sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Elämän kevät

Tänään on ollut tosi hyvä päivä. Kaunis kevätsää on lämmittänyt mieltä ja päivän ohjelmaan on mahtunut niin ostoksia kuin siivousta ja ulkoilua. Aamupäivästä käytiin pojan kanssa katsastamassa MLL:n iso paikallisesti järjestettävä lastentarvikekirppis. Sieltä tarttuikin mukaan muutama tosi hyvä löytö ja pihalla oli vielä paikallisen VPK:n paloauto jota käytiin pikkumiehen kanssa ihastelemassa.

Kirpparilta suunnattiin sitten Plantageniin, josta ostin valkoisia pelargonioita keittiöön ja verannan istutuksiin. Plantagenissa on aina ihana käydä. Siellä on niin valoisaa ja ennen kaikkea paljon kasveja. Himoitsin myös isoa oliivipuuta, mutta se sai jäädä ostamatta ainakin tällä kertaa.

Kotiin tultuamme leikittiin pojan kanssa pihalla auringossa ja myöhemmin innostuin pesemään keittiön ikkunat. Saatuani työn valmiiksi oli tosi hyvä fiilis. Talomme ikkunoiden peseminen kun ei ole mikään pieni urakka. Talossamme on 20 ikkunaa, verannan ikkunat mukaan lukien, ja jokaisessa ikkunassa on 10-15 erikseen pestävää pintaa. ;)

Tässä muutama otos tänään ostamistani ihanista valkoisista pelargonioista. Olen aina rakastanut pelargonioita ja ne ovatkin niitä harvoja kukkia jotka jaksavat kukoistaa verannallamme ja terassilla aina aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti