perjantai 26. syyskuuta 2014

Blogin Takana

Tänään päätin blogin tulevaisuutta ajatellen laajentaa hieman kuvakulmaa, ja asettua kameran takaa joskus myös sen eteen. Parin viikon takaisen blogimuuton myötä tänne on nimittäin suureksi ilokseni löytänyt myös uusia lukijoita, joten ajattelin kertoa teille hieman blogin takana häärivästä naisesta, eli itsestäni.

Olen siis 30-vuotias perheenäiti, joka on lapsesta asti inspiroitunut kaikesta kauniista. Rakastan valokuvausta ja vuonna 1963 rakennetun kolmikerroksisen puutalomme sisustamista. Talo on pohjaltaan hieman rintamamiestalon tyylinen, ja olemme asuneet tässä jo 8 vuotta. Perheeseeni kuuluu 3-vuotias pikkuherra, mieheni S, sekä kaksi suloista australianpaimenkoira-tyttöä.

Bloggaamisen aloitin vähän yli vuosi sitten, ja tämä harrastus on tosiaan vienyt minut täysin mennessään. Parasta tässä on ehdottomasti vuorovaikutus lukijoiden kanssa, joten kiitos erityisesti teille kaikille jotka jaksatte kommentoida postauksiani. Omassa bloggaamisessani minulle tärkeintä on tunnelman välittyminen kuvieni kautta, hyvä kuva kun kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Pyrin elämäni kaikilla alueilla seesteisyyteen ja rauhaan, ja tämä näkyy myös kotimme sisustuksessa. Taskussani on kansainvälisen markkinoinnin korkeakoulututkinto ja unelmoin oman pikku putiikin perustamisesta.




Tervetuloa mukaan, olit sitten uusi tai vanha lukija ja oikein mukavaa viikonlopun alkua! 


14 kommenttia:

  1. Ihana postaus ☆

    Mukavaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja kauniit kuvat! Mukava aina lukea hieman tarkemmin blogin kirjoittajasta. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja mukava lukea enemmän sinusta Melissa! <3

    Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
  4. Oon varmaan sanonut tän aiemminkin, mutta sanon taas: Oot tosi kaunis!

    VastaaPoista
  5. Ihana idea kirjoittaa kuka siellä on :)
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista