perjantai 11. lokakuuta 2013

Perjantain puuhasteluja

Friday on my mind! Niin se vain on että perjantai on viikon paras päivä kun tietää koko viikonlopun olevan edessä. Paluu töihin kuukauden sairasloman jälkeen sujui torstaina oikein mukavasti, mutta pakko myöntää että lyhyt kahden päivän työviikko oli oikein sopiva näin alkuun.

Olemme tänään saaneet nauttia upeasta auringonpaisteesta joka korostaa tuota ruskan upeaakin upeampaa väriloistoa. Sitä ei kerta kaikkiaan voi ihastella tarpeeksi. Kyllä on Suomen luonto upea! 

Tänään oli töidenkin jälkeen mukavan energinen olo, joten suuntasimme ulos pihalle koko perhe. Tässä teille muutama kännykällä nappaamani kuva ulkoilultamme.

Ensin leikimme koirien kanssa ja ihastelimme pojan kanssa pihamme mustikkapensaiden lehtiä, jotka leiskuvat syvän punaisina.



Mies aloitti hurjan urakan jättimäiseksi kasvaneen kuusiaidan siistimisen muodossa. Näistä ikivihreistä sahattiin jokaisesta reilut joulukuusten kokoiset latvukset. Työ jatkuu huomenna ja innolla odotan miltä tuo näyttää valmiina. Kuusiaidan puoli pihasta kirkastui nimittäin silmissä heti latvusten lyhennettyä, vaikka mies ehti tänään siistiä vain neljä isoa kuusta.


Kävimme pikkumiehen kanssa pienellä kävelyllä isin touhutessa kuusten parissa. Alkuillan auringossa luonto loisti uskomattoman kauniina.



Nyt heittäydyn sohvalle, nautin kupillisen lämmintä teetä ja katson jonkun mukavan elokuvan.

Aurinkoa sinun viikonloppuusi!

Melissa

6 kommenttia:

  1. Voi, onpas pojalla söpö ulkoiluasu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika! Tuossa Reimatecin vk-haalarissa on tosiaan ihanat värit. :)

      Poista
  2. Tämä syksy on ollut kyllä erityisen ihana kun ei ole paljhon satanut :) Iloista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Täällä paistaa tänäänkin aurinko :). Ihanaa sunnuntaita sinulle Hannele!

      Poista