Olen kokenut valaistumisen. Ainakin jonkinmuotoisen uudelleen
valaistumisen ja erittäin vahvan sellaisen. Ymmärsin menneen
vuokramökkiviikon aikana kaipaavani veden äärelle enemmän kuin koskaan
ja unelmoivani pysyvästä asumisesta vesistön rannalla.
Ne jotka ovat seuranneet blogiani alusta
asti muistavat ehkä että olen viettänyt lapsuuteni järven rannalla.
Kaipaan lapsuudenkotiani tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, vaikka
olenkin tähän asti ollut oikein tyytyväinen "kuivan maan"- asumiseemme.
Mökkiviikon aikana jokin muuttui, syvälle haudatut tunteet heräsivät, ja
sieluuni syttyi toivon kipinä. En ole kokenut samanlaista sisäisen
rauhan tuntua sen jälkeen kun istuin viimeisen kerran lapsuudenkotini
rannalla jättäen sille sydäntäraastavat hyvästini. Hyvästien jälkeen
olen yrittänyt toistaa itselleni, että nämä ovat vain maallisia asioita,
eikä niillä loppupeleissä ole merkitystä, mutta ei se elämä
valitettavasti ole niin mustavalkoista. Jätin 10 vuotta sitten
jäähyväisten myötä palan itseäni lapsuudenkotini rannalle, joten voitte
kuvitella että koin tuolla meren äärellä todella vahvoja tunteita.
Rauhan ja seesteisyyden kaipuuni on tullut tutuksi myös täällä blogissa,
ja nyt unelmoin kodista järven tai meren rannalla. Tällä hetkellä
kaipuu on niin vahva, että voisin muuttaa vaikka pieneen mökkiin.
Tulipa
syvällistä tekstiä. En yleensä pura tänne blogiin omia tuntemuksiani
tai pohdi syvällisiä asioita, mutta tämä aihe on niin tärkeä, että se
koskettaa ihan kaikkea, myös blogia. Katsotaan siis mitä tulevaisuus tuo
tullessaan ja toteutuuko unelmani jonain päivänä. Unelmia pitää aina
olla!
Tänään
ohjelmassa erittäin arkista ruokakauppareissua, pyykinpesua ja sen
sellaista. Lomaa jäljellä yli kolme viikkoa, joten mikäs tässä ollessa!
Ihanaa!
Palaillaan pian! Akut on ladattu ja intoa löytyy taas kaikenmoiseen.
Voikaa hyvin!
❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti