lauantai 2. elokuuta 2014

Karpin Jäätelökesä

Mikään ei voita jäätelöa näillä kesähelteillä, mutta mitä tehdä kun hiilihydraattitietoisuudesta on tullut elämäntapa, eikä kaupan jäätelötiskien sokerihöttö kiinnosta pätkääkään?!  No hommataan oma jäätelökone tietenkin!



Meille kotiutui vastikään OBH Nordican jäätelökone, jonka sain testikäyttöön Alphageek:iltä. Olen viime päivinä kokeillut eri variaatioita terveellisestä, lisäaineettomasta ja superherkullisesta jäätelöstä. Koneen mukana tuli kaksi etukääteen jäähdytettävää kulhoa, joiden vetoisus on kolmisen desiä. Kulhoja tulee jäähdyttää pakkasessa vähintään kahdeksan tuntia ennen jäätelöntekoon ryhtymistä. Pakkauksen mukana tulleessa ohjekirjassa oli muutama perusohje, joiden pohjalta rakensin meille karppaajille täydellisen ohjeen. Tätä ohjetta voi sitten muunnella oman maun ja fiiliksen mukaan.

Karppaajan Herkkujäätelö

2 dl vispikermaa
2 munan keltuaista
1/2 dl karppisokeria (tätä tuotetta en voi kehua tarpeeksi!)
Puolikas luomu vaniljatanko

Ainekset kaadetaan pakkasesta otettuun jäätelökulhoon, napsautetaan laite päälle, ja 10-15 minuutin kuluttua jätski on valmista. Helppoa ja vaivatonta!

Ensimmäiseen satsiin lisäsin tuoreita pensasmustikoita omalta pihalta ja toinen satsi sai makua parista raastetusta tumman suklaan palasta. Taivaallisen hyvää!





Pitää vielä kokeilla tehdä jäätelöä rakastamastani turkkilaisesta jugusta ja tietenkin sorbettia kotimaisista marjoista, joiden maku on nyt parhaimmillaan!

Herkullista viikonloppua teille kaikille!

perjantai 1. elokuuta 2014

Mökkiviikko ja Valaistuminen

Olen kokenut valaistumisen. Ainakin jonkinmuotoisen uudelleen valaistumisen ja erittäin vahvan sellaisen. Ymmärsin menneen vuokramökkiviikon aikana kaipaavani veden äärelle enemmän kuin koskaan ja unelmoivani pysyvästä asumisesta vesistön rannalla.












Ne jotka ovat seuranneet blogiani alusta asti muistavat ehkä että olen viettänyt lapsuuteni järven rannalla. Kaipaan lapsuudenkotiani tällä hetkellä enemmän kuin koskaan, vaikka olenkin tähän asti ollut oikein tyytyväinen "kuivan maan"- asumiseemme. Mökkiviikon aikana jokin muuttui, syvälle haudatut tunteet heräsivät, ja sieluuni syttyi toivon kipinä. En ole kokenut samanlaista sisäisen rauhan tuntua sen jälkeen kun istuin viimeisen kerran lapsuudenkotini rannalla jättäen sille sydäntäraastavat hyvästini. Hyvästien jälkeen olen yrittänyt toistaa itselleni, että nämä ovat vain maallisia asioita, eikä niillä loppupeleissä ole merkitystä, mutta ei se elämä valitettavasti ole niin mustavalkoista. Jätin 10 vuotta sitten jäähyväisten myötä palan itseäni lapsuudenkotini rannalle,  joten voitte kuvitella että koin tuolla meren äärellä todella vahvoja tunteita. Rauhan ja seesteisyyden kaipuuni on tullut tutuksi myös täällä blogissa, ja nyt unelmoin kodista järven tai meren rannalla. Tällä hetkellä kaipuu on niin vahva, että voisin muuttaa vaikka pieneen mökkiin.

Tulipa syvällistä tekstiä. En yleensä pura tänne blogiin omia tuntemuksiani tai pohdi syvällisiä asioita, mutta tämä aihe on niin tärkeä, että se koskettaa ihan kaikkea, myös blogia. Katsotaan siis mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja toteutuuko unelmani jonain päivänä. Unelmia pitää aina olla!

Tänään ohjelmassa erittäin arkista ruokakauppareissua, pyykinpesua ja sen sellaista. Lomaa jäljellä yli kolme viikkoa, joten mikäs tässä ollessa! Ihanaa!

Palaillaan pian! Akut on ladattu ja intoa löytyy taas kaikenmoiseen.

