keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Uutta ja vanhaa

Eksyin katsomaan koneella olevia ottamiani valokuvia kodistamme. Kuvista todella huomaa miten sisustus ja oma maku elää koko ajan. Sisustustyylini oli ennen melko yltiö-romanttinen, mutta nykyään sisustukseen on hiipinyt vaikutteita eri tyyleistä. Uskallan tosin kyllä väittää, että ripaus romantiikkaa tulee tyylistäni aina löytymään.

Otetaan esimerkkinä vaikka talomme olohuone, joka on melko pieni ja vaikeasti valokuvattava. Alla ensin kuvaa olohuoneestamme joulun 2012-aikoihin, jolloin värimaailma hillityn valko-beige pienine punaisine tehosteineen. Kuvista välittyy se ihanan hämyisä pimeän vuodenajan fiilis, jossa tunnelmaa luodaan kynttilän valolla ja valaistuksella.

Näiden kuvien jälkeen alkukevään 2013 sisustusta, jossa tehosteväriksi on vaihtunut hillitty mintun vihreä.













 Alla olevissa kuvissa siirrytään sitten jo ajassa enemmänkin taaksepäin. Tuolloin oli oma sisustustyyli vielä kukkais-romanttinen. Ihana ja kaunis tyyli sekin, mutta omalta kohdaltani tämä vaihe on ainakin toistaiseksi ohi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti