meren rannalla.
Olohuoneen maton otin pois jo jonkin aikaa sitten, sillä tykkään kesäisin nauttia tuosta meidän kauniin lattian pinnasta. Lattia on myös ihanan viileä jalkojen alla kun helle hemmottelee oikein kunnolla.

Kiitos vielä Veeralle yhteistyöstä ja vinkkinä teille kaikille, että Selected by VeeraK:lla käynnistyi juuri kesäale!

 Oikein mukavaa tiistain jatkoa teille kaikille!