Voikaa hyvin!


lauantai 26. heinäkuuta 2014

By The Sea

Näissä maisemissa vietetään seuraava viikko.
 Pieni mökki, iso nurmikenttä, vaaleaa hiekkaa ja merta.
 Muuta ei tarvita. 
Täällä sielu lepää.








Kuvat sen kertovat. Ihana loma!


perjantai 25. heinäkuuta 2014

Pientä Juhlintaa Ennen Loman Alkua

Eilen juhlittiin mukavissa merkeissä minun 5-vuotista uraa nykyisen työnantajani palveluksessa. Tarjolla oli paikallisen konditorian raikkaita mansikka- ja limejuustokakkuja ja sain myös todella kauniin kukkakimpun, jonka värimaailma mukaili kesäistä sisustustamme, eli valkoista ja sinistä. Kiitos vielä kaikille ihanille työkavereille, oli tosi mukavaa!

Ihana kukkakimppu koristaa nyt olohuoneen pöytää. Toivottavasti tuo kaunotar kestää pitkään. Seassa on ainakin ruusua, germiineja, hortensiaa, neilikkaa ja preeriaruusua. Niin kaunista!







Blogi hiljentyy nyt loman myötä ainakin viikon ajaksi, sillä suuntaamme huomenna aamulla vuokraamallemme mökille. Instagramiinkaan en ole pariin viikkoon päässyt mitään julkaisemaan, sillä puhelimeni on huollossa. Mökille taidan ottaa mukaan meidän pienemmän Olympuksen. Sillä saa tosi hyviä kuvia ja se vie paljon vähemmän tilaa kuin tuo Canonin järkkäri objektiiveineen.

Kauheasti ei näillä helteillä tee mieli kotia laittaa, mutta suunnittelilla on loman aikana ainakin jakaa kanssanne jonkin verran hyväksi toteamiani vhh-reseptejä. Niitä olette toivoneet, joten saamanne pitää. :)

Nyt toivottelen teille oikein ihanaa viikonloppua! Nautitaan Suomen suvesta täysin rinnoin!


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Keskiviikkoaamun Fiiliksiä

Huomenta kaikille!
Täällä aletaan olla jo hieman lomatunnelmissa. Enää kolme työpäivää ja sitten suuntaamme mökille meren rantaan nauttimaan kiireettömästä elämästä. Can't wait! 




Mitä teidän elämäänne kuuluu? Toivottavasti olette saaneet nauttia kesästä ja helteistä täysin rinnoin.

Onnellisia kesäpäiviä toivottelen jokaiselle!


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Upea, Wanha Peililipasto

Tänään kirpparilla tuli vastaan jotain aivan erityistä, nimittäin ruskea peililipasto-vanhus, joka suorastaan huusi nimeäni. Lipasto oli myynnissä todella huokeaan hintaan, ja onnistuin kaiken lisäksi vielä tinkimäänkin. Huippua! 






Peililipasto on kaikin puolin erinomaisessa kunnossa, joten en säikähtänyt sen punaruskeaa maalipintaa. Onhan tuossa työn sarkaa, mutta löytönä tämä on niin mahtava että sen eteen tekee oikein mielellään työtä! Tässä on mukavasti projektia kesälomalle!

Aurinkoista sunnuntaita teille kaikille!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

LCHF Suklaakuppikakut Mikrossa

Mitä tehdä kun tekee mieli jotain oikein hyvää eikä jaksa ryhtyä leipomishommiin?! No tehdään supernopeat suklaakuppikakut mikrossa tietty! Taattua herkkua alta aikayksikön!




LCHF Mikrokuppikakut

4 rkl jauhoja, esim. kookos- ja mantelijauhoa
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 rkl karppisokeria ( tai oman maun mukaan)
Ripaus vaniljasokeria
1/4 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
2 rkl voita
Ripaus suolaa

Sekoita kuivat ainekset keskenään ja sulata voi mikrossa. Sekoita voisula jauhojen kanssa ja lisää kanamuna. Jaa taikina kahteen kahvikuppiin. Halutessasi voit upottaa tumman suklaan paloja sekaan. Kypsennä mikossa minuutin ajan (aika voi vaihdella mikron tehosta riippuen) ja kumoa lämmin kuppikakku lautaselle. Tarjoa kermavaahdon kanssa.

Ohje onnistuu ei-karppaajaltakin käyttämällä vehnäjauhoa ja tavallista sokeria.
 
Herkullista viikonloppua!