sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Arvontavoitto!

Sain muutama päivä sitten sähköpostiini tiedon, että onnetar oli suosinut ja olin voittanut K-raudan sisustusaiheisessa arvonnassa yllätyspalkinnon. Arvatkaapa olinko innoissani! Tänään kävin sitten paikan päällä lunastamassa voittoni. Ensin kävi tietenkin mielessä, että purkki maaliahan siellä varmasti odottaa, mutta enpä olisi arvannut että näin mukavat tuotteet olin itselleni voittanut. 

Palkintosetissä oli kaksi luumunväristä sisustustyynyä sekä aivan huippu-ihana punainen tähtitorkkupeitto jouluiseen sisustukseen. Tällaisia yllätyksiä saisi tulla elämässä useamminkin vastaan! :)

Tyynyt sopivat hyvin olohuoneen tämänhetkiseen värimaailman. Sohvapöytää koristavat jälleen kerran rakastamani krysanteemit. Keittiön puolella olleet leikkokrysanteemit kestivät viimeksi kauniina yli kaksi viikkoa. Voitteko uskoa?!









Jouluinen torkkupeitto saa tehtäväkseen lämmittää vilpoisella vanhan talomme asukkaita. Tuo tähtikuosi on oikein mieluinen ja kaunis. Kyllä nämä ihanuudet tuo hymyn huulille! :)


Peitossa on ihanan pehmoinen sisäpinta. Tähän kietoudun ehdottomasti joulun alla ja nautin glögiä. :)


Arvonnoista puuheen ollen, olettehan muistaneet osallistua lokakuun arvontaan sekä blogin Facebook-sivuilla käynnissä olevaan yllätysarvontaan? Kaikki mukaan tavoittelemaan upeita palkintoja!

Lämmintä sunnuntain jatkoa!


Melissa

17 kommenttia:

  1. siis TODELLA mahtava palkinto. Onnittelut!!!

    VastaaPoista
  2. Olipas ihana voitto! Ja ah tuota vilttiä, sen alle kelpaa kömpiä viileinä syysiltoina <3

    VastaaPoista
  3. Mahtava palkinto, eipä ihme että tuo saa hymyn todellakin huulille! :-) Tosi kaunista! :-)

    Mukava uusi blogi tuttavuus, lukijana mukana! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja ihanaa että löysit tänne blogiini Seija, ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista
  4. Voi, miten ihana tuuri! Varsinkin nuo luumunväriset sohvatyynyt ovat tosi kauniit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, harvoin sitä voittaa arvonnoissa! Ja ihanaa tosiaankin että palkinnot olivat näin hienot! :)

      Poista
  5. Melkoisen supersöpöt ihanat palkinnot! Sopii niin värimaailmaan todellakin nuo tyynyt. Ja miullakin leikkokrysanteenit jo pari viikkoa maljakossa, ihanaa, kun ne kestää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo leikkokrysanteemit ovat kyllä mahtavia kukkia! Ostan omani aina Lidlistä torstaisin. Hintaa huimat 2,99e kimpulta :)

      Poista
  6. Kauniita kuvia! Ja tosi ihana palkinto, onnea siitä :)

    VastaaPoista
  7. Tosi hienon palkinnon olet voittanut. Sopivat niin hyvin teille!

    Yritätkö muuten talvettaa tuon oliivin sisällä? Tiedätkö sen talvetusohjeita?
    Minä kun oon aina saanut talven aikana omani kuolemaan, mutta nyt niin toivoisin että onnistuisin
    sen säilyttämään elossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Christina! Yritän talvettaa sekä pienemmän että isomman oliivipuun. Katsotaan miten käy. Oliivipuu talvehtii parhaitan valoisassa ja viileässä huoneessa niukasti kasteltuna. Normaalissa huoneenlämmössä se kärsii talvella, ja karistaa lehtiään. Oliivipuulle hyvä talvehtimislämpö on muistaakseni 5-15 astetta. Näihin kriteereihin en millään vastaamaan täysin. Meillä on vanha talo, joten lattia on viileä ja hieman vetoisa. Toivon että tuo iso puu pitäisi siitä. Tuo olohuoneen paikka, johon puun olen sijoittanut, on niin aurinkoinen kuin meidän talossa mahdollista. Katsotaan miten käy! :) Kovasti toivoisin minäkin erityisesti tuon ison puun selviämistä talven yli.

      Kerrohan sitten miten sinun puullesi kävi! :)

      Poista
  8. Mukavaa kun jätit kommenttia blogiini niin löysin tänne sinunkin blogiisi. Upeita kuvia sinulla täällä, ehdottomasti jään seurailemaan :)

    VastaaPoista