Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruusuorapihlaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ruusuorapihlaja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kaunis Ruusuorapihlaja

Onko ruusuorapihlaja teille tuttu puu? Se on nimittäin jumalaisen kaunis kukkiessaan! Kukat ovat ruusumaisia, kerrannaisia ihanuuksia, joista puu täyttyy moneksi viikoksi näin kesäkuun alussa. Meidän pihan ruusuorapihlaja on istutettu suunnilleen kolme vuotta sitten, ja se kukkii paraikaa mahtavin, purppuranpunaisin kukinnoin. Lajike on kotoisin Englannista vuodelta 1858 ja kyseinen puu kuuluu orapihlaja- sukuun, joten sillä on luonnollisesti myös piikkejä. Itse olen leikannut piikit pois, jottei meidän pikkumies vahingossa satuttaisi itseään niihin. Olen myös leikannut puuta niin, ettei oksia ole rungon alemmassa osassa lainkaan, eikä sen myötä ole piikkejäkään näkynyt.








Aurinkoisen kesäistä uutta viikkoa!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Ruusuorapihlajan ihana kukinta

Tänään on pari vuotta sitten istuttamani Ruusuorapihlajapuu puhjennut kukkaan. Ostin kyseisen puun nähtyäni sellaisen täysikasvuisen täydessä kukassa. Se oli kertakaikkisen henkeäsalpaavan kaunis vahvan vaaleanpunaisine kerrottuine kukkineen.




Alla vielä kuva kukkivasta, täysikasvuisesta puusta. Eikö olekin aivan upea?!

Kuva: Kuopion puutarhaseura
Mukavaa on myös, että pääsin mukaan Huiskulan blogilistalle, joten haluan toivottaa tervetulleiksi kaikki Huiskulan kautta blogiini eksyneet. Toivottavasti viihdytte ja liitytte lukijoiksi. :)

Haluan myös kiittää teitä kaikkia, jotka olette ottaneet ihan henkilökohtaisesti yhteyttä ja antaneet positiivista palautetta blogistani, sisustuksesta ja ennenkaikkea valokuvistani. Valokuvaus on intohimoni, ja toivon kehittyväni kuvaajana ajan myötä mahdollisimman taitavaksi. Näin voin ilahduttaa teitä kuvillani myös jatkossa. Kiitos teille vielä kerran! Olette mahtavia! ❤

- Melissa